keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Kävelykierros ja kameraostoksilla

Eilen tiistaina oli ensimmäinen varsinainen päivä täällä Kota Kinabalussa. Tuli käytyä kävellen kattelemassa vähän ympäriinsä, että minkälainen kylä tämä oikein on. Kävelin rannan tuntumassa ja siellä yks kalastuspaatti oli tällaisessa tilassa.Siellä oli parhaillaan pari ukkoa maskit päässä aluksen ympärillä. Mitä lieneet siellä tutkivat.

Kota Kinabalun yksi tunnetuimpia maamerkkejä on tämä liikenneympyrä, jonka keskipisteessä on kohtuu kokoinen fisu.Kävin eilen myös aikasta monessa matkatoimistossa ja sukellusfirman toimistolla vähän kyselemässä ja hakemassa esitteitä Borneon nähtävyyksistä ja sukelluskohteista. Lopputuloksena mulla oli erilaisia esitteitä Borneosta ns. riittävästi. Niitä pitäis vain alkaa selaileen ja lueskeleen. Samalla tuli käytyä muutamassa kameraliikkeessä kyselemässä, että minkälaisia pokkareita sukelluskotelolla olis tarjolla suoraan liikkeissä. Kysyin myös nykyisen vanhan Canonin PowerShot S50 sukellusboxiin uutta o-rengastiivistettä. Yks myyjä soitti Canonin maahantuojalle Kuala Lumpuriin, mutta ei ollu maassa tarjolla ja olis pitäny tilata Japanista toimitusajan ollessa noin kuukausi. Se siis siitä.

Ilta meni rennoissa merkeissä ja tuli käytyä rantabulevardilla Bed-nimisessä soittoruokalassa kuuntelemassa bändiä. Bändi oli erittäin hyvä niiden soittaessa tämän päivän viimisimpiä hittejä ja vanhempia klassikoita. Se tosin ei ollu mikään yllätys, että tämä kahdeksan hengen porukka oli Filippiineiltä. Filippiiniläisillä on tunnetusti kaksi osa-aluetta, minkä varjolla niitä menee töihin naapurimaihin Aasiaan tai sitten vähän kauemmaskin. Kauemmas menevät on tyypillisesti sairaanhoitajia ja naapurimaissa olevat muusikoita bändeineen. Filippiiniläisiin vastaaviin coverbändeihin tullut törmättyä aikasemmin oman maan ulkopuolella myös Thaimaassa, Hongkongissa, Singaporessa ja nyt täällä. Juomien hintataso kyseisessä paikassa oli Filippiinien hintatasoon tottuneena melkeinpä järkytys. Tuoppi tai puteli olutta tai esim. wiskicola luokkaa 17-18MYR/4,25€-4,5€. Siis käytännössä Suomen hinnoissa. Kallista, tosi kallista. Filsuilla tuolla yhen tuopin/putelin hinnalla sai ravintolasta 5 putelia. Kaupasta sillä olisi saanut jo vaikkapa 9kpl 0,3L putelia rommia tai vaikkapa 4kpl litran olutputelia. Hintaeroja siis on.

Tänään keskiviikkona lähdin käymään taksilla reilun 10km päässä olevassa 1 Borneo kauppakeskuksessa, jota mainostetaan Borneon alueen suurimmaksi. Taksilla sinne (meno 30MYR/7,5€, paluu toisella taksilla 25MYR/6,25€) ja ajatuksena oli, että kattelen sieltä myös kameraliikkeistä, että olisko mitä pokkareita tarjolla suoraan hyllystä, joihin löytyy myös sukelluskotelo. Lopulta löysin sieltä vain pari kamerakauppaa, jossa ei kummassakaan ollu mitään vesikoteloita. Muutenki olin vähän pettynyt tuohon kauppakeskuksen tarjontaan. Siellä oli kyllä liikkeitä neljässä kerroksessa vaikka kuinka paljon, mutta ei kovin paljon itteä kiinnostavia. Vaate- ja sisustus yms. liikkeitä kyllä löyty. Sitten nuoremmille oli tosi suuria pelihalleja ja olipa siellä myös mm. Suomen Tivolistakin tuttu autorata, jossa pystyy itse ajamaan pienillä autoilla ja törmäilemään kavereihin. Samoin ruokapaikkoja oli yllättävänkin vähän tuon kokoiseen laitokseen. Lopulta kävin siellä syömässä yhdessä japanilaisessa ravintolassa, jossa eri väriset valmiit sushilautaset liikkuivat liukuhihnalla. Lautasia oli 8 eri väriä ja jokainen väri oli eri hintainen. Halvin väri oli 2MYR/50c ja kallein 15MYR/ 3,75€. Tuli syötyä parit lautaselliset lohisushia, yksi makilautanen ja puteli vettä. Hintaa tuolle tuli 35MYR/8,75€. Ei siis mitenkään edullista. Muutenki hintataso näyttää vaihtelevan täällä tosi paljon. Eka iltana kävin syömässä ulkona paikallisessa muovituolipaikassa ison lautanen paistettua riisiä naudanlihalla ja hinta oli asialliset 4MYR/1€. Tuohon hintaan kuului lisäksi pieni lautanen jotain keittoa. Tolkki Cokista samassa paikassa maksoi 2MYR/50c.

Malesia on muslimimaa ja sen näkee myös katukuvassa ihmisistä. Mm. monet naiset ja tytöt käyttävät huivia. Kauppakeskuksesta takaisin kaupunkiin tullessa tien viereen jäi tämä iso moskeija. Taksista menin vielä uudestaan jututtaan paria kamera liikettä, joissa tuli eilen käytyä. Lopputuloksena oli, että mulle jäi käteen Canon Ixus 120 IS ja siihen sukelluskotelo. Samalla ostin mukana tulleen 4GB muistikortin lisäksi 8GB muistikortin, vara-akun ja kameralle nahkaisen suojakotelon. Hintaa koko setille tuli 1950MYR/487€. Ei siis mikään erityisen edullinen setti, mutta kun täällä ollaan, niin näillä hinnoilla pelataan. Onpahan sitten seuraavalle sukelluskerralle taas kamera käytössä.

Reissun jälkeen sisällä ollessa säikähdin hyvin, kun ukkonen päätti rysähtää kunnolla. Sen jälkeen tuli pieni kuuro vettä. Sadekuuron jälkeen aurinko alkoi taas pilkisteleen. Kello oli kuitenki jo aika paljon ja aurinko oli jo kohtuu matalalla. Tässä sateen jälkeistä maisemaa suoraan minun huoneen ikkunasta yhdeksännestä kerroksesta.Sellainen päivä täällä Kota Kinabalussa,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti