sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Taifuuni Nock-Ten (Nina) häiritsee parhaillaan Joulun viettoa Filippiineillä

Supertaifuuniksikkin määritelty taifuuni Nock-Ten (paikalliselta nimeltään Nina) on parhaillaan jo Filippiinien yllä. Tällä hetkellä se on Bicolin alueella Legazpin kaupungin tuntumassa.

Suuntana Aasia | Taifuuni Nock-Ten (Nina) häiritsee parhaillaan Joulun viettoa Filippiineillä

Taifuunin pitäisi huomenna maananataina liikkua Batangasin ja Puerto Galeran päältä ja vaikuttaa samalla koko Metro-Manilan alueeseen.

Taifuuneja voi seurata tarkemmin mm. Typhoon2000-sivuilta.

Terveisin,
Mika

torstai 15. joulukuuta 2016

Hotellitarjouksia uudistettu ja kohteita entistä enemmän


Juttua päivitetty 19.12.2016.

Blogin hotellitarjouksia käsittelevää osiota on parannettu kaikkien maanosien kohdalta. Osiota on selkeytetty laittamalla kaikkiin maihin kaupunkikohtaiset pikalinkit ja kohteita on lisätty runsaasti. Jokaisen kohteen haku antaa oletuksena kyseisen kohteen kaikkein suosituimmat hotellit niihin liittyvine tarjouksineen.

Uutena Suomen osioon on lisätty kaupunkien lisäksi nyt myös suosituimpia laskettelukeskuksia. Vastaavasti Austraalian osioon on lisätty Uuden-Seelannin kohteet.

Tällä hetkellä valittavissa on seuraavat alueet:


Hotellit voi varata suoraan blokin kohdelinkin kautta tai käyttämällä sivujen alareunassa olevaa hakua. Suuntana Aasia -bloki tarjoaa kaikille blokin kautta varauksen tehneille ylimääräisen alennuksen jo näkyvistä hinnoista maasta ja hotellihinnasta riippumatta.

Uusia kohteita tullaan päivittämään lisää myös jatkossa. Jos sinulle tärkeä maa tai kaupunki puuttuu listalta, niin ilmoita kommetoimalla tähän postiin ja laita viestiä minulle suoraan ja lisään puuttuvan kohteen listaan.

Jos haluat lisätietoja, niin ota yhteyttä.

Terveisin,
Mika 

torstai 8. joulukuuta 2016

Manila - Mainettaan parempi suurkaupunki

Suuntana Aasia | Manila - Mainettaan parempi suurkaupunki | Hukkapiilo

Manilasta tulevat uutiset ovat yleensä hyvin negatiivista katseltavaa. Lähinnä uutiset keskittyvät taifuuneihin, tulviin ja köyhyyteen. Myös monet matkailijat inhoavat ja pyrkivät välttämättämään Manilaa, kun vierailevat Filippiineillä. Syinä yleensä likaisuus, karmea liikenne, ränsistyneet rakennukset ja köyhyys. Myönnän, että itse ajattelin ensimmäisellä Manilan reissulla ihan samalla tavalla.

Kun Manilassa on viettänyt aikaa vähän pidempään, niin se alkaa kummasti avautumaan aivan eri tavalla. Manilan parhaimmat ja siisteimmat alueet condoineen, ravintoloineen, hotelleineen ja kauppakeskuksineen löytyvät Fort Boninifacio Global Citystä (BGC) ja Makatista. Rockwell on yks parhaista alueista Makatin sisällä. Länsimaalaiset suosivat asumista Manilassa erityisesti näillä alueilla.

Manilassa riittää erilaisia tapahtumia ja menoa on ympäri vuoden. Suurkaupunkityyliin hyviä ruokaravintoloita on paljon ja yöelämältään Manila on yksinkertaisesti loistava. Live musapaikkoja löytyy paljon ja sama koskee erilaisia clubeja. Jokaiselle jotain.

Tämän kaiken innoittamana tein Youtubeen pienen videon teemalla "This is my Manila".


Toivottavasti se herättää vähän ajatuksia myös toisenlaisesta Manilasta ja siitä saa kenties myös ideoita mahdollista reissua varten.

Manilaterveisin,
Mika

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Mopoillessa näet matkakohteessa enemmän

Blokia vähänkin enemmän seuranneet ovat huomanneet, että olen mopoillut reissuilla eri paikoissa aika paljon. Minulla on ollut Suomessa vuosien varrella useampia erilaisia moottoripyöriä ja nautin todella moottoripyöräilystä. Kipinä kaksipyöräisiin alkoi joskus ennen varsinaista mopoikää, kun 15v ikä oli vasta edessäpäin. Nyt noin 30v myöhemmin kipinä ei ole kadonnut yhtään mihinkään.  Aihe on sen verran lähellä omaa sydäntä, että ajattelin kirjoittaa siitä oman pienen jutun.

Meistä reissaajista lähes kaikki ovat käyneet joskus pakettimatkoilla ja myös erilaisilla opastetuilla päiväretkillä. Ne ovatkin helppo ja monille paras tapa reissata ja nähdä erilaisia nähtävyyksiä. Entäpä sitten, jos haluaisit nähdä enemmän? Mennä vähän pintaa syvemmälle ja nähdä jotain sellaista, mitä ei välttämättä matkatoimistojen päiväretkillä näe.

Scootterit ja moottoripyörät ovat todella käteviä laitteita lomakohteissa liikkumiseen ja uusien paikkojen tutkimiseen niin lähellä kuin vähän kauempanakin. Tavallisilla automaattiscoottereilla ajaminen on todella helppoa, kun tarvitsee käyttää vain kaasua ja jarrua. Jos osaa ajaa polkupyörällä, niin suurin osa osaa ajaa myös scootterilla. Pienen totuttelun jälkeen arempikin tulee nopeasti sinuksi scootterin kans. Sen jälkeen tarvitseekin vain keskittyä itse liikenteeseen. Perussääntönä voisi sanoa, että pään pitää pyöriä ja peileihin ei saa luottaa. Samoin pitää ennakoida koko ajan, eikä saa luottaa kehenkään, että joku antaa tilaa, kun tulet oikelta. Monissa maissa ajetaan täysin suuremman oikeudella ja siinä kaksipyöräiset ovat aina altavastaajina. Se kannattee pitää mielessä!

Mopoillessa on tullut nähnyt monenlaista reissuilla ja törmännyt milloin mihinkin. Tässä jotain poimintoja eri paikoista.

Oma ensimmäinen reissu Aasiaan oli Thaimaan Phukettiin ja silloin piti tietysti vuokrata myös mopo alle. Thaimaassa onkin tullut mopoiltua monissa paikoissa. Yksi sieltä parhaiten mieleen jääneitä mopoajeluita oli, kun ajettiin kahden kaverin kans joulukuussa 2009 Pattayalta Rayongin kautta Koh Sametille. Mopot jäi mantereen puolelle satamaan ja naatiskeltiin Koh Sametin kauniista saaresta valkoisine rantoineen.


Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Rayongiin, jossa oltiin myös yötä ennen kuin palattiin Pattayalle. Hieno reissu!

Thaimaasta löytyy paljon hienoja paikkoja mopoiluun. Yksi niistä on Koh Changin kaunis saari. Poikien kans tauko paikalla 2005.


Olen useasti kurvaillut jossain täysin korvessa ja tutkinut, että minne mikäkin tie ja pieni polku menee. Tällaista tietä pitkin tuli kurvailtua jossain Roxaksen viidakossa Palawanilla Filippiineillä joskus 2010. Ei ollu ruuhkaa.


Palawanilla Puerto Princesassa mopoillessa törmäsin kerran Pristine Beachillä pariin poikaan, jotka olivat snorklanneet tällaiset suuret molukkiravut rantavedestä. Ravut olivat yllättävän painavia. Tämän jälkeen olen törmännyt molukkirapuun vain kerran juuri Puerto Princesassa sukeltaessa. Kuolleita pieniä molukkirapujen kuoria näkyy välillä joillakin Puerto Princesan rannoilla.


Mindorolla Puerto Galeran alue on todella hienoa mopoiluun ja siellä on tullutkin mopoiltua useasti vuosien saatossa. Alueelta löytyy paljon hienoja poukamia, mutta myös vuoria, josta pääsee katseleen näkymiä vähän korkeammalta.

Tämän kämpän omistajalla on aikasta maireat näkymät terassilta.




Kambodzassa olen mopoillut vain pienen Kompong Thomin pikkukaupungin alueella, joka jää pääkaupungin Phnom Penhin ja Siem Reapin välille. Paikka on käytännössä maaseutua heti pienen keskustan ulkopuolella ja näkymät sen mukaisia. Riisipeltoja ja viljelmiä riittää. Tässä tauko paikalla.


Tämän saman mopoilupäivän aikana tulin joelle, jossa lapset olivat uimassa ja leikkimässä vedessä. Rohkeimmat hyppivät sillalta jokeen. Päivä oli kuuma tuli käytyä itelläkin uimassa kuvan paikassa.


Vietnamissa on tullut mopoiltua Phan Thietin aluella. Mopovuokraus oli sikäli mielenkiintoinen, että hotellin lähellä ei ollut mitään mopovuokraamoja. Sen sijaan menin jutteleen kahden miehen kans hotellin lähellä mopojen vuokrauksesta ja lopulta vuokrasin toiselta mieheltä mopon muutamaksi päiväksi käyttöön. Välillä se onnistuu niinkin.

Phan Thietistä noin 20km päässä on kylä nimeltään Mui Ne ja sieltä löytyy hillittömät hiekkadyynit. Dyynit on vähän korkeammalla, josta avautuu näkymät myös merelle. Taustalla näkyvä veneiden määrä on melkoinen.


Kävin mopoilemassa dyyneillä parina päivänä ja se on aikasta vaikuttava paikka. Tässä kaveriporukka chillailemassa dyyneillä.


Mopoillessa kohtaa myös välillä mielenkiintoisia eläimiä. Olin mopoilemassa Langkawilla Malesiassa, kun yhtäkkiä näin metsästä minua tuijottamassa näyn, mitä en ole aikasemmin missään. Äkkiä uukkari ja takaisin tulosuuntaan. Tässä sama kaveri lähempää. Kyseessä siis silmälasilanguri.


Langkawista jäi muutenkin hyvät fiilikset mopoilumielessä. Paljon hienoja maisemia. Välillä voi jäädä vilvoittelemaan vaikka vesiputoukseen ja sen jälkeen jatkaa matkaa.


Mopoillessa tulee useasti vastaan maisemia, joita vain ei voi ohittaa. Yksi sellaisista oli tämä auringonlasku Langkawilla. Muistan tämän hyvin, kun ilta oli alkanut jo laskeutumaan ja olin ajamassa päiväreissulta takaisin kohti hotellia saaren toiselta puolen. Värit taivaalla oli mielettömät. Päätieltä kääntyi hiekkatie, josta auringonlasku näkyi todella kauniina palmujen vain parantaessa postikorttivaikutelmaa. Hiekkatielle siis räpsimään muutamia matkamuistoja. Tämä on yksi niistä.


Malesiassa Penangilla tuli mopoiltua saari ympäri ja siellä tuli vastaan mm. tämä vähän reilumman pituinen laituri.


Penangilla tuli törmättyä myös sattumalta tällaiseen suureen patorakennelmaan sisämaassa.


Mopoillessa voi välillä törmätä myös erilaisiin juhliin. Oltiin kaverin kans mopoilemassa Indonesiassa Lombokissa, kun maantiellä oli parhaillaan hääkulkue kävelemässä.


Lombokin mopoiluista on jäänyt mieleen myös tämä iso vesiputous, jonka viitan kaveri sattu huomaamaan. Itellä olis jääny yksin kurvaillessa vesiputous näkemättä.


Tässä maisemia Floresin rannalta Indonesiasta.


Tässä vain pieni pintaraapaisu, että miten mopoilu voi avartaa matkailua. Toki mopoilla voi muuallakin kuin Aasiassa. Välimeren saaret soveltuvat mopoiluun loistavasti. Tämä kuva on 25 vuoden takaa Rodokselta Kreikasta, jossa tuli aikanaan käytyä ja tietysti siellä piti myös mopoilla.


Toivottavasti näistä saa jotain ajatuksia omia tulevia reissuja ajatellen. Jos mopoilu on käynyt reissuilla mielessä, mutta et ole vielä kokeillut, niin kannattee kokeilla. Tuskin tulet pettymään.

Mukavaa joulun odotusta kaikille blokin lukijoille!

Mopoiluterveisin,
Mika

Ps. Vielä ehtii käyttää hyväksi edulliset hotellitarjoukset loppuvuodelle ja talven matkoille!

torstai 17. marraskuuta 2016

SM Auraan avattu uusi Immigration Office Manilassa

Suuntana Aasia | SM Aura | Immigration Office | Hukkapiilo

Manilassa on avattu uusi Immigration Office SM Auran kauppakeskukseen. Toimisto avattiin 6. lokakuuta 2016 ja se sijaitsee SM Auran 8. kerroksessa Fort Bonifaciossa Taguig Cityssä. Toimisto on auki maanantaista perjantaihin klo 07:00 - 17:00.

Uuden Immigrationin avaaminen on erittäin tervetullut. Makatin toimisto on ollut jo pitkään todella pieni ja ahdas kävijämääriin nähden.

Terveisin,
Mika

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Sukeltaminen Puerto Princesassa Palawanilla - Scuba Diving in Puerto Princesa, Palawan

Suuntana Aasia | Sukeltaminen Puerto Princesassa Palawanilla - Scuba Diving in Puerto Princesa, Palawan | Hukkapiilo

Tein aikaisemmin videon Puerto Princesan alueen omista suosikkipaikoista. Puertossa on tullut vietettyä aikaa myös veden alla pullojen kans reilun 60 sukelluksen verran. Olen koonnut tähän videoon kohokohtia Puerton sukelluksilta vuosien varrelta.

Puerto Princesassa kuten monissa muissakin paikoissa sukeltaessa parasta on, että koskaan ei voi tietää etukäteen, että mitä siellä tullaan näkemään.

Tässäpä video. Olkaa hyvä!


Enemmän juttua ja kuvia sukeltamisesta Puerto Princesassa ja muualla Kaakkois-Aasiassa löytyy minun sukellusblokista.

Sukeltamaan olis kyllä jo kova hinku. Toivottavasti pian.

Terveisin,
Mika


perjantai 4. marraskuuta 2016

Puerto Princesan Parhaat Palat - Best of Puerto Princesa, Palawan

Suuntana Aasia | Hukkapiilo | Must See in Puerto Princesa, Palawan | Philippines

Palawan on tunnettu kauniista maisemistaan ja se on valittu matkailijoiden toimesta useampaan kertaan jopa maailman parhaaksi saareksi. Palawanilla on tullut pyörittyä vuosien mittaan aikasta paljon ja varsinkin saaren pääkaupunki Puerto Princesa on tullut tutuksi. Siellä on tullut vietettyä yhteensä noin 7kk.

Tein pienen videon Puerto Princesan alueen omista suosikkipaikoista, joten tässäpä olis. Olkaa hyvä ja nauttikaa!


Paljon hienoja ja unohtumattomia hetkiä reissuilta. Jos pidät videosta, niin saa jakaa vapaasti eteenpäin.

Terveisin,
Mika


sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Turismi Filippiineillä, Malesiassa ja Thaimaassa


Kaakkois-Aasiasta löytyy paljon mielenkiintoisia maita ja se näkyy myös matkailutilastoissa. Suomalaisten kiinnostus on ollut kovaa erityisesti Thaimaata kohtaan varsinkin viimeiset reilu 10 vuotta. Malesia on monille edelleen tuntemattomampi maa Filippiineistä puhumattakaan.

Jos Thaimaata ja Malesiaa vertaa ulkomaalaisten turistien määrissä, niin sitten tilanne ei olekkaan enää ollenkaan niin selkeä. Malesiassa nimittäin turistien määrä on ollut Thaimaata korkeampi aina viime vuoteen saakka.

Filippiinien kävijämäärät ovat vielä selkeästi alhaisempia. Viimeisen 10 vuoden aikana kävijämäärä on kuitenkin kasvanut tasaisesti ja sen on huomannut myös Filippiineillä monilla paikkakunnilla.

Luvut taulukossa ovat miljoonia kävijöitä/vuosi.

VuosiFilippiinitMalesiaThaimaa
20155,3625,729,88
20144,8327,4424,81
20134,6825,7226,55
20124,2725,0322,35
20113,9224,7119,23
20103,5224,5815,97
20093,0223,6514,15
20083,1422,0514,58
20073,0920,9714,46
20062,8417,5513,82
20052,6216,4311,52

Jos kävijämäärissä on maiden välillä eroja, niin on myös turisteissa. Naapurimaiden vaikutus näkyy myös hyvin tilastoissa. Esimerkiksi yli puolet (n.52%) kaikista turisteista Malesiaan tulee naapurista Singaporesta. Siellä onkin helppo käydä, koska Singaporesta pääsee suoraan paikallisbussilla keskustasta Malesian puolelle Johor Bahruun vajaassa tunnissa. Tullut myös tehtyä tuollainen päiväkeikka Singaporesta Johoriin. 

Thaimaassa kiinalaisten määrä on myös huikeea. Se on yli tuplasti verrattuna toisena tuleviin malesialaisiin. Filippiineillä matkustajatilastoja ovat vastaavasti dominoineet etelä-korealaiset jo pitkään. Heitä käy noin tuplasti verrattuna toisena tuleviin amerikkalaisiin verrattuna. 

NroFilippiinitMalesiaThaimaa
1.Etelä-KoreaSingaporeKiina
2.USAIndonesiaMalesia
3.KiinaKiinaJapani
4.JapaniThaimaaEtelä-Korea
5.AustraliaBruneiLaos
6.TaiwanIntiaIntia
7.SingaporeFilippiinitEnglanti
8.KanadaAustraliaSingapore
9.EnglantiJapaniVenäjä
10.MalesiaEnglantiUSA

Mielenkiintoista nähdä, että miten matkailijämäärät tulee kehittymään jatkossa. Filippiineillä matkustajamäärät kasvavat varmasti myös tulevaisuudessa vähintäänkin samaa tahtia. Siellä matkustajamäärät ovat vielä sen verran pieniä, että en hämmästyisi, vaikka kävijöiden määrä lähtisi jyrkkemään.

Terveisin,
Mika



tiistai 18. lokakuuta 2016

Uusi taifuuni Haima lähestyy Filippiinejä

Muutama päivä sitten taifuuni Sarika (Karen_PH) meni Filippiinien pääsaaren Luzonin yli ja nyt uusi taifuuni Haima (Lawin) on lähestymässä Filippiinejä. Tämän hetkisen ennusteen mukaan sen reitti kulkee Luzonin pohjoisosan yli läheltä samaa reittiä kuin edellinenkin taifuuni.

Suuntana Aasia | Taifuuni Haima (Lawin) lähestyy Filippiinejä | Hukkapiilo

Taifuunin suurin vaikutus Manilaan näyttäis olevan ylihuomenna torstain aikana. Tarkempi reitti näkyy Typhoon2000:n sivuilta.

Terveisin,
Mika

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Taifuuni Sarika riepottelee parhaillaan Filippiinejä

Taifuuni Sarika, paikalliselta nimeltään Karen, on parhaillaan Filippiineillä. Taifuunin reitti kulkee Filippiinien pääsaaren Luzonin halki ja sen voimakkuus oli illalla Filippiinien aikaa 170-215km/h.

Suuntana Aasia | Taifuuni Sarika (KarenPH), Typhoon Sarika (KarenPH) | Blog | Bloki

Taifuuni on toistaiseksi tuhovoimaltaan kaikkein voimakkain taifuuni tänä vuonna Filippiineillä. Se on jo aiheuttanut maanvyörymiä Balerissa Auroran alueella.

Taifuunin tarkemman sijainnin ja reitin voi katsoa Typhoon2000:n -sivulta.

Terveisin,
Mika


lauantai 15. lokakuuta 2016

Bloki 7 vuotta - Näin kaikki alkoi

Tänään 15. lokakuuta 2016 on tasan 7 vuotta siitä, kun lento Helsingistä Nagoyaan laskeutui ja minun 1v 7kk kestänyt Aasian reissu alkoi. Samalla alkoi tämän blokin kirjoittaminen.

Alunperin minulla ei ollut tarkoitus kirjoittaa blokia ollenkaan. Blokipyyntöjä alkoi kuitenkin tulla sen verran paljon ja samalla ajattelin, että helpompi itsellekin, kun alan pitämään blokia. Silloin kaikki kaverit ja tuttavat pystyy lukemaan aina viimeisimmät reissukuulumiset suoraan blokista, eikä tarvitse kirjoittaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Samalla blokia pystyy lukemaan myös muut matkailusta kiinnostuneet.

Nagoyaan laskeutuessa minulla ei ollut mitään suunnitelmia matkan kestosta tai edes, että kuinka kauon tulisin olemaan Japanissa. Olin varannut vain ensimmäiset viisi hotelliyötä Nagoyasta. Se oli myös mielessä, että Tokiossa haluan käydä.

Tässä Nagoyan Central Parkia ja siellä oleva tv-torni, jossa tuli myös käytyä.

Suuntana Aasia | Nagoya | Bloki 7 vuotta | Hukkapiilo | Matkabloki | Reissubloki

Tuollaisella 19kk reissulla ehtii nähdä ja kokea kaikenlaista. Reissulla tuli käytyä 10 maassa ja monessa niistä useaan kertaan. Lentokentillä tuli pyörittyä 49 lennon verran ja pullo tuli laitettua selkään 100 sukellukselle. Reissun yhteenvedosta näkee paremmin, että miten ja mitä reittiä reissu eteni.

Reissun jälkeen Manilassa on vierähtäny nelisen vuotta ja sinä aikana on tullut reissattua Filippiinejä ristiin rastiin. Yhteensä blokiin on tullut tarinaa 5 ja puolelta Aasiassa vietetyltä vuodelta.

Näin jälkeenpäin voi sanoa, että hyvä, kun aloitin blokin kirjoittamisen. Olen saanut blokin kautta paljon yhteydenottoja ja sitä kautta on tullut useampia uusia kavereita. Bloki on toiminut myös itselle reissupäiväkirjana, josta on ollut helppo ja nopea tarkastaa jälkeenpäin tietoja ja asioita.

Toivottavasti blokista on ollut iloa myös Sinulle ja on sitä myös jatkossa.

Terveisin,
Mika


torstai 13. lokakuuta 2016

Qatar Airways aloittanut suorat lennot Helsingistä

Suuntana Aasia | Hukkapiilo | Qatar Airways | Helsinki | Doha
Qatar Airways on aloittanut suorat lennot Helsingin ja Dohan välillä tämän viikon maanantaina 10. lokakuuta 2016. Lento lennetään kaupunkien välillä päivittäin.

Ensilennolla Helsinkiin laskeutuu Qatar Airwaysin Airbus A350 asiaan kuuluvine juhlallisuuksiineen.

Suuntana Aasia | Hukkapiilo| Qatar Airways | Helsinki | Doha

Qatarin tulo Helsinkiin on erittäin hyvä lisä lentovalikoimaan, sillä heiltä löytyy hyvät yhteydet mm. eri puolelle Aasiaa. Tämä tulee varmasti näkymään myös hyvinä lentotarjouksina. Qatar Airways kuuluu myös samaan OneWorld-allianssiin kuin Finnair.

Lentoterveisin,
Mika


maanantai 29. elokuuta 2016

Kiinaan avattu huikea lasipohjainen näköalapaikka - The Coiling Dragon Cliff

Kiinassa Hunanin maakunnassa on avattu huikea lasipohjainen näköalapaikka nimeltään The Coiling Dragon Cliff. Tarkemmin paikka sijaitsee Tianmenvuorella Zhangjiajien kansallispoistossa. Pystysuoralle vuoren seinälle tehty näköalapaikka on 100m pitkä ja se on noin 1500m korkeudessa.
Suuntana Aasia | The Coiling Dragon Cliff | Hukkapiilo

Leveyttä näköalatasanteella tai -polulla on 1,6 metriä. Tämä kävely ei sovellu välttämä aivan kaikille. Saattais itselläkin kestää hetken ennen kuin pystyis käveleen, kun korkeat paikat nykyään meinaa huipata sen verran pahasti.

Suuntana Aasia | The Coiling Dragon Cliff | Hukkapiilo

Tästä saa hyvin käsitystä minkälaiseen paikkaan ko. rakennelta on tehty.


Varmasti mielenkiintoinen ja mieleenpainuva paikka käydä!

Terveisin,
Mika




tiistai 23. elokuuta 2016

Puerto Princesasta löydetty 34 kilon helmi

Simpukankuoren muotoinen jättimäinen 34 kilon painoinen helmi löydettiin Puerto Princesasta Palawanilta jo noin kymmenen vuotta sitten, mutta julkisuuteen se on tullut vasta nyt. Helmi oli ollut piilossa nämä vuodet sängyn alla ja sitä oli pidetty onnentuojana.

Suuntana Aasia | Puerto Princesta löydetty 34kg helmi. | Biggest Pearl in the World.

Nyt julkisuuteen tullut jättimäinen helmi ei ole kuitenkaan ainoa Palawanilta löydetty. Vuonna 1939 Brooke´s Pointista oli löydetty 6.4Kg painoinen helmi.

Olisi mielenkiintoista tietää, että mihinkä tuollaisen jättimäisen helmen hinta nousisi kansainvälisessä huutokaupassa.

Terveisin,
Mika



torstai 18. elokuuta 2016

Malediivit - Paratiisi Intian Valtamerellä

Malediivit on noin 400,000 asukkaan saaristovaltio Intian Valtamerellä, joka on tunnettu ennen kaikkea sen kauniista valkohiekkaisista paratiisisaarista. Malediivien kirkkaat ja turkoosinväriset vedet houkuttaa paikalle myös snorklaajia ja sukeltajia.

Malediivit sijaitsee Intian eteläkärjesta lounaaseen ja siihen kuuluu 1190 saarta. Suurin osa asukkaista asuu maan pääkaupungissa Malessa.

Malediiveiltä löytyy toinen toistaan hienompia saaria ja atolleja.


Pinnan alla Malediiveilla voi nähdä mitä vaan. Yksittäisistä ravuista ja mustekaloista suuriin kalaparviin. Sitten vastaavasti kilpikonnista ja rauskuista aina erilaisiin haihin. Alueella on myös erittäin hyvä mahdollisuus päästä sukeltamaan paholaisrauskujen ja valashaiden kans.

Vai mitä olet mieltä tästä?


Malediivien parhaat hotellit ovat omaa luokkaansa.


Tästä näkyy Tripadvisorin matkailijoiden TOP10 hotellivalinnat Malediiveillä:


Uskomattoman upeita paikkoja!

Terveisin,
Mika





perjantai 12. elokuuta 2016

Thaimaassa räjähtänyt useita pommeja neljässä eri kaupungissa eilisen ja tämän päivän aikana

Thaimaassa iskuja neljässä eri kaupungissa ja useita kuolleita.

  • Hua Hinissä räjähti paikallista aikaa torstai-iltana 11.8. kaksi pommia. Ainakin yksi kuoli ja yli 20 loukkaantui. 
  •  Perjantaina 12.8 aamulla paikallista aikaa räjähti kaksi pommia Surat Thanissa. Ainakin yksi kuoli. Haavoittuneiden määrä ei ole vielä tiedossa. 
  •  Hyvin pian tämän jälkeen Phuketin saarella räjähti kaksi pommia. Kukaan ei tiettävästi kuollut. Haavoittuneiden määrä ei ole vielä tiedossa. 
  •  Samaan aikaan Hua Hinissä tehtiin toinen kaksoispommi-isku. Ainakin yksi kuoli ja kolme haavoittui. 
  •  Lisäksi Trangin kaupungissa räjähti yksi pommi. Ainakin yksi kuoli. Haavoittuneiden määrä ei ole vielä tiedossa. 
  • Räjähdys Phang Ngan provinssissa. 
  •  Poliisi löysi Hua Hinistä tiettävästi ainakin yhden pommin, joka ei ollut vielä ehtinyt räjähtää.

Tällä hetkellä Thaimaan poliisin mukaan iskujen takana epäillään olevan eteläisen Thaimaan kapinallisia ja kansainväliset terroristiryhmät eivät olisi iskujen takana. Viimeisen 12 vuoden aikana Etelä-Thaimassa on kuollut kapinallisten konflikteissa yli 6000 henkeä.


Lähde: MTV3 / BBC



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Komodo ilmasta kuvattuna

Komodon alue on tunnetusti loistava paikka sukeltamiseen. Oma reissu Komodolle oli maaliskuussa 2011. Samalla tuli huomattua, että se on myös maisemallisesti hienoa seutua.

Tässä pienellä kuvauskopterilla (dronella) kuvattu ja hienosti editoitu pätkä Komodolta. Videolta käy myös hyvin ilmi, kuinka kirkkaat vedet Komodolla todella on.


Tässä toinen pätkä Komodolta, joka myös katsomisen arvoinen.


Makeita maisemia! Dronet on muutenkin kehittyneet niin paljon, että täytyy varmaan hankkia itsellekkin sellainen, että pystyy ottaan kuvia ja videoita lintuperspektiivistä. Varsinkin DJI:n Mavic Pro olis pienen koon puolesta kätevä myös reissatessa. 

Omasta Komodon reissusta jäi erittäin hyvät fiilikset. Sukellettiin Labuan Bajon alueella aluksi kolme päivää (1, 2, 3). Niistä jäi mieleen erityisesti todella suuret kalaparvet, haiden määrä ja tietysti paholaisrauskut. Niitä oli välillä useitä yhdessä. 

Suuntana Aasia | Komodo | Hukkapiilo

Käytiin tietysti myös Komodon kansallispuistossa katsomassa Komodon maailman kuuluja varaaneja ja sitten mopoiltiin Labuan Bajon alueella. Siellä suunnalla olis mukava mennä käymään myös uudestaan. Nähtävää jäi paljon varsinkin Labuan Bajosta sisämaahan lähdettäessä.

Komodofiiliksin,
Mika



keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Hotellitarjoukset ja -varaukset nyt blokin kautta kaikkialta maailmasta

Tähän mennessä blokissa on ollut Hotellitarjouksia Suomesta, Euroopasta, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta. Nyt tarjoukset lisätty myös Afrikasta, Australiasta, Väli-Amerikasta ja Karibialta sekä Etelä-Amerikasta.

Hotellit pystyy varaamaan suoraan blokin kautta vain klikkaamalla hotellitarjousta tai käyttämällä hakua. Suuntana Aasia -bloki tarjoaa kaikille blokin kautta varauksen tehneille ylimääräisen alennuksen jo näkyvistä hinnoista maasta ja hotellihinnasta riippumatta.

Jos haluat lisätietoja, niin ota yhteyttä.

Terveisin,
Mika

torstai 21. heinäkuuta 2016

UNESCO:n maailmanperintökohteet Kaakkois-Aasiassa

Unescon yleissopimus kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämisestä allekirjoitettiin vuonna 1972. Sen tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuista kulttuuri- ja luonnonperintöä. Suomesta kohteita löytyy seitsemän ja näihin kuuluu mm. Suomenlinna.

Kohteita löytyy ympäri maailmaa. Tähän on listattu maailmanperintökohteet Kaakkois-Aasiasta. Kohteita on kolmea eri luokkaa: Kulttuuri (K), Luonto (L) ja näiden yhdistelmä (M)


Filippiinit

Baroque Churches of the Philippines (K)
Tubbataha Reefs Natural Park (L)
Rice Terraces of the Philippine Cordilleras (K)
Historic Town of Vigan (K)
Puerto Princesa Subterranean River National Park (L)
Mount Hamiguitan Range Wildlife Sanctuary (L)


Indonesia

Borobudur Temple Compounds (K)
Komodo National Park (L)
Prambanan Temple Compounds (K)
Ujung Kulon National Park (L)
Sangiran Early Man Site (K)
Lorentz National Park (L)
Tropical Rainforest Heritage of Sumatra (L)
Cultural Landscape of Bali Province: the Subak System as a Manifestation of the Tri Hita Karana Philosophy (K)



Kambotza

Angkor (K)
Temple of Preah Vihear (K)


Laos

Town of Luang Prabang
Vat Phou and Associated Ancient Settlements within the Champasak Cultural Landscape


Malesia

Gunung Mulu National Park (L)
Kinabalu Park (L)
Melaka and George Town, Historic Cities of the Straits of Malacca (K)
Archaeological Heritage of the Lenggong Valley (K)


Myanmar

Pyu Ancient Cities (K)


Singapore

Singapore Botanical Gardens (K)



Thaimaa
Historic City of Ayutthaya (K)
Historic Town of Sukhothai and Associated Historic Towns (K)
Thungyai-Huai Kha Khaeng Wildlife Sanctuaries (L)
Ban Chiang Archaeological Site (K)
Dong Phayayen-Khao Yai Forest Complex (L)


Vietnam

Complex of Hué Monuments (K)
Ha Long Bay (L)
Hoi An Ancient Town (K)
My Son Sanctuary (K)
Phong Nha-Ke Bang National Park (L)
Central Sector of the Imperial Citadel of Thang Long - Hanoi (K)
Citadel of the Ho Dynasty (K)
Trang An Landscape Complex (M)

Kuvien paikoissa on tullut käytyä, mutta suurin osa tietysti käymättä. Thaimaan paikoista ei ole tullu käytyä yllättäin missään, vaikka siellä tullutkin käytyä monissa paikoissa. Myanmarissa en ole käynyt valitettavasti edes koko maassa. Tästä näet koko maailmaa käsittävän listan maailmanperintökohteista.

Missä paikoissa sinä olet käynyt? Mitkä paikat jääneet mieleen ja mitä suosittelet myös muille?

Terveisin,
Mika

maanantai 11. heinäkuuta 2016

UUTTA! Nyt myös hotellitarjoukset ja -varaukset

Blokiin vasempaan reunaan on lisätty uudet sivut, josta näet aina viimeisimmät hotellitarjoukset eri puolelta maailmaa.
Hotellitarjouksia löytyy tällä hetkellä Suomen lisäksi Aasiasta, Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Muut alueet lisätään lähi päivinä. Käyttämällä hakua löydät hotellitarjoukset jo nyt joka maasta ympäri maailman.

Hotelliterveisin,
Mika

torstai 7. heinäkuuta 2016

Sukelluksen aloittaminen lomamatkalla

Vedenalainen maailma on aina kiehtonut ihmisiä. Suurelle osalle meitä se on tullut tutuksi ja avautunut aikanaan Jacques Cousteaun ainutlaatuisten ohjelmien kautta, jossa hän tutki maailman meriä tiiminsä kanssa. Cousteauta ja hänen tiimiään on paljolti myös kiittäminen sukelluslaitteiden kehittymisessä nykyiseen muotoon.

Yleisin tapa aloittaa tutustuminen vedenalaiseen maailmaan on snorklaaminen perusvälineitä eli maskia, snorkkelia ja räpylöitä käyttäen. Se onkin erittäin hyvä tapa tutustua vedenalaiseen elämään. Parhaimmillaan snorklaaminen on todella upeaa. Hieno snorklaussessio onkin helposti paljon hienompi kokemus kuin huono sukellus.

Yksi hienoimpia ja mieleenpainuvimpia snorklauksia on ollut Thaimaassa Similanin saarilla helmikuussa 2006, kun olin siellä sukellussafarilla. Meillä oli ruokatauko tukialuksella ja alus oli poijussa hienossa poukamassa. Veneen ympärille tuli sitten pyörimään kohtuu kokoinen kilpikonna. Taivas oli pilvetön ja ilma muutenkin todella lämmin, joten snorklausvarusteet päälle ja kamera mukaan ja eikun veteen vilvoitteleen. Kilpikonna pyöri ympärillä kauon aikaan. Tähän toki auttoi kummasti, kun meillä kilpparille banaania, josta ne todella tykkäävät. Olosuhteet oli kirkkaan veden vuoksi muutenkin täydelliset ja oli helppo räpsiä kuvia ympärillä pyörineestä kilpparista kuvia.
Vastaavia hienoja snorklauksia on jäänyt mieleen vaikkapa Puerto Princesasta Filippiineiltä valashaiden kans.
Snorklaustausta ei ole pakollinen ollenkaan sukelluksen aloittamiselle, mutta se voi auttaa siinä mielessä, että silloin vesi on jo tuttu elementti.

Sukelluskurssin aloittamisen vaatimukset ovat hyvin inhimilliset. Henkilön ei tarvitse olla mitenkään urheilullinen. Käytännössä sukelluskurssille voi osallistua kuka vain perusterve henkilö. PADI:n Vaatimuksena on, että osaa uida minimissään 200m jollakin tyylillä pysähtymättä ilman apuvälineitä tai 300 käyttäen perusvälineitä. Uinnin lisäksi pitää osata kellua 10min.

Yksi mahdollisia esteitä sukellukselle voi olla, jos ei pysty tasapainottamaan ilmanpainetta korvissa. Tämä kuitenkin yleensä onnistuu lähes kaikilla pienen harjoittelun jälkeen.

Kurssin voi suorittaa periaatteessa kolmella tavalla:
  • Kokonaan lähimmässä sukellusfirmassa tai -kerhossa kotisi lähellä
  • Suorittamalla teoriat ja allasharjoitukset kotisi lähellä ja avovesisukellukset lomakohteessa siirtopapereilla
  • TAI suorittamalla koko sukelluskurssi lomakohteessa.
Lomakohteissa sukelluskurssi kestää yleensä 3-5 päivää riippuen kuinka pitkiä ja tiiviitä kurssipäivät ovat. Kurssipäivillä käydään läpi sukelluksen teoriaa kouluttajan vetämänä ja katsotaan aiheeseen liittyviä opetusvideoita. Teoriaosuuden lopuksi on teoriakoe, joka pitää suorittaa hyväksytysti. Peruskurssin teoria ei ole mitään rakettitiedettä, mutta asiat vaativat kuitenkin pientä opettelua. 

Teorian rinnalla on myös käytännön harjoitukset, joista ensimmäiset pidetään yleensä altaassa. Aluksi tutustutaan itse sukelluslaitteisiin, kokeillaan miltä hengittäminen tuntuu pinnan alla ja sitten tehdään erilaisia harjoituksia. Viimeiset vesiharjoitukset tehdään meriolosuhteissa, jossa testataan käytännössä altaassa opeteltuja asioita. Näitä ovat esim. hätänousu, oikea painotus ja maskintyhjennys. 

Viimeisten meriharjoitusten jälkeen kurssi onkin käytännössä käyty, jonka jälkeen saa tilapäisen sukeltajakortin ja voi osallistua jo päiväsukelluskeikoille. Peruskurssin jälkeen voi myös jatkaa suoraan jatkokurssille, jossa opetellaan erilaisia käytännön harjoituksia ja kurssin jälkeen saa sukeltaa myös vähän syvemmälle. Peruskurssin jälkeen yleinen syvyysraja on 18m ja jatkokurssin jälkeen 30m. 

Veden alla pienimmät otukset ovat todella pieniä. Tämä Gilisaarilla Indonesiassa kuvattu merihevonen on vain noin 1,5cm korkea. 
Toisesta ääripäästä löytyy vaikkapa paholaisrauskut, joka on suurin rauskulaji. Leveyttä voi olla helposti viisi metriä. Nämä yksilöt oli Komodolla Indonesiassa.
Yksi omia suosikkeja veden alla on suurien parvien näkeminen. Niissä on aina jotain hienoa. Nämä fisut näkyi Gileilla Indonesiassa uponneen laiturin ympärillä.
Veden alla voi törmätä myös yllättäviin näkyihin. Tämä lähes aikuisen norsun kokoinen patsas löytyi Thaimaasta Phuketin läheltä Racha Yain saaren vesistä.
Monet ei ehkä tule ajatelleeksi, että sukellusreissuilla näkee myös paljon muuta. Paikoissa joissa sukelluskohteet ovat lähellä tehdään yleensä yksi sukellus, jonka jälkeen takaisin maihin. Jos sukelluskohteet ovat kauempana, niin silloin tehdään yleensä 2-3 sukellusta päivän aikana. Samalla se tarkoittaa, että ollaan myös päivä merellä, jolloin siellä on aikaa katsella hienoja merimaisemia ja ottaa vaikka aurinko veneen kannella. 

Tässä maisemia Pohjois-Sulawedelta Bunakenilta Indonesiasta.
Monissa paikoissa järjestetään  myös sukellussafareita. Silloin ollaan liikenteessä käytännössä suuremmalla aluksella, jossa on kabiinit nukkumista varten. Sukellussafareilla mennään myös kauemmas. Tyypillisesti ne kestää 4-6 päivää ja silloin sukelluksia on 3-5kpl päivässä. Olen käynyt Similanin safarilla Thaimaassa kaksi kertaa vuosina 2006 ja 2007 ja vastaavasti Tubbatahalla Filippiineillä 2009. 

Sukellussafareilla jää myös luppoaikaa ja silloin voidaan käydä vaikka jossain saaressa. Tässä ollaan Similanilla 2006. Hienot oli maisemat ja hymy herkässä. 
Jos sukeltaminen kiinnostaa, mutta ei ole varma haluaako mennä suoraan kurssille, niin silloin voi käydä introsukelluksella sukelluskouluttajan kans. Silloin pääsee kokeilemaan laitteita oikeissa olosuhteissa ja vähän fiilistelemään, että miltä hengittäminen veden alla tuntuu.

Oma sukellusura tuli aloitettua lomamatkalla Phuketissa 12/2002, jolloin kävin PADI:n peruskurssin. Jatkokurssi tuli käytyä samassa paikassa 2/2004. Tähän mennessä sukelluksia on kertynyt login mukaan 264 ja ne käytännössä kaikki Kaakkois-Aasiassa.

Tähän loppuun vielä pieni fiilistelypätkä Malesiasta Bornosta Mabulilta, jossa tuli sukellettua kilpparin kans.


Sukelluksesta kiinnostuneiden kannattee seurata minun sukellusblokia Reef Divea, jonne on tulossa lähi aikoina jotain uutta.

Sukellusterveisin,
Mika