perjantai 14. toukokuuta 2010

Sukelluspäivä Sipadanilla

Eilen torstaina tuli käytyä sukeltamassa kolmen sukelluksen päiväreissu kuuluisalla Sipadanin saarella. Nykyisin Sipadanilla sukeltajien määrä on rajoitettu 120 sukeltaan/päivä. Saarella on aikasemmin ollut myös yöpymispaikkoja, mutta majapaikkojen piti lopettaa toiminta 2004 joulukuun loppuun mennessä. Nykyisin sinne tehdään siis vain päiväreissuja. Ei sukelluksesta kiinnostuneet voivat muistaa Sipadanin nimen huhtikuussa vuonna 2000 tapahtuneesta panttivankikriisistä, jossa kaappauksen uhreina olivat myos suomalaiset Vahanen ja Fränti. Kyseessä on siis sama saari.Sipadanin saari on Malesian ainoa niin sanottu valtamerellinen saari. Se ei ole yhteydessä varsinaiseen mantereeseen ollenkaan, vaan se kohoaa suoraan 500 metrin syvyydestä merenpohjasta. Sukellukset tehtiin osittain riutan seinämällä, josta alaspäin näkyi vain syvyyksiin jatkuva tummansininen seinämä. Osa sukelluksista tehtiin suoraan riutan päällä.Näkyvyys Sipadanilla eilen ei ollut valitettavasti mikään paras mahdollinen, kun myrsky ja sateet olivat sekoittaneet näkyvyyttä. Samoin ilma vaihteli pilvisestä puolipilviseen, joten auringonvaloa ei tullut pinnan alle niin paljon, kuin olisi tullu aurinkoisella kelillä. Heti ensimmäisestä sukelluksesta tuli kuitenkin selväksi, että elämää pinnan alla on paljon. Kilpikonnia Sipadanilla on todella paljon. Välillä, kun otti kuvaa jostain kilpparista ja lähti jatkamaan eteenpäin, niin edessä saattoi näkyä heti pari kolme kilpparia lisää. Kolmen sukelluksen aikana niitä tuli nähtyä useita kymmeniä ja kuvia niistä tuli otettua aikasta paljon. Jos laitetaan vähän "lapin lisää", niin suurimmat olivat sellaisia kuplavolkkarin kokoisia...ainakin lähes. Oikeasti suurimmat kilpikonnat olivat todella suuria. Bunakenilla Indonesiassa Pohjois-Sulawesilla suurimmat konnat oli kans todella suuria, mutta täällä ne oli ilmeisesti vielä suurempia.Tässä pari kilpikonnaa makoilee ja taustalla on parvi piikkimakrilleja.Iso parvi barracudia.Valkopilkkoriuttahaita näkyi myös paljon. Varsinkin kolmannen sukelluksen alussa niitä pyöri siellä täällä. Tämä hai makoili pohjassa ja laskeuduin varovasti ihan sen viereen makoileen. Remora on kiinnittynyt hain kyytiläiseksi kiinni.Oli mielenkiintoinen päiväreissu. Näkyvyys, kun olisi ollut parempi, niin sukellukset olivat olleet vielä hienompia. Oli ne nyttenkin kuitenki maineensa veroisia. Hieno sukelluskohde!

Aiheesta lisää juttua ja kuvia minun Reef Divessa.

Tänään tuli samalla 7kk reissussa täyteen. Time flies! :)

Sempornasta,
Mika

2 kommenttia:

  1. Muistan joskus Guamilla kurkkineeni samantapaisella, vaan toki huomattavasti pienemmällä, seinämällä alaspäin syvyyksiin niin että alkoi huimaamaan. Vilkaisin mittaria ja totesin olevani luultavasti maailman ainoa ihminen joka saa korkeanpaikan kammon 25 metriä merenpinnan alapuolellakin.

    Sipadanille on tehnyt mieli jo pitkään, mutta juuri tuon seinämän takia sukeltaminen siellä ei tunnu kauhean innostavalta. Toisaalta veden alla kukaan ei huomaa vaikka pelkäisi niin, että tulisi housuun...

    VastaaPoista
  2. Moro,

    Tulin just Semporasta tänne Sandakaniin ja juttelin parin tanskalaisen kans, jotka olivat sukeltaneet viisi päivää Sipadanilla. Myös samana päivänä torstaina kuin minäkin. Yllättäin just torstaina oli ollu kaikkein huonoin näkyvyys ja pari päivää aikasemmin loistava...

    Vastaavilla mutta pienemmillä seinämillä tullu kans sukellettua aikasemmin Indonesiassa Bunakenilla ja Filsuilla Tubbataha Reefillä. Varsinkin oikein kirkkaassa vedessä hieno fiilis tulla riutan päältä seinämän pudotuskohtaan, jos seinämä sattuu vielä lähtemään suoraan alaspäin. Tulee sellainen fiilis, kuin lentäis jonkun vuoren yli ja sitten tulee hillitön kanjoni.

    Juu, ei huomaa ainakaan, jos pelkästään ns. virtsaa kaloja iirikseen. Jos päättää heittää kakkosen kehiin, niin en tiedä sitten, että miten hyvin märkkäri sen huomaamattomana. Riippuu varmaan koostumuksesta. Tämähän meni ihan pas*apuheeksi... :D

    - Mika -

    VastaaPoista