sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Viides sukelluspäivä Sabangilla

Neljän sukelluksesta vietetyn välipäivän jälkeen tuli käytyä taas tutkimassa vähän merten salaisuuksia. Tällä kertaa meitä oli sukeltamassa paikallisen sukellusoppaan Jackin lisäksi yksi ranskalainen, meidän porukkaan kuuluva norjalainen Christian ja minä. Sukelluskohteena oli Sky Dive ja lopulla tultiin toiselle kohteelle nimeltään Hole in the Wall. Jälkimmäinen saa nimensä siitä, että kohteessa on kalliomuodostelma, jossa on läpisukellettava reikä. Monenlaista nähtävää oli tälläkin kerralla. Kameraboxikin toimi tällä kertaa noin puoleenväliin asti, jonka jälkeen linssi meni taas huuruun. Oikeaan suuntaan mentiin kuitenkin. Silikonipussit toimii siis ilmeisesti jotenkin, joita käytin boxissa ekaa kertaa koskaan. Sukelluksen max. syvyys oli tällä kertaa 23,1m ja kesto 41min meriveden lämpötilan ollessa +25C.

Alussa näkyi mm. hienoja ja vähän erikoisempia meritähtiä.Yhdessä kolossa lymyili mureena.Sukelluksen lopulla meitä tuli vastaan tosi iso kalaparvi, jossa suurimmat yksilöt oli noin kahden metrin pituisia trevalleja. Mukana oli myös tonnikalaa. Parvi oli meitä paljon ylempänä ja vähän sivussa kohtuu virtaavassa paikassa, joten niitä ei päässyt näkemään ihan vierestä. En ole koskaan nähny noin suuria kaloja parvessa, enkä muutenkaan noin suuria trevalleja edes yksistään. Julmetun kokoisia jötkäleitä. Nuista en saanu kunnon kuvia etäisyydestä johtuen, mutta tästä hahmosta saa jonkulaista käsitystä kalasta, kun miettii, että kalalla on kokoa noin pari metriä. Vähän matkan päässä oli jonkulainen kalliomuodostelma, jossa oli myös melkoinen kuhina erilaista kalaa. Nekään ei ollu kaikki ihan pieniä.Tosi hyvä sukellus!

Sabang Beachiltä Mindorolta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti