tiistai 18. toukokuuta 2010

Kinabatangan-joki

Tänään tuli käytyä toisella luonto- ja eläinaiheisella retkellä heti eilisen perään. Tällä kertaa suunnaksi Sandakanista otettiin Sukaun kylä ja siellä Kinabatangan-joki. Kyyti autolla Sandakanista Sukauhun kesti lähes 2,5 tuntia yhteen suuntaan. Aiheena Sukaussa oli jokiristeily Kinabatangan-joella, joka luikertelee keskellä tiheää Borneon sademetsää. Meitä oli pienessä veneessä kuusi maksavaa asiakasta. Jokiajelun aikana emme poistuneet veneestä maihin ollenkaan, vaan kaikki kuvat on otettu suoraan veneestä.

Heti liikkellelähdön jälkeen joen reunassa kallionkielekkeiden alta löytyi ryhmä linnunpesiä ja siellä olevia lintuja. Siitä vain reilun kymmenen metriä kulman takana kalliolipan alla roikkui ryhmä pieniä lepakoita.Eteenpäin ajaessa yhdessä puunlatvassa korkealla katseli merikotka. Hyvin pian kännyttiin isolta joelta pienemmälle jokihaaralle, joka meni keskellä sademetsää. Lähes heti tuli vastaan ensimmäiset makakit.Tämä noin parimetrinen monitorilisko eli varaani oli makoilemassa noin viiden metrin korkeudella puussa.Välillä puussa näkyi myös sarvinokkalintua, joita oli myös eilen Labuk Bay'ssä. Kun käännyimme joella takaisin, niin lähipuissa korkealla näkyi lähes parinkymmenen ryhmä nenäapinoita.Tiirailimme niitä aikamme ja jatkoimme takaisin isolle joelle. Siellä näkyi vielä toinen ryhmä nenäapinoita. Makakeja oli jälleen kerran paljon siellä täällä. Tällä kertaa ei nähty norsuja, orankeja, käärmeitä puissa eikä myöskään krokotiilejä, joita myös joessa elää. Samoin jos on oikein tuuria, niin voi nähdä erittäin harvinaiset Borneossa asustavat pygmielefantin tai sarvikuonon.

Joki on pituudeltaan 560km, joten siinä riittää tutustumista pitkäksikkin aikaa. Tein vain päiväreissun joelle, mutta sinne järjestetään myös suosittuja kaksi päivää ja yhden yön kestäviä retkiä sekä kolme päivää ja kaksi yötä kestäviä retkiä.

Eläinterveisin,
Mika

4 kommenttia:

  1. Moro,
    Mitäs tuo jokireissu kustansi, oliko sen arvoista ja mistä kautta varasit? Näytti tosiaan olevan syvällä, melkeinpä Sandakanin ja Sempornan puolivälissä.
    Kiitos taas kirjoitustesi, itse olen suunnitellut syyskuulle reitin Singapore-Kota Kinabalu-Tawau-Sandakan. Tämä kierros huipentunee noihin Sipadanin sukelluksiin. :)

    VastaaPoista
  2. Moro,

    Kaivoin viime vuoden kalenteria ja löysin hinnan. Se oli 195MYR/48,70€. Minusta se oli sen arvoista.

    Samalla löyty kalenterista hinta myös päiväreissulle, jossa kävin Sepilokissa orankien kuntoutuskeskuksessa ja Labuk Bayssa nenäapinoiden suojelualueella. Sen päiväkeikan hinta oli 280MYR/70€. Se oli myös erittäin mielenkiintoinen päivä. Suosittelen molempia, jos Sandakaniin on menossa. Varasin molemmat reissut samasta guesthousesta, jossa olin yötä eli Sandakan Harbour Square B&B kaupungin keskustassa. Siellä mulla oli oma pieni huone, jossa oli myös vessa/suihku. Paikassa oli myös dormeja, mutta ite en ole niistä kiinnostunut. Asiallinen majatalo. Hintaa yöllä oli 45MYR/11,25€.

    Sipadan on huippu sukelluskohde. Käy sukeltamassa myös Sipadin vieressä olevalla Pulau Mabulilla. Se on myös Mahtava sukelluskohde. Todella paljon kaikenlaista nähtävää. Yhden sukelluksen tein myös vähän matkan päässä Mabulilta olevalla Kapalailla. Se on myös hieno kohde niin "maan" päällä (pilareiden päällä oleva lomakylä) kuin pinnan alla. Maisemat Mabulin alueella on todella upeat!!

    - Mika -

    VastaaPoista
  3. Äkkiseltään nuo retkihinnat kuulostavat melkoisen suolaisilta, kun näissä halvoissa maissa on tottunut lähes kaikkien retkikohteiden hintojen olevan 10-15 euron tietämissä. Yritänpä vähän kilpailuttaa, ensi viikolla se selviää. :)
    Tuo käyttämäsi hotelli Sandakanissa vaikuttaa passelilta, sinne siis yritys.

    Sipadan oli todellakin maineensa arvoinen, haikaloja oli aivan käsittämättömät määrät liikenteessä sekä myös kaikenlaista muuta isoa merenelävää. Olin vähän onnekas ja sain tehtyä sinne perättäisinä päivinä 3x3 sukellusta muiden peruutusten vuoksi. Tuon myötä Mabul jäi vielä näkemättä, mutta jääpähän jotakin hampaankoloon tännekkin.

    VastaaPoista
  4. Tuo oli kyllä kallis reissu. Halusin kuitenkin nähdä vähän jotain speciaali, ku kerran siellä oli. Ei siellä tule joka päivä käytyä.

    Sipadanilla on tosiaan haita ja varsinkin kilppareita tosi paljon. Whitetippejä oli tosi paljon. Näitkö muita haita siellä? Siellähän voi nähdä vaikka mitä, jos vain onnistaa.

    - Mika -

    VastaaPoista