perjantai 28. tammikuuta 2011

Mopoillen Penang ympäri ja ruokaspecial

Eilen torstaina tuli ajettua käytännössä Penangin saari ympäri. Aikasemmin kirjoitin Langkawin osuusdessa, että sillä meni mutkainen tie ylös vuorelle. Olihan se tosi mutkainen, mutta eilinen tie jostain Teluk Bahangista Balik Palauhun veti kyllä pohjat. Noin 15km oli sellaista syheröä ja serpenttiiniä, että oli vaikea pidellä hymyä. Välillä oli perä jälkeen useita noin 180 asteen mutkia. Tuntui, ettei mutkat lopu ollenkaan ja kun se viimein loppuu, niin mopo heti toiseen suuntaan kaartuvaan mutkaan lintalleen. Hauska pätkä!
Balik Palaussa tuli käytyä syömässä, jonka jälkeen ajoin Ayer Itamiin kukkulan päälle. Siellä ylhäällä oli jonkinlainen tekoallas, jossa laskettiin välillä vettä alas. Ylhäältä oli myös hyvät näkymät Penangin pääkaupunkiin Georgetowniin. Tästä näkyy hyvin, että kyseessä ei ole mikään ihan tuppukylä.
Ayer Itamin lähellä rinteessä on myös todella iso Kek Lok Si -temppelialue. Siitä oli iso alue valitettasti nyt rempan alla.
Tänään perjantaina tuli käytyä päristeen ympäri kaupunki. Ajatuksena oli, että kävisin Penang Hillillä. Paikka löytyi, kun oli kysynyt pari kertaa tietä. Tosin ylöspä ei päässytkään. Ylös pääsee vain jyrkkään rinteeseen rinteeseen tehdyllä erikoisjunalla. Junarata ja uusi juna oli nyt ollut uudisteksen kohteena ja paikka suljettuna noin vuoden. Jäi siis käymättä. Kurvailin sitten ympäri kaupunkia ja sen laita aluita. Yhdessä paikassa tuli vastaan kolme isoa "ei niin hienoa" kerrostaloa. Penangissa perjantai on ilmeisesti yleinen pyykipäivä...
Laitetaans tähän pieni ruokaspecial. Penang eli käytännössä Georgetown on tunnettu erityisesti ruuasta. Tässä jotain mitä osunut eteen nyt muutaman päivän aikana. Yksi erittäin suosittu paikka on Penang Roadin ja Leith Streetin välissä oleva Red Garden. Sisällä on erilaisia ruokastandeja vieri vieressä paljon.
Paikassa on myös elävää musiikkia ja jonkunlainen show. Asiakkaat oli pääasiassa etnisesti kiinalaisia ja esitys oli myös mandariiniksi. Sen sisällöstä ei ole siis kovin paljon kerrottavaa. Ilmesesti se oli kuitenkin hauska ihmisten reaktioista päätellen. Tulihan sitä itsekkin seurattua ruuan lomassa. Tällä kertaa päädyin jaappanilaiseen ratkaisuun eli sushia, makirullia ja ruokajuomana Tiger-olutta.
Penang Roadilla tullut käytyä nyt pari kertaa yhdessä paikassa, joka Lebuh Chulia -kadulta hieman rantaan päin lähes heti Mini Martin vieressä samalla puolen katua. Sieltä saa monenlaista intialaistyypista ruokaa. Erilaisia leipiä tyyliin roti, naan ja capati. Toki tandoorikanaa, lammasta ja erilaista kalaa. Tässä oma annos, jossa lammasta currykastikkeessa, salaattia, tavallista- ja valkosipulinaanleipää, kastikkeita ja tölkki Cokista.
Georgetownista löytyy muutamista paikoista erittäin suosittuja ulkona kadulla olevia ruokapaikkoja. Englanniksi käytetään nimitystä hawker stall. Yksi suurimmista ja suosituimmista on rantakadun tuntumassa noin 3km ydinkeskustasta ulos oleva Gurney Drive hawker stall. Ruokaa on tarjolla laidasta laitaan ja ihmisiä on paikalla aikasta paljon.
Penang Roadin paikassa tuli kokeiltua tänään itselle jotain täysin uutta, joka vei kielen mennessään. Sapuskan nimi on Rolled chicken capati. Sisällä jotain intialaisittain maustettua jauhettua kananlihaa käärittynä jonkinlaiseen ohueen leivän tai lätyn tapaiseen. Mielettömän hyvää!! Suosittelen!
Toki välillä pitää syödä myös perus länkkärimättöä. McDonalds -indexi eli Big Mac Meal sisältäen burgerin, ranskalaiset ja juoma maksaa täällä Georgetownissa 5,95MYR/1,5€. Suomen McDonaldsin webbisivujen mukaan hinta vastaavalla tuotteella Suomessa on lähes sama. 5,90. Hinta on vain Euroissa eli nelinkertainen.

Bon Appetit,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti