maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kuvailua ja Manilan yöelämää

Viimeinen pari viikkoa on mennyt kohtuu rauhallisissa merkeissä täällä Manilassa. Arkipäivät normaalisti töissä ja viikonloput vapaalla. Tässä jotain menneeltä parilta viikolta.

Töissä samasta tiimistä löytyy pari kaveria, jotka kiinnostuneita myös valokuvauksesta. Minulla on ollut nyt noin pari vuotta järkkärinä Canonin EOS 60D ja tiimikamuilta löytyy sopivasti myös Canonin järkkäreitä. Itellä on telezoomina Canonin perus 55-250mm putki. Työkamulla on Tamronin vastaava 70-300mm ja tuli otettua sillä muutamia testiräpsyjä. Lähinnä teki mieli kokeilla, että miten ylimääräinen 50mm putkessa vaikuttaa ja toki, että miten Tamron toimii Canonissa. Siispä kämpän yläkerrassa 23-kerroksessa olevaan kahvilaan.

Kilometrin päässä on Taguig Cityn Heritage Park. Siellä on hienoja rakennuksia, mutta valitettavasti se ei ole avoin puisto. Kerran kokeilin käydä siellä, mutta alueelle ei ole valitettavasti pääse normaalisti sisälle ollenkaan.
Manilan lentoaseman yks neljästä terminaalista.
Kämpiltä lähimmälle kiitoradalle on linnuntietä aika tarkoin 3,5km.
Paikallinen jäätelöauto.
Kämpän parkkihallista otettu kuva muurien ulkopuolella olevaan parturikampaamoon, jossa tulee myös itse käytyä. Paikan henkilökunta on vähintääkin sekalaista seurakuntaa. Kaikki Thaimaassa käyneet tietävät, että siellä on paljon ladyboyta. He ovat  siis syntyneet poikina, mutta meikkaaminen ja hameenkäyttö kiinnostaa keskivertojannua enemmän. Sama koskee myös osaa tämän minun hiustenleikkuupaikan henkilökunnasta. Aluksi en tiennyt kuinka älyttömän yleistä se on täällä Filippiineilläkin. Muutenkin täällä on seksuaalivähemmistöihin kuuluvia todella paljon ja täysin avoimesti. Niin miehiä kuin naisiakin.
Tuli käytyä lauantaina kuuden hengen työporukalla pyörähtämässä Manilan yössä. Suunnaksi otettiin Ermita, jossa on tunnetusta paljon erilaisia baareja ja ravintoloita laidasta laitaan. Aluksi mentiin Bar Badonkadonkiin, jossa lehmitytöt vastasi tarjoilusta.
Gerald, Paulo ja Tommy valmiina illan urakkaan.
Paikassa oli yläparvella myös showta.
Seuraavaksi mentiin illan pääpaikkaan, joka oli Mabini Streetillä sijaitseva Cowboy Grill. Cheers!
Paikassa voi tilata olutta pöytään normaalien pullojen sijaan myös kannussa, tynnyrissä tai suurimmillaan tällaisessa kolmen litran eli 9 pullon vetoisessa oluttornissa. Tornissa on jäähdytin, joka pitää juoman viileänä ja tornit on muutenki käteviä kaveriporukan kesken. Artur testaa ns. tuotteen koostumusta.
Geraldilla hiukopalaa.
Cowboy Grillin suurin vetonaula on kuitenkin bändit. Paikassa on yleensä joka ilta kolme bändiä soittamassa ja paikkaan on vapaa sisäänpääsy.
Kitaristi vauhdissa.
Rock, rock!!
Baari-illan ollessa Ermitassa ohi jäljellä oli vielä yksi pakollinen kohde. Se oli Salasille jäävä arabialainen ravintola nimeltään Shawarma Snack Center. Paikassa on laaja menu erilaisia arabialaisia ruokia ja kebabeja. Lajissaan ehkä Manilan paras. Suosittelen erittäin lämpimästi! Me keskityttiin paikassa pelkkään ruokaan, mutta paikassa on tarjolla arabialaiseen tyyliin tietysti myös shishaa.
Minua lähinnä olevan kauppakeskuksen Market Marketin viereen avattiin pari kuukautta sitten toinen kauppakeskus nimeltään SM Aura. Tosi monen liikkeen ikkunoissa on vielä isot mainospaperit kertomassa, että mikä liike mihinkin tulee. Läheskään kaikki liikkeet ei ole siis aloittanut vielä toimintaa.
Kauppakeskuksen viidennen kerroksen pihalle on tehty iso Sky Park. Se onkin suosittu paikka varsinkin iltaisin.
Laitetaan loppuun vielä parit kuvat yhdestä hankinnasta. Talouteen tuli nimittäin hommattua iPadin uusin versio. Laitetta tullut testattua toki eri tavoilla, mutta lähinnä olen keskittynyt sen käytössä pelaamiseen. Real Racing 3 vaikuttaa ihan hauskalta autopeliltä.
iPadille tehty Angry Bird Rio on ihan eri planeetalta verrattuna oman peruskännykän Angry Birdsiin.
Se tulee iPadia käytettäessä nopeasti selville, että ei se tietokonetta korvaa. Sen rinnalla ja tavallisessa surffaamisessa se on kuitenkin erittäin näppärä laite.

Guys, thanks for the evening photos! Salamat! Obrigado!

Manilasta,
Mika

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Laguna Lake

Katsottaessa Manilan aluetta kartalta, sen oikealla puolen näkyy suuri järvi nimeltään Laguna Lake. Se on samalla Filippiinien suurin järvi. Kokoa järvellä on 911 neliökilometriä. Järvi on kuitenkin aika matala. Keskimäärin vain 2,8 metriä. Minun kämpiltä järvelle on linnuntietä vain noin kolme kilometriä, mutta en ole käynyt siellä koskaan. Olen kysellyt alueesta jonkun verran kavereilta, mutta kommenttien mukaan siellä ei ole mitään erikoista nähtävää.

Lauantaina teki mieli käydä vähän mopoillemassa ja kuvailemassa. Päätin käydä kurvaileen vähän järven alueella ja katsahtamassa omin silmin, että mitä siellä oikein on. Kyllähän joka paikasta aina jotain nähtävää ja ihmeteltävää löytyy. Myös Laguna Lakelta.

Ennen liikkeelle lähtöä tutkin Google Mapisistä, että miten minun kämpiltä pääsee helpoiten järven vieressä menevälle C6:lle. Samalla tutkailin vähän, että miten tiet ylipäätänsä menee järven vieressä.

Tässä on päästy jo C6:lle, mutta näkymä on järveltä pois päin. Edessä köyhempää asutusta ja taustalla kontrastina Ortigasin torneja.
C6:lta ei näe itse järvelle juuri ollenkaan, koska tien ja järven välissä on vähän korkeammalla oleva pengerrys. Sen päällä menee kuitenkin pieni hiekkatie, josta näkee aluetta hyvin.
Järven reuna on täynnä lummetta ja muita vesikasveja. Järven reunalla oli myös siellä täällä erilaisia rakennelmia. Osa niistä näytti ihan asunnoilta, kuten esimerkiksi tämä.
Järvellä on todella paljon kala-altaita. Olen ymmärtänyt, että kyseessä ei ole mikään maailman puhtain järvi, mutta ilmeisesti tarpeeksi puhdas kuitenkin.
Miehillä tuumaustauko.
Nämä kaverukset nousevat järveltä ja kantavat verkossa kalasaalista.
Karppeja.
Juttelin järvellä muutamien henkilöiden kans. Kalaa on altaissa, kuin myös niiden ulkopuolella. Rapuja siellä kuulemma ei ole, mutta jotain kotiloita tai simpukoita kylläkin. Lumpeesta tehdään koreja ja siellä on myös muita hyödynnettäviä vesikasveja.
Vesipinaattia tuoreena pöytään.
Kala-altaita riittää. Järvi on kohtuu iso ja kala-altaita on ympäri järveä. Hallitus kuulemma haluaisi rajoittaa tai jopa poistaa altaat, että järvelle saataisiin lisää veneterminaaleja. Järvestä elantonsa saavat ymmärrettävästi vastustavat hallituksen aikeita.
Kaveriporukka järven reunalla.
Ei sellaista paikkaa Filippiineillä, johon joku ei olis laittanut sari-saria pystöön. Sari-sarit on paikallisia pieniä kioskeja, jotka on yleensä tehty kodin kans samaan rakennukseen.
Sellaisia näkymiä tarjoaa siis Laguna Lake. Jotain erilaista ja siksi se olikin parempi, kuin etukäteen ajattelin. Täytyy käydä kurvaileen siellä joskus toistekkin.

Kirjoitin Reef Diveen jutun helmikuun Coronin reissulta, jossa käytiin snorklailemassa aikasta erikoisissakin paikoissa. Kannattee käydä katsomassa. Tässä yksi paikoista.
 Välillä pitää vähän kokkaila kotona, joten laitetaan loppuun parit kokkailukuvat. Kunnon pippurinen lehtipihvi perunapihvillä. Toimii.
Välillä pitää saada kunnon lohta, kuten eilen mopoilujen jälkeen.
Sellaista tänne Manilaan.

Terveisin,
Mika