sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Maailman suurin suihkulähde

Tuli käytyä yks päivä Raffles Placen alueella ja siellä tuntee itsensä äkkiä aikasta pieneksi. Alue on talouselämän keskusta ja sieltä löytyy suurin osa Singaporen pilvenpiirtäjistä.Aasialaiset ovat vähän suuruudenhullua porukkaa, kun rahaa sattuu löytymään ja sen huomaa myös täällä Singaporessa. Täällä oleva kohtuu uusi maailmanpyörä on maailman suurin. Täältä löytyy myös Suntec Cityn tornitalojen keskelle jäävä maailman suurin suihkulähde. Fountain of Wealth. Suihkulähteellä on show joka ilta. Kävelin siellä jo muutama päivä aikasemmin, mutta en ollut silloin vielä tietoinen tarkemmin mistaan ajoista ja showsta. Tulin paikalle vasta vähän iltakymmenen jälkeen ja huomasin, että viimeinen show on loppunut noin 21:30. Aikataulun mukaan showt on 20:00, 20:30 ja 21:00. Käytännössä show kestää koko ajan välillä 20:00 - 21:30.

Nyt menin hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Itse asiassa suihkulähde ei ole kovinkaan kummoinen, kun siinä ei ole valaistusta. Minun eka kerralla siinä ei ollut kunnolla vedetkään päällä, joka laimensi tilannetta entisestään. Alhaalta vain vähän vesi pulppusi. Olin kuitenkin nähnyt paikasta kuvia, joten tiesin mitä odottaa. Tilanne muuttuu täysin, ku show alkaa musiikkeineen ja laservaloineen. Tässä vesi laitettu tulemaan ylärenkaalta.Vesiä voi säätää vaikka miten. Joskus vesi ammutaan alhaalta patsaana tosi korkealle, jolloin se nousee keskeltä rinkulaa huomattavasti korkeammalle. Kun lasershow on päällä, niin silloin vedestä tehdään "videoseinä", johon show heijastetaan. Näyttää kuin kuvat leijuisivat ilmassa.Eilen lauantaina tuli käytyä lähellä hotellia olevalla Bugis Junction -ostoskeskuksen alakerrassa olevassa ruokakaupassa. Ja kas kummaa, mitä sieltä löytyikään. Jonkunlaisia lakritsimerkkareita.Elämän pieniä iloja.

Blokin kävijätilastoista huomasin, että lukijoiden määrä on ylittänyt nyt lokakuussa ekaa kertaa 3000 lukijan kuukausirajan. Tilastot on ollu käytössä vasta heinäkuusta lähtien, jolloin ollut toiseksi eniten kävijöitä 2724. Nyt lokakuussa niitä ollut ennen tätä viimistä päivää jo 3148. Yhtiömme kiittää! :)

Singaporesta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti