maanantai 18. tammikuuta 2010

Kilpikonnan kaverina

Lauantain jälkeen on tullut käytyä sukeltamassa yksi päiväkeikka myös eilen sunnuntana ja tänään maanantaina. Sukellusfirmana olen käyttänyt koko ajan South Sea Diversia. Eilen meitä oli sukeltamassa tanskalainen nuorehko nainen, paikallinen sukellusopas Amil ja minä. Tällä kertaa kohteena oli ihan Sabang Beachin edustalla oleva Sabang Wrecks. Kohde sisältää kolme pientä hylkyä, joista pari on jo hajonnut lähes palasiksi. Maksimisyvyys oli 18,9m ja kesto 43min veden lämpötilan ollessa +25C.

Yksi hylyistä, jossa viihtyy paljon pikku kalaa.Hylkyjen läheltä löytyi mureena.Yhdessä hylyistä piiloili myrkyllinen skorppioonikala.Tänään tuli käytyä sukeltamassa kahdestaan paikallisen sukellusoppaan Jackin kans. Kohteena oli Sabang Point, jossa oli tosi paljon kaikenlaista fisua ja muuta ihmeteltävää. Sukellus oli muutenkin tosi mukava ja rento, kun näkyvyys oli hyvä ja virtausta ei ollut yhtään. Mieleenpainuvimpana sukellukselta jäi Iso kilpikonna, jonka vierellä tuli sukellettua jonku aikaa ja otettua reilu parikymmentä kuvaa siitä. Valitettavasti vain kameran sukellusboxin sisään pääsi taas vähän kostetutta kuten eiliselläkin sukelluksella ja sen vuoksi jäi paljon kuvia ottamatta. Kilpikonnan kohdalla huuru ei ollut onneksi pahimmillaan, vaikka parempikin tilanne olisi voinut olla. Maksimisyvyys oli 22,5m ja sukelluksen kesto 50min ja veden lämpötila +25C.

Merietana eli nudibranch.Yllä mainittu kilpikonna, jonka pituus oli noin metrin paikkeilla. Hyvän kokoinen jötkäle.Tässä vielä kuva samasta kilpparista. Kuvaa otettaessa kamerassa ei ole käytetty zoomia ollenkaan, eikä kuvaa ole lähennetty koneella jälkeenpäin. Pystyin sukeltamaan pitkän aikaa ihan kilpparin vieressä sen välittämättä minusta mitään.
Hienoja hetkiä!

Sukellusterveisin Mindorolta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti