torstai 19. elokuuta 2010

Kompong Thom

Eilen keskiviikkona tuli hypättyä Mekong Expressin bussiin Phnom Penhistä Kompong Thomiin. Paikka sijatsee Phnom Penhin ja Siem Reapin puolessa välissä. Minut käytiin hakemassa aamulla 08:00, jonka jälkeen minibussilla varsinaiselle bussille. Bussin piti lähteä aikataulun mukaan 08:30 ja käytännössä se lähtikin ihan ajallaan. Minun vieressä istui tyttölapsi suoraan Amerikan Yhdysvalloista New Yorkista. Kolme tuntia menikin siinä nopeasti rupatellessa kaikenlaista. Kompong Thom oli sopivasti taukopaikkana bussilla ja mikä vielä parempaa, taukopaikka oli minun hotellin ravintola. Bussista suoraan siis hotellille.

Hotellilla tuli otettua pikku nokoset heti aluksi "rankan" reissaamisen päälle. Ehkä siinä enemmän painoi vajaan viiden tunnin yöunet. Internet kun on hotellihuoneessa käytössä, niin nukkumaan meno menee Aina myöhäseen. Yksi syy siihen on toki, kun tulee Skypeiltyä helposti muutamien kavereiden kans. Päikkäreiden jälkeen kävin vähän katteleen kaupunkia. Rehellisyyden nimissä tässä kaupungissa ei ole kovin paljon nähtävää. Eksyin kuitenki vaihteeksi yhdelle budhatemppelille. Tuleekohan minusta kohta munkki? Taitaa olla kuitenki hillomunkki lähempänä.Eilen tullessa hotellille kysyin hotellin respalta, että löytyykö täältä mopovuokraamoa helposti. Respan typy sanoi, että hän voi vuokrata oman Honda Dream'nsä hintaaan 7USD/vrk. Tänään heräsin aamulla jo lähes ihmisten aikoihin ja pyörähtämään respassa. Sama tyttö oli taas töissä ja kysyin, että onnistuuko saamaan mopoa vuokralle tälle päivälle. Se kuulemma onnistuu ja mopon saa noin 20min päästä. Siispä huoneeseen odotteleen. Hetken päästä puhelin soikin jo huoneessa ja mopo oli kuulemma pihassa. Reppu kameroineen mukaan ja alakertaan. Sieltä sain myös piirretyn kartan noin 37km päässä oleville Siem Reapissa olevien Angkor Watin esiaikaisille temppeleille. Mopo tulille, tankille ja liikenteeseen.

Kun mopolla oli ajettu muutama kilometri, niin Siem Reapiin menevä tie haarautui. Siem Reapiin menevä jatkui pinnoitettuna ja temppeleille menevä hiekkatienä. Riisipeltoja riitti molemmin puolin tietä.Ajelin hiekkateitä ensin noin 10km, jonka jälkeen tuli kyltti oikealle. Tämä tie oli jo huomattavasti huonompi. Välillä tiellä oli tosi isoja monttuja. Montuilla en tarkoita mitään pieniä kuoppia, vaan sellaisia, jotka jo aiheuttaa helposti vaurioita tavalliselle henkilöautolle, ku niihin ajaa. Liikenne tiellä oli onneksi kohtuu hiljainen. Etupäässä liikenteessä oli muutamia mopoja ja siellä täällä tienreunassa näkyi lehmiä. Oli siellä muutamia vesipuhveleitakin, mutta ne oli harvemmassa.

Viimein tulin varsinaiselle Sambor Prei Kuk -temppelialueelle. Tiketti alueelle oli 3USD. Kyseessä ei ole mikään tavallinen temppeli alue, vaan alueen rakennukset ovat siellä täällä metsässä. Lähdin kiertämään kahdestaan paikallisen argeologiaa yliopistossa lukeneen oppaan kans ja sain erittäin hyvän kuvan alueesta. Vanhimmat alueen rakennukset on jo vuodelta 598. Ei siis 1598, vaan 598. Tarkat vuodet on kuulemma pystytty päätteleen tarkasti temppelien seinissä olevista sanskrit-kielisistä teksteistä. Osa alueen rakennuksista oli täysin isojen puunjuurten piilossa. Joskus nähnyt vastaavia vain kuvissa ja jossain Indiana Jonesin leffoissa, mutta en koskaan mitään vastaavaa livenä.Tänään oli päivän aikana lähes pilvetön keli ja lämpö sen mukainen. Hiki virtasi ihan norona. Metsä suojasi temppelialueella jonku verran suurimmalta lämmöltä, mutta kylmä ei päässyt yllättään. Kun koko temppelialue oli kierretty oppaan kans ja samalla kävelty reilu pari kilometriä, niin oli aika lähteä huristeleen takaisin kohti kaupunkia. Kun olin ajanut vain 2-3km, niin tulin yhdelle sillalle, jossa oli iso lauma lapsia uimassa. Pysähdyin siihen hetkeksi ja ei mennyt aikaakaan, kun siellä oli yksi pentu lisää räpiköimässä. Voi veljet, että teki gutaa!Uinti homma oli ihan extemporee, joten mitään pyyhettä ei tietysti ollut mukana. Hetken aikaa kuivateltuani ei muuta kuin hiaton takaisin päälle, kypärä päähän ja menoksi. Loppumatka menikin nopeasti ja pian olin taas kaupungissa ja hotellilla. Sen verran reissu söi kuitenki mehuja kaverista, että oli kunnon päikkäreiden vuoro.

Kompong Thomista,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti