lauantai 23. tammikuuta 2010

Hyppy baarista mereen

Edellisellä kerralla kirjoitin kuvan kera kelluvasta ravintolasta, Floating Bar'sta. Eilen käytiin päivällä syömässä porukalla ja kun ei ollut mitään sovittua tekemistä ja ilmakin oli pilvetön, niin mentiin syömästä suoraan kyseiseen baariin. Siellä oli porukkaa jo aika paljon, mutta meille löytyi kuitenkin vielä oma pöytä. Koska mentiin sinne ihan extemporee, niin kenelläkään ei ollut mitään uimakamppeita tai pyyhkeitä mukana. Ilma lämmitti kuitenkin niin hienosti siellä istuskellessa, että ei auttanut muu kuin tyhjentää shortsien taskut kännystä ja rahoista pöydälle ja roikasta kristallin kirkkaaseen, turkoosiin mereen. Kyllä teki hyvää! Kuten kuvasta näkyy, niin baarissa on myös toinen kerros. Yhdelle sivustalle toiseen kerrokseen on rakennettu vasittu hyppypaikka. Sen verran lapsetti ja oli virtaa, että piti käydä itekki pari kertaa hyppäämässä kolmesta metristä. :)

Tänään on ollutkin tosi laiska päivä, eikä ole tullut tehtyä yhtään mitään. Aina ei jaksa, eikä halua.

Päivitin Picasawebbiin muutamia uusia kuvagallerioita. Tässä suorat linkit seuraaviin kuviin:

* Phuketin sukelluskuvat
* Pattaya + Koh Samet
* Bangkok
* Puerto Princesa
* Puerto Princesan sukelluskuvat

Minun Picasawebin pääsivulle pääsee tästä.

Olkaa hyvä! :)

Sabang Beachiltä Mindorolta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti