tiistai 8. joulukuuta 2009

Reissun ensimmäinen sukelluspäivä

Eilen maanantaina oli reissun ensimmäinen odottamani sukelluspäivä. Reissun aikaisemmat paikkakunnat ei ole oikein soveltunu sukeltamiseen ja yksi syy Phukettiin tuloon olikin, että pääsee käymään vähän dyykkailemassa. Toisaalta Phukettiin on muutenki aina mukava palata ja varsinkin tällä kertaa, kun edellisesta kerrasta tänne oli mennyt jo lähes kolme vuotta.

Sukelluksien järjestävänä firmana toimi suomalaisomistuksessa oleva Chalong Sea Sport. Samassa firmassa kävin aikanaan eka Thaimaan reissulla 12/2002 sukelluksen peruskurssin (PADI Open Water Diver) ja vuotta myöhemmin jatkokurssin (PADI Advanced Open Water Diver). Kohteena oli tuttu Racha Yain saari, joka on sukelluskohteena helppo, mutta siellä on kuitenkin ihan mukavasti nähtävää ja näkyvyys on myös yleensä kohtuu hyvä. Aikaa Phuketin venesatamasta Chalong Bay'stä Racha Yaille tavallisella sukellustukialuksella kestää noin 1h 40min. Pikaveneellä sitten huomattavasti vähemmän.

Pitkähäntävene päristelee Racha Yain saaren edustalla.
Ensimmäisellä sukelluksella parasta antia oli mustavalkoraitainen merikäärme. Sen sulavaa uiskentelua on aina mielenkiintoista seurata.
Meduusan uintia on myös hieno seurata. Meduusan kellon sisällä on monesti pieniä kaloja ja niin oli tälläkin kertaa.
Ensimmäisen sukelluksen lopulla turvapysähdyksen aikana oli ilmeisesti liikaa aikaa. Siinä minä ihan itte, Yo Man! :)
Toinen sukellus tehtiin saman saaren toisella reunalla. Thaimaassa kun ollaan, niin norsu voi tulla vastaan ihan missa tahansa kadunkulmassa. Tällä kertaa se tuli veden alla. Veden alle on upotettu kaksi luonnollisen kokoista betonista tehtyä norsua sukeltajien iloksi. Samoin siellä oli betonista tehty porttikongi, jossa oli portinvartijat molemmin puolin porttia. Portin läpi voi myös sukeltaa.
Patsaiden lähellä makaili pohjahiekalla myös sinitäplärausku.
Sukellukset meni pääpiirteissään hyvin, mutta pieniä ongelmiakin oli. Ensimmäisen sukelluksen lopulla oikea takareisi alkoi vähän kramppaileen. Se oli kuitenki niin lopussa, että se ei päässy pilaamaan sukellusta. Toinen sukellus alkoi ihan hyvin, mutta sitten lähempänä puolta tuntia alkoi kramppaileen uudestaan. Yritin sen jälkeen potkia pelkästään vasemmalla jalalla ja säästellä oikeaa, mutta hyvin pian vasempaan jalkaan tuli sama homma. Lopulta molempiin jalkoihin sattu niin paljon ja liikkuminen oli lähes mahdotonta, joten oli pakko nousta turvapysähdykseen ja keskeyttää sukellus. Sukelluksen kesto oli lopulta 38min ensimmäisen ollessa 57min, joten kovin paljon ei onneksi menettänyt.

Krampit on kohtuu yleisiä sukeltajille ja jos sellainen sattuu, niin siinä ei ole kovin paljon vedenalla tehtävissä. Nestettä olin juonu riittävästi, mutta ilmeisesti suoloja en tarpeeksi. Täytyy nyt pitää muutama päivä sukelluksista taukoa ja käydä ostaan elektrolyyttejä ja vähän venytellä koipia, niin kyllä se siitä.

Reissun sukellukset kuitenki taas avattu ja krampeista huolimatta jäi ihan mukavat fiilikset! 

Sukellusterveisin Phuketista,
Mika

3 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia taas herralta, joo muista kunnon palautus ja tankkaus. Voi muuten alkaa harmittamaan jos menee rahat ns turhaan.
    T.
    Mika S

    VastaaPoista
  2. Moro!
    Sitä on selvästi kuntoiltu liikaa kun paikat kramppaa :)
    Ei näitä kuvia katsellessa matkakuume ainakaan lievene... *"#kele! Sukeltamaan pitäisi päästä!!! Kiitti vaan sullekkin! ;) Auttaisikohan ollenkaan jos menisi suihkuun ja saunaan maskin ja snorkelin kans???

    Hölömö poeka Oulunsalosta -Marko-

    VastaaPoista
  3. Make, Juu, ylikuntoa pukkaa. :) Kävin just ostaan magnesiumia ja eletrolyyttejä ja eka setti heitetty naamariin. Ajatuksena on, että jos seuraavan kerran lauantaina pääsis suklaan päiväksi Phi Phille. Katotaan, että tuntuuko koivissa mitään tässä välipäivinä.

    Hyvä, että vähän sielläkin matkakuumetta pukkaa. Tulkaa käymään tammikuussa Filsuilla, ku Mikaelkin tulee. Tai jouluksi Pattikselle sitä ennen.

    Voithan sinä kokeilla sellaista sukellussimulaattoria, että työnnät telsun ensin suihkun oven eteen ja sieltä Avara Luonnon joku meridokkari pyöriin. Sitten vaan verkkaripuku, maski, snorkkeli ja räpylät päälle ja repun vois laittaa kans selkään ja kattelet sieltä suihkusta maskin läpi merimaisemia. Kuka tietää, vaikka se vähän helpottais!? Kerro sitten Niinan kommentit, ku jäät kiinni tuosta kokeilusta... :)

    VastaaPoista