keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Lisää kurvailua

Eilen jatkoin scootterilla kurvailua. Edellisenä päivänä kävin ajelemassa Patongilta etelän suuntaan ja nyt Patongilta pohjoiseen päin.

Patongilta pohjoiseen päin lähdettäessä ensimmäisenä tulee vastaan Kamala Beach. Nimestään huolimatta paikka ei ole ollenkaan niin kamala.
Kuvasta näkyy hyvin nousu- ja laskuveden vaihtelut. Kuvan laskuveden aikana veneet jää reilusti hiekalle.

Kamalalta eteenpäin ajettaessa eksyin pienelle ja hienolle Leam Sing Beachille. Jossain paikoissa nimi kirjoitetaan Laem Singh Beach. Kuulin juttua tästä rannasta ja pitihän se käydä katsomassa. Mopo piti jättää parkkipaikalla tien viereen, josta meni jyrkähkö polku alas rannalla.
Paikallinen rantaravintola. Tuli syötyä rannalla kanaa inkiväärikastikkeessa ja oli ihan tajuttoman hyvää! Slurps!
Rannalta noustessa mäkeä ylös takaisin parkkipaikalle hiki virtasi, mutta juomaa oli onneksi tarjolla.
Tänään tuli pari vuorokautta täyteen ja kävin palauttamassa mopon takaisin. Mopoilut on siis nyt tällä erää Phuketissa mopoiltu ja ne jatkuu seuraavaksi jossain muualla.

Täällä Patong Beachillä alkoi eilen Chang-olutmerkin sponsaamat isot viisipäiväiset Phuket Carneval 2009 pippalot. Rannalle hiekalle oli pystytetty jälleen lava samaan paikkaan kuin muutama päivä sitten toisissa pippaloissa. DJ soitti musiikkia, tanssitytöt tanssi lavalla ja ihmiset joras hiekalla. Oli aikasta rento ja hyvä meininki! DJ:n jälkeen bändi soitteli. Puolen kilsan päähän jalkapallokentalle on pysyttetty kunnon iso lava. En tullu käytyä siellä vielä eilen, mutta bändit soittaa siellä joka päivä nyt viiden päivän aikana.

Itellä iskeny nyt kunnon flunssa päälle ja tänä aamuna oli kyllä niin tukossa, kun vain voi olla. Kuumetta en ole mitannu, kun ei ole ollu mitenkään kuumeinen olo, mutta nessua kuluu. Lauantaina alkoi, joten nyt muutaman päivän ollu. Menis vain äkkiä ohi.

Lisäsin Picasawebbiin oman kuvagallerian Vientianesta.

Tänään tuli 9vk täyteen, kun hyppäsin Helsingissä koneeseen. Aika menee tosi nopeasti.

Täältä jostain,
Duhadenä-Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti