maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tornion Suurpilkit 2016 - Tornio Ice Fishing Competition 2016

Torniossa pidettiin viikko sitten viikonloppuna 2-3.4.2016 Tornion Suurpilkit, jota mainostettiin Suomen suurimmaksi pilkkitapahtumaksi. Lippuja tapahtumaan oli 13500 ja ne myytiin loppuun. Kaikkien lippujen ostaneiden kesken arvottiin 5 uutta autoa. Monet ostivatkin pelkän lipun pilkkeihin, mutta eivät osallistuneet itse varsinaiseen pilkkikilpailuun.

Viikonloppuna sää suosi tapahtumaa. Aurinko paistoi molempina päivinä täydeltä terältä ja lämpöä oli muutama aste. Lauantaina tapahtumapaikalle tullessa porukkaa oli pipoa.


Siltojen välissä joella oli telttoja mm. kalanpunnitusta varten.


Tapahtuman yhtenä isännistä oli Kalle Palander.


Tapahtumaan oli tullut paljon kaveriporukoita pitämään hauskaa ja nauttimaan hienosta kelistä.


Mikäs oli naatiskellessä, ku aurinko paistoi ja käytännössä ei tuullut ollenkaan.


"Jaa, että onko tullut kalaa? On ja paljon."


Pilkkien yhteydessä joella oli myös jotain muutakin mielenkiintoista. Paikan päällä oli nimittäin kaksi ultrakevyttä lentokonetta. 


Tässä koneessa oli edellisestä poiketen suksien tilalla ponttoonit. Hyvin näytti nekin luistavan lumalla. 


Jossain vaiheessa joelle laskeutui myös Heliwestin kopteri mallia Hughes 369D.


Melkein jään pinnalla.


Lauantain pilkkipäivänä punnitukseen tuotiin 342 kalaa, joista painavin oli 2832 gramman hauki. Sillä irtosi palkinnoksi Kymcon scootteri. Koko päivän tuloslistan näkee tästä.

Sunnuntaina ihmisiä oli selvästi vähemmän kuin lauantaina, mutta ei siellä silloinkaan tarvinnut yksin olla.


Sama hyvä keli ja fiilis tapahtumassa jatkui myös toisena päivänä.


Jään paksuus oli edelleen enemmän kuin riittävä eli noin 80cm. Kaira on jo kohtuu syvällä.


Lupa naatiskella.


Ensimmäisen kerran kokeilemassa pilkkimistä. 


Asu on vapaa, mutta pakollinen.


Osalla pilkkijöistä meinasi tulla väsy, mutta onneksi oli sohva mukana. 


Pilkkipaikalla oli paljon porukkaa, jotka oli puhtaasti ulkoilemassa.


Sunnuntaina pääpalkintona ollut mönkijä saatiin uuteen kotiin 6705 gramman painoisella hauella. Päivän kaikki tulokset näkyy tästä.

Tornion Suurpilkit oli tänäkin vuonna suuri ja hieno tapahtuma. Tällä kertaa myös ilmat oli täydelliset molempina päivinä. 

Ai niin, mitenkäs sitten ne autoarvonnat? Autot jäi saamatta, mutta kyllä niillekkin löytyi kaikille uudet omistajat:

1. Kia Ceed - Jukka Määttä, Keminmaa
2. Kia Rio - Kari Gullsten, Tornio
3. Kia Picanto - Kari Huhta, Tornio
4. Kia Picanto - Aira Kaivola, Paakkola
5. Kia Picanto - Harri Kapanen, Haaparanta

Onnea kaikille voittajille!

Pilkkiterveisin Torniosta,
Mika


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Ranua Zoo 2016

Tuli käytyä päiväretkellä Ranuan eläinpuistossa katselemassa vähän eläimiä. Olen käynyt paikassa kerran aikaisemmin joskus reilu 30v sitten, kun olin vielä peruskoulussa. Sikäli olikin mielenkiintoista käydä katsomassa, että miltä paikka näyttää tänä päivänä. Päivälippu aikuisilta oli 14€/kpl.

Saukko - Otter. Heti kierroksen alussa meitä oli vastassa saukot.


Tämä kaveri ei ollu ujo ollenkaan, vaan tuli aitauksen viereen katteleen. Välillä piti myös pyöriä selällään lumessa.


Seuraavana oli vuorossa pöllöt.


Tunturipöllö - Snowy Owl. Ensimmäisenä pöllöistä oli vuorossa tunturipöllö, joka on ehdottomasti yksi hienoimmista pöllölajeista.


Lapinpöllö - Great Grey Owl.


Huuhkaja - Eagle Owl. Huuhkaja tupsuineen on Suomen suurin pöllölaji.


Maakotka - Golden Eagle. Maakotkalla siipien kärkiväli on kunnioitettavat 185-230cm.


Hetken päästä sama kotka lensi pesälleen, jossa oli myös pariskunnan toinen osapuoli. Jälkikasvua oli myös selvästi tulossa, koska näyttivät hautovan jotain pesässään.


Merikotka - White-Tail Eagle.


Villisika - Wild Boar. Villisian koko kyllä yllätti. Kuvasta ei käy koko kunnolla ilmi, mutta ihmeteltiin kaverin kans kimpassa, että jos tuollainen tulis vihaisena vastaan, niin hätä tulis. Kunnioitus Asterixista tuttua Obelixia kohtaa nousi entisestään!


Jääkarhu - Polar Bear. Ranuan eläintarhan yksi suurimpia vetonauloja ja monille se kaikkein suurin on jääkarhu. Tällä hetkellä niitä löytyy kaksi yksilöä.


Suurempaa näin kävelemässä vain hyvin pikaisesti ja en ehtinyt ottaa siitä kävellessä kuvaa, mutta se on kooltaan todellinen jättiläinen. Tässä sama kaveri makoilemassa.


Jääkarhu luonnollisessa koossa - Polar Bear in actual size.


Karhu - Brown Bear. Karhu näytti olevan tosi aktiivisella päällä. Tässä aletaan repiin vähän kantoa.


Sitten istuskellaan ja samalla raavitaan puuta.


Sen jälkeen tehdään kuperkeikkoja lumella.


Tämä yksilö oli toisessa aitauksessa ja kovasti näytti jokin kiinnostavan, kun piti nousta seisomaan.


Susi - Wolf. Susia oli omassa aitauksessa useita yksilöitä.


Välillä vähän haukotuttaa.


Vuoristosusi - Mountain Wolf. 


Ilves - Lynx. Ilves tepasteli omassa suuressa aitauksessaan. On se hieno kissa.


Välillä piti käydä ottamassa päikkäreitä. Tässä just herätty ja lähdössä liikenteeseen.


Eläintarhan sisältä löytyy myös laavu, jossa voi pitää taukoa vaikka grillauksen merkeissä ja samalla lepuutella vähän jalkoja. 


Poro - Reindeer. 


Hirvi - Moose. Hirviä oli useita omassa aitauksessa, mutta kunnon sarvipäätä sieltä ei löytyny. Tämä oli suurin yksilö, mitä oli näkösällä. 


Tässä loppuun vielä pieni fiilistelypätkä videonmuodossa eläinpuistosta.


Ranuan eläinpuisto on hieno paikka käydä katsomassa pohjoisia eläinlajeja. Eläinpuisto on tehty keskelle metsää, jossa eläimillä paljon tilaa myös liikkua luonnollisessa ympäristössä. Jos ei ole käynyt, niin kannattee poiketa. Paikka on auki ympäri vuoden. 

Eläinterveisin,
Mika