torstai 25. maaliskuuta 2010

Roxas - Puerto Princesa

Viimeiset päivät Roxaksessa ovat menneet samalla tavalla kuin aikaisematkin. Päivä kerrallaan ihan iisisti ja välillä tullu käytyä uimassa ja vähän mopoilemassa. Ei mitään kovin erikoista. Rentoa oleskelua ja paikallisen elämän ihmettelyä.

Tänään torstaina tulin Roxaksesta tänne Puerto Princesaan. Varasin kyydin eilen minivaniin ja tällä kertaa hintaa oli vain 150PHP/2,35€. Tänään minun huoneen oveen koputettiin aamupäivällä vähän jälkeen 11 ja siellä oli kuski kyselemässä minua. Laukut autoon, jossa olikin jo kaikki muut matkustajat ja sen jälkeen kohti Puerto Princesaa. Matka meni autossa hyvin ja tällä kertaa olin etupenkillä, joten oli myös kunnollinen penkki ja hyvin tilaa. Puertoon tultiin noin pari tuntia myöhemmin.

En ollut varannu täältä huonetta etukäteen ollenkaan ja yritin mennä ensin vanhaan tuttuun Moana Resorttiin. Siellä oli kuitenkin tarjolla vain tuuletinhuoneita ilman televisiota, joten en jääny sinne. Sitten kokeilin vieressä olevaa Amelia Pensionettea ja sieltä löytyikin huone samaan hintaan (1000PHP/16€) edellisillä vaatimuksilla varustettuna ja lisäksi isolla omalla parvekkeella varustettuna. Otin sitten täältä huoneen neljäksi yöksi näin aluksi. Kattelen sitten myöhemmin, että jatkanko oleskelua tässä vai mitä teen.

Loppuun vielä muutama kuva Roxaksesta. Paikallinen pieni kioski, joita löyty paljon, kuten edellisessä jutussa kerroinkin.Kaupungin tärkein kulkuväline omien mopojen lisäksi tässäkin kaupungissa on paikalliset kolmipyöräiset taksit. Niitä on sitten tuunattu vaikka mitenkä. Tässä omistaja on vähän hempeämmillä linjoilla ja päättänyt laittaa kunnon verhot omaan taksiinsa.Lyhyemmillä matkoilla täällä näkee myös Jeepney'tä ja sitten löytyy myös varsinaisia busseja. Jeepney'ssä samoin kuin busseissakin näkee välillä, että ne on aivan tupaten täynnä porukkaa. Monesti näkee myös, että näiden autojen kattotelineet on ihan täynnä laukkuja ja erilaisia laatikoita ja siellä voi olla helposti myös kymmenkunta matkustajaa. Tässä tämä kaveri on päässy yksin katolle, joten tilaa ainakin on ja ilmastointi toimii.Tässä kuva vielä paikallisesta moottoripyörien korjaamosta. Kaikki moottoripyöräliikkeet eivät ole maailmalla, kuten pääkaupunkiseudun Yahama Center tai vaikka Bike World.Kummassa on sitten parempi ja toimivampi palvelu, niin voi vain arvailla.

Picasawebbiin lisätty kuvagalleria Port Barton'sta.

Puerto Princesasta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti