sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kuoleman kentät ja S-21

Eilen lauantaina oli tarkoitus mennä käymään kävelymatkan päässä olevassa kuninkaalisessa palatsissa. Lähdin hotellilta käveleen ja huomasin ennen palatsia isohkon budhalaisen temppelialueen. Menin sinne katteleen. Siellä ollessa hyvin pian alkoi satamaan oikein kunnolla ja jäin pitämään sadetta. Vajaan tunnin päästä sade loppui ja jatkoin kävelykierrosta. Kävelin kohti palatsia ja vierestä olevasta toisesta temppelistä lähti iso joukko oranssikaapuisia munkkeja.Minun ihmettelyt ja sadebreikit vei sen verran aikaa, että palatsi olisi ollut auki enää tunnin. Päätin sitten, että kävästään siellä jokin toinen päivä. Tässä kuitenki yksi palatsialueen rakennuksista edessä olevalta aukiolta kuvattuna.Lähellä palatsia virtaa joki ja sen vieressä on rantatie. Siellä yksi kaveri oli lähtenyt ulkoiluttaan lemmikkiään ja tällä kertaa vähän isompaa sellaista.Tapasin illalla hotellilla sinne tulleen suomalaisen reissaajan. Juttelin kaverin kans ja kertoi, että ovat lähdössä huomenna käymään reissukaverinsa kanssa Pol Potin hirmuhallinnon aikaisilla Killing Fields'llä eli ns. kuoleman kentillä. Olin miettinyt käyntiä sinne samalle päivälle, joten sovittiin, että lähdetään aamulla kolmestaan.

Tänään siis aamulla ysin jälkeen kolmestaan tuk tukin kyytiin ja 15km ajomatkan päässä olevalle Killing Fieldille. Viralliselta nimeltään alue on nykyään Choeung Ek Memorial. Alueelle on 2USD pääsymaksu. Paikka on yksi monista ympäri Kambodzaa olevista leireistä, jossa tapettiin raa'asti lapsia, naisia ja miehiä. Tapahtumien järkyttävyyttä kuvaa hyvin mm. se, että ihan pieniä lapsia tapettiin ottamalla niitä jaloista kiinni ja lyömällä päätä isoon puunrunkoon. Kuinka sairaita voi ihmiset olla! Pelkästään tällä leirillä tapettiin yli 17000 ihmistä vuosien 1975-1979 aikana. Nykyään aluetta dominoi iso muistomerkki.Muistomerkin lähialueelta löytyy 129 joukkohautaa. Haudat on kaivettu vuosien varrella auki ja alueella näkyy useita suuria kuoppia vieri vieressä, joissa joukkohautoja on ollut. Kun menee muistomerkin ihan viereen, niin silloin huomaa karmeuden, mitä sen sisällä hyllyillä on näkyvillä alhaalta ylös asti.Alueella on myös pieni museo, jossa on lähinnä kuvia tapahtumista ja uhreista. Museossa on myös pieni elokuvateatteri, jossa tuli käytyä katsomassa 15min mittainen dokumentti paikan tapahtumista.

Kun paikka oli nähty, niin sen jälkeen jatkettiin tuk tukilla matkaa ns. S-21 vankilalle. Sitä käytettiin sodan aikana lähinnä kidutus- ja kuulustelupaikkana ennen kuin uhrit vietiin edellä mainitulle leirille. Siltä leiriltä ei yleensä ollut paluuta. Uhreja saatettiin kiduttaa eri tavalla jopa kuukausia ennen kuin heidät lopulta vietiin leirille. Monet eivät kestäneet sinne asti, vaan kuolivat jo vankilassa. Nykyään paikan virallinen nimi on Toul Sleng Genocide Museum. Alueella on neljä kolmikerroksista kerrostaloa ja sisältä löytyy erilaisia pieniä vankikoppeja ja tyrmiä, kidutushuoneita, valokuvia paikan tapahtumista ja uhreista. Tässä kuva yhdestä kidutussellistä.Molemmista päivän paikoista jäi mieleen, että ne vetivät selvästi kaikki siellä käyneet kävijät hiljaiseksi ja pistivät miettimään.

Terveisin,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti