torstai 5. elokuuta 2010

Saigonia ristiin rastiin

Tiistaina tuli käytyä kattelemassa vähän paikallisen Chinatownin eli Cholon'in meininkiä. Samalla kävin yhdessä kiinalaisessa Thien Hau -temppelissä.Chinatownissa ollessa alkoi vähän sataan vettä, joten syömään. Kun vettä tuli syömisen jälkeenkin, niin sitten menin vieressä olevaan parturiin. Hiukset lyheni ns. riittävästi ja hintaa tuli lopulta pesuineen 80000VND/3,24€.

Illalla kävin katteleen yöelämää hotellin lähialueella. Erilaisia baareja ja ruokapaikkoja löytyi yksi kortteli lähes täynnä. Porukkaa oli aikasta paljon ja paikkojen asiakkaista reilusti suurin osa ulkomaalaisia. Valitettavasti. Tuollaisissa paikoissa tulee helposti fiilis, että tätäkö tässä taas haettiin ja ollaanko nyt Euroopassa vai missä? Ei kiitos, ei kiinnosta. Yhden ravintolan ulkoseinällä on hieno ja noin parin kerroksen korkuinen valomainos. Näkyy varmasti!!Tässä yksi paikallinen olutmerkki Saigon Beer. Hyvä peruslager. Hinta ravintolassa noin 35000VND/1,42€. Kaupasta sen saa sellaiseen 18000VND/73c.Keskiviikkona otin osoitteeksi Ben Thanh Market -paikan, joten töppöstä toisen eteen. Paikkaan oli hotellilta ehkä reilu 20min kävelymatka ja se löytyi helposti. Markkinarakennuksen edustalla on suuriliikenneympyrä, jossa kukkia ihan pirusti, pensaat viimeisen päälle leikattuja ja onpa siihen joku patsaskin busattu. Tästä kaupungista löytyy muutenkin aikasta hienoja puistoja.Sitten alkoikin olla nälkä, joten katteleen mitä markkinapaikan sisältä löytyy. Löytyihan sieltä oikein hyvää nuudelisoppaa tällaisesta simppelistä ruokapaikasta. Lihanuudelisoppa ja puteli vettä maksoi 34000VND/1,38€.Kun nuudelit oli saatu ryystettyä, niin etiäpäin. Hetkin kävelymatkan päästä eksyin kaupunginmuseon eteen ja kävin kurkkaamassa sinne. Museossa oli parhaillaan näyttely aiheella 1000-vuotista vietnamilaista keramiikkaa. Olihan siellä ihan hienoja patsaita. Minua kiinnosti enemmän kuitenki tämä vanha kärry ja muut pihalla olleet lentokoneet, kopteri ja panssarivaunu. Museon takaa löytyi muutama muukin vanha auto.Tänään torstaina tullu käytyä kävelemässä tässä hotellin lähialueella ilman suurempia hötkyilyjä. Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet alkaa oleen nähty, joten jospa se paikkakunta vaihtuisi lauantaina.

Saigonista,
Mika

3 kommenttia:

  1. No löytyhän sitä Saigon olutta! Eikös ollutkin aika hyvää.

    Heikki H.

    VastaaPoista
  2. Pitihän se testata, kun sitä suosittelit. Juu, oikein hyvä lager!

    VastaaPoista
  3. Kiinnostus heräsi heti, Sabeco panimon olutta:)
    http://www.sabeco.com.vn/map.aspx
    Siinä linkki tuotantolaitoksiin, ei vain ymmärrä noista sivuista mitään.

    Heikki I

    VastaaPoista