perjantai 1. lokakuuta 2010

Manila - Davao

Samana päivänä kun tuli käytyä Manila Ocean Parkissa eli keskiviikkona, tuli myös vaihdettua illalla paikkakuntaa. Tällä kertaa suuntana oli mulle ensimmäistä kertaa Etelä-Filippiinit ja siellä Davaon kaupunki Mindanaolla. Lento oli 18:45 terminaali kolmosesta ja lentoyhtiönä tuli korkattua AirPhil Express ja niiden Airbus A320. Lento lähti noin 20min myöhässä ja Davaoon saavuttiin 1,5h lennon jälkeen joskus 20:40 paikkeilla. Davaon kentältä taksi alle ja suoraan etukäteen varaamaani My Hotel Davaoon. Huoneen varasin Agodan varaussysteemin kautta, joka antoi ihan keskustassa olevaan hotelliin halvimman hinnan. Tällä kertaa etukäteisvaraus ei kuitenkaan kannattanut. Nyt huoneen hinta oli etukäteen varattuna noin 1500PHP/26,70€. Hotellilla sattui kuitenki olemaan sopivasti promohinnat ja saman huoneen olisi saanut hintaan 995PHP/17,70€. Aikasta iso ero siis. Huone kun oli jo maksettu, joten ei jaksanu alkaa kikkaileen. Davao kuitenki täysin uusi kaupunki, joten halusin varata huoneen etukäteen. Eipä tuossa montaa euroa menettänyt.

Eka iltana ei ehtinytkään muuta kuin asettua taloksi ja käydä syömässä. Torstai meni myös kohtuu rauhallisissa merkeissä. Tuli käytyä käveleen hotellin lähialueella ja mm. pyörähdettyä lähellä olevassa People's Park -puistossa. Toisin kuin puistot esim. Suomessa tai yleensä tämä puisto oli aidattu. Puistossa oli erikseen neljä linjaa, josta mentiin sisälle. Miehet laukulla ja ilman ja naisille sama homma. Onhan tuolla työllistävä vaikutus, kun laukut aina tarkastetaan. Samoin aseista on erikseen maninta, että pliis jätä se torrakko ja revolveri jemmaan puistossa vierailun ajaksi.Torstaina tuli myös pyörähdettyä SM Mall -kauppakeskuksessa ja illalla sitten katsastamassa hotellin lähialueen iltaelämää. Siinäpä se päivä menikin. Iltapalaksi sitten vielä vähän paikallista kananmunaa eli balot'ia. Kyseessä siis normaali kananmuna, mutta sen sisällä on jo puoliksi kehittynyt poikanen. Ensin kopistellaan kuori toisesta päästä rikki, sen jälkeen imastaan "keitto" kiduksiin ja sitten vain munaa suuhun!Tänään perjantaina oli vuorossa käydä kattomassa jotain alueen nähtävyyksiä. Yksi alueen tärkeimpiä nähtävyyksiä on Philippine Eagle Center (PEC). Paikka ei ole ihan Davaon keskustan lähellä, vaan sinne on noin tunnin matka. Se tuli taitettua pienellä pakubussilla hintaan 40PHP/71c/suunta/hlö. PECin ideana on yhden maailman suurimpiin kotkiin kuuluvan Filippiinien kotkan suojelu. Alueella on nelisenkymmentä erilaista kotkaa ja löytyy sieltä myös muutamat muut linnut, krokotiili ja parit paikalliset peurat. Alueen sisääntulon lähellä on pieni lampi ja alue on keskellä viidakkoa ja kasvien ympäröimä.Pääosissa oli kuitenkin nämä.Tässä toinen birdy vähän lähempää.Alueella on myös pitkähäntämakakeja ja ne päättivät viihdyttää kuvaajaa pikku hetken.Paikassa tuli vietettyä ehkä puolitoista tuntia, jonka jälkeen oli paluu takaisin vastaavalla pikkubussilla. Hotellille päästyä olikin sitten lepotaon paikka. Illalla vielä vähän murua rinnan alle ja kuuntelemassa paikallista bändiä ja siinäpä se perjantai olikin.

Davaosta,
Mika

2 kommenttia:

  1. Söitkö ihan oikeesti tuota balutia? Hyi saatana!

    Heikki H.

    VastaaPoista
  2. Tere,

    Mitä, jaa et uso vai? :) Söin jonkulaisen palan tuota keltasta osaa. Oon kerran maistanu aikasemminki. En minä nuita ostanu, vaan miisa halusi syödä niitä. Ei sekään syöny sitä karvasta osuutta. Nuita ostaessa pari paikallista jannua popsi menemään nuita ilmekkään värähtämättä ja ihan kokonaan. Masarap! :)

    - M -

    VastaaPoista