perjantai 30. lokakuuta 2009

Sensoji temppeli

Tänään tuli pidettyä kyltdyyripäivä ja kävin kattomassa budhalaista Sensoji temppeliä Asakusan kaupunginosassa, joka yksi Tokion päänähtävyyksistä. Se tiesi taas ensin vähän raideliikenteellä ajelua. Ensin paikallisjunalla Shinjukun asemalta Kandan asemalle, jossa vaihto metroon ja sillä pääsi määräpaikkaan Asakusaan. Täällä on tullut hyvin nopeasti selville, että Tokio on tosi laaja alue. Melkein riippumatta mihin lähtee, niin joutuu aina ensin hyppäämään joko paikallisjunaan tai metroon. Helposti pitää tehdä myös vaihto jossain välillä, vaikka verkosto onkin laaja. Hyvä puoli on se, että junia ja metroja menee noin kolmen minuutin välein ja ne toimii lähes sekunnin tarkkuudella. Seuraavaa junaa tai metroa ei tarvi siis koskaan odottaa pitkään.

Asakusan asemalta olikin vain muutama sata metriä kävelyä ja sitten oli jo perillä pääportin edessä.
Kello oli vähän vajaa neljä, kun tulin temppelialueelle. Porukkaa oli aikasta paljon, jota osaa kyllä odottaakkin tuollaisissa paikoissa. Kiertelin siellä jonku aikaa ja menin käymään sitten syömässä. Tokiossa alkaa hämärtää tähän aikaan vuodesta jo 16:30 paikkeilla. Kun olin syöny, niin kello oli vähän yli viisi ja pimeys oli laskeutunut. Samalla temppelialue sai täysin uuden ilmeen hienon valaistuksen ansiosta.
Erilaisia valoja ja paperilyhtyjä oli runsaasti ja yksityiskohdat näytti pimeällä tosi hienoilta.
Laitetaan loppuun vielä yksi kuva koiran pennusta, kun oli niin hauskan näköinen otus. Tämä oli yhdellä tytöllä hihnassa ja kun yritin mennä silittämään sitä, niin kauhea räksytys alko ja se siitä rapsutuksesta. Kuvassa se näyttää melkein kuin olis joku pehmolelu, mutta voin vakuuttaa, että pehmolelut ei pidä semmosta ääntä.
Ei tullu tästä minun kaveria! :) 

Asakusan fiiliksista,
Mika

2 kommenttia: