maanantai 11. maaliskuuta 2019

Joululomalla Filippiineillä, Osa 3 - Päivä Purao Islandilla Palawanilla

Palawanilla ollessa haluttiin käydä jossain meille uudessa paikassa ja lopulta päädyttiin Roxaksen edustalla olevalle pienelle Purao Islandille. Pari kertaa aikaisemmin Roxaksessa ollessa ollaan käyty Modessa Islandilla, joka on myös Roxaksen edustalla, mutta vähän kauempana.

Venekyyti Puraolle vuokrattiin yksityiseltä ja siitä maksettiin 1800PHP/31€. Kyydissä meitä oli noin 15 henkeä, joten kyyti oli erittäin edullinen. Useilla pienillä saarilla Palawanilla peritään pääsymaksua saarille, mutta Puraolle ei tarvinnut maksaa mitään. Venekyyti kesti noin 40min suuntaansa.

Saarelle tulessa vuokrattiin vain katos, "kubo", meidän käyttöön, jolla hintaa oli 300PHP/5€.


Pojalla oli hauskaa, kun pääsi leikkimään lämpimässä vedessä.


Tein pienen videopätkän saarelta, josta näkee sitä paremmin ei puolilta.


Meidän ollessa saarella oli vuoden ensimmäinen päivä ja porukkaa oli tosi paljon juhlistamassa vuoden vaihtumista perheiden ja kavereiden kans. Ulkomaalaisia saarella ei ollut ketään muita minun lisäksi. Osa juhlijoista oli nauttinut virvokkeita riittävästi ja kenties juuri siitä syystä paikallisten kesken kehittyi melkoinen hässäkkä.


Tuo hässäkkä onneksi loppui kohtuu nopeasti ja tilanne normalisoitui heti sen jälkeen.


Purao Islandista vois sanoa, että ihan hieno saari, vaikka ei se Modessa Islandille vedäkkään vertoja. Mukava päivä joka tapauksessa.

Reissuterveisin,
Mika

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Joululomalla Filippiineillä, Osa2 - Joulupukki ja skorpioni yllättävät Roxaksessa

Pari päivää ennen ennen Joulua hypättiin Puerto Princesassa minibussin kyytiin ja otettiin suunnaksi Roxas, jossa vaimon vanhemmat asuu. Roxas on pieni kaupunki, joka jää Puerto Princesan ja El Nidon puoliväliin. Meno kaupungissa on hyvin rauhallista.

Minibussissa saatiin myös ylimääräistä ohjelmaa, kun poika päätti yllättäin oksentaa juuri juodon maitopullon meidän kaikkien kolmen päälle. Istuttiin heti kuskin takana ja sanoin kuskille, että pysäytä heti, että saatiin vähän siivottua. Loppumatka ajettiinkin sitten ikkunat auki, että saatiin vähän raitista ilmaa kabiiniin. En tiedä oliko mutkaiset ja mäkiset tiet liikaa pojalle, kun kuskit ajavat niitä muutenkin usein aivan turhan lujaa. Onneksi olo jäi tuohon yhteen kunnon rykäsyyn.

Roxaksen keskustasta löytyy public market, josta saa mm. tuoretta kalaa, lihaa ja vihanneksia.


Tässä lisää mereneläviä ja merestä saatavia kasviksia.


Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä riittää.


Roxaksessa tuli myös mopoiltua. Yhtenä päivänä laitoin GoPro-kameran kiinni ja tein pienen kaupunkikierroksen. Roxaksen keskusta on hyvin pieni ja tällä videolla näkyy sen tärkeimmät kadut.


Joulua Filippiineillä vietetään samalla tavalla kuin Suomessakin eli hyvän ruuan merkeissä perheen kans. Suomityylin kinkkua ei välttämättä ole tarjolla, mutta hyvin monissa perheissä on kokonainen grillattu possu eli lechon. Näin oli myös meillä. Tällaisessa 50kg possussa on syötävää useammallekkin nälkäiselle.


Juteltiin vaimon kans ennen reissua joulun vietosta ja tuli esille, että Filippiineillä kyllä puhutaan jouluna joulupukista, mutta sellainen ei kuitenkaan koskaan käy vierailulla. Päätettiin sitten, että yllätetään vaimon perhe kunnolla. Siispä ostettiin joulupukin puku tykötarpeineen ja ei kerrottu asiasta kenellekkään Filippiineillä.

Monissa perheissä joululahjat jaetaan suomalaisittan erittäin myöhään eli jouluaattona vasta puolilta öin. Kun kaikki olivat paikalla jo hyvissä ajoin, niin päätettiin, että joulupukki tulisi noin 22:00 paikkeilla. H-hetken ollessa käsillä hipsin käymään meidän huoneessa, josta otin joulupukin vaatteet mukaan takaterassille ja vaimo toi sinne myös samalla lahjasäkin. Kun olin valmis, niin sitten vain takaovesta sisään joulupukkina ja sanotaanko, että ilmeiden ja kommenttien perusteella meidän yllätys onnistui täydellisesti.

Tässä joulupukki kylässä olleiden naapurin lasten kans.


Kun show oli ohi, niin sitten vain etuovesta ulos pimeyteen ja kiersin takaterassille vaihtamaan vaatteet ja kaikessa hiljaisuudessa takaovesta takaisin muiden joukkoon.

Kaikki tietävät, että filipinot rakastaa karaokea. Niinpä meilläkin oli kunnon karaokevehkeet vuokrattuna ja laulu raikasi etuterassilla. Siellä sattui myös jännempi tilanne. Meitä oli etuterassilla jossain vaiheessa iltaa noin kymmenkunta henkeä ja kaikki istui käytännössä jalat terassin keskipistettä kohden. Kesken kaiken vilkaisen omien varpaiden suuntaan, niin noin 20cm päässä on iso musta skorpioni! Karjaisen heti "Scorpion!" osoittaen samalla lattialle. Joku ottikin heti kengän käteen liiskatakseen otuksen, mutta tässä vielä kuva ennen sitä. Mittaa skorppionilla oli noin 12-13cm.


Saman illan aikana samalla etuterassilla oli ollut vielä toinenkin skorpioni, mutta en ollu silloin terassilla ja jäi näkemättä. Sen verran tuo otuksen näkeminen vaikutti, että seuraavina iltoina tuli kateltua lattian suuntaan tarkemmin, kun oli terassilla illalla. Myöhemmin jutellessa kuulinkin, että tämä aika vuodesta on erityisen aktiivista aikaa skorpionien suhteen tuolla seudulla.

Roxaksessa tuli myös vähän droneiltua. Kaupungin edustalta löytyy pitkä hiekkaranta nimeltään Retac Beach. Laskuveden aikaan rannalla tulee vielä isot hiekkasärkät hienosti näköisälle. Tätä kuvatessa laskuvesi oli kääntynyt jo hieman nousuun, mutta oli vielä silti aika matalalla.


Sellaista Roxaksessa. Seuraavalla kerralla juttua Roxaksen edustalla olevalta Purao Islandilta.

Reissuterveisin,
Mika

Joululomalla Filippiineillä, Osa1 - Manila ja Puerto Princesa

Reissutarinaa pitkästä aikaa, kun käytiin vajaan neljän viikon reissu Filippiineillä vuodenvaihteessa. Jaan reissun muutamaan osaan ja tässäpä olisi ensimmäinen.

Meidän Finnairin lento Oulusta Helsinkiin oli pe 14.12 klo 14:25. Sieltä meillä oli Finnairin jatkolento klo 16:55 Airbussin A350:llä suoraan Hong Kongiin.


Hong Kongiin saavuttiin varhain seuraavana aamuna lauantaina. Tässä ollaan just laskeutumassa ja renkaat jo lähes koskettaa kiitorataa.


Tämän kertainen reissu oli meille hyvin ainutlaatuinen siinä mielessä, että nyt meillä oli meidän 1v 8kk pojanviikari myös mukana ensimmäistä kertaa lentomatkalla ja samalla tietysti myös Filippiineillä. Etukäteen vähän pelotti, että saas nähdä miten pitkät lennot tulevat meneen. Siihen nähden Hong Kongin pätkä meni yllättävänkin hyvin, vaikka me ei saatukkaan pojalle omaa paikkaa koneen ollessa ihan täynnä.

Lentokentällä meinasikin sitten tulla vähän aika pitkäksi. Tässä Hong Kongin voimistelukerho esittää.


Hong Kongiin päästyä oli vielä Philippine Airlinesin lento Manilaan noin kolmen tunnin odottelun jälkeen.


Manilassa laskeuduttiin kolmos terminaaliin. Siellä meitä oli vaimon täti vastassa kuskeineen ja otettiin suunnaksi Metro-Manilan suurin kaupunki Quezon City. Manilan liikenne muistutti taas itsestään ja meno tädin tykö kesti reilu pari tuntia, vaikka matka ei ole kummoinen. Perille päästyä olikin jo alkuilta ja päästiin syömään kunnolla ja myös lepäämään. Sitä kaipasikin, kun minä en osaa nukkua lennoilla muutenkaan ja nyt oli vielä poika järjestämässä ylimääräistä ohjelmaa meille molemmille.

Seuraavana päivänä sunnuntaina mentiin käymään Quezon Cityssä Fisher Mallissa, josta meidän piti ostaa ylimääräinen matkalaukku. Tämä siksi, että viime kerralla Manilasta Suomeen lähdettäessä me jätettiin meidän tavaroita jonku verran tänne tädin luo talteen. Silloin ajatuksena oli, että meidän Suomivisiitti tulisi olemaan huomattavasti lyhyempi ja me palattaisiin takaisin asumaan Manilaan. Nyt meillä kuitenkin vierähti lähes kolme vuotta. Tilanteet elää ja muuttuu ja niin tässäkin tapauksessa.

Pakollisena stoppina kauppakeskuksessa oli tietysti myös paikallisten rakastama "Mäkkäri" eli Jollibee. Ne ovat aina todella suosittuja pikaruokapaikkoja riippumatta paikoista ja siellä on aina jonoa.


Tämä pakollinen stoppi johtui nimenomaan vaimosta. Sinne oli pakko päästä ja miksipä ei näin pitkän tauon jälkeen.


Vaimon piti hoitaa Manilassa maanantaina pari asiaa, joten oltiin sen vuoksi vielä toinen yö tädin luona Quezon Cityssä. Maanantaina alkuillasta meillä olikin sitten lento lopulliseen päämäärään eli Palawanille. Lento siis Manilasta Puerto Princesaan.


Lentona meillä oli AirAsia, jonka kotimaan lennot lennetään Manilassa vanhasta ja pienestä terminaali 4:sta.


Puerto Princesaan päästyä meitä oli vaimon sisko vastassa ja mentiin hänen luo seuraavaksi kolmeksi yöksi.

Palawanille päästyä alkoikin sitten varsinainen lomailu. Tässä dronella maisemia kuvattuna Microtel Palawanin rannasta Puerto Princesasta.


Tässä samasta rannasta Emeraldin rantaravintolasta.


Toki sukeltamaankin piti päästä pitkästä aikaa. Sukellukset tein vanhan sukelluskaverin Romelin sukelluskeskuksen Dive Puerto Princesa kautta. Romelin kans on tullut sukellettua vuosien varrella paljon ja hän on myös kokenut sukelluskouluttaja.

Tässä kohtaaminen rauskun kans.


Puertossa tavallisilla päiväkeikoilla sukelluksia tehdään yleensä kaksi. Tässä meillä on tauko sukellusten välillä Turtle Baylla, joka on Puerto Princesa Bayn alueella.



Kirjoitan sukelluksilta vielä erikseen juttua kuvineen sukellusblokiin.

Ensi kerralla juttua, miten mm. skorpioni yllätti meidät jouluaattona.

Reissuterveisin,
Mika