keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Toyotan autotehtaalla

Luin ennen reissua, että Toyotan autotehtaat järjestää tehdaskierroksia lähes joka päivä ja sinne pystyy kuka tahansa ilmoittautumaan mukaan. Kun kysyin hotellin respalta asiasta, niin hän ei tiennyt asiasta mitään. Hän alkoi kuitenki selvittään asiaa soittamalla Toyotan automuseoon, joka sijaitsee Toyotan kaupungissa vähän matkan päässä Nagoyasta. (Kyllä, koko kaupunki on nimetty Toyotan automerkin mukaan. Alkuperäinen nimi oli Koromo, mutta se muutettiin Toyotaksi vuonna 1959.) Aluksi sanottiin, että pitäisi ilmottautua 3kk aikasemmin. Ihmettelin sitä, kun minun tiedon mukaan asian ei pitäny olla niin vaikeaa. Meillä jäi repsan kans asia vähän kesken kolmisen päivää sitten, mutta eilen tullessa iltapäivällä hotellille sama respan tyttö kertoi, että hän on selvitellyt asiaa lisää ja kyllä se onnistuukin. Varasin kierroksen heti tälle päivälle ja tässä juttua sieltä.

Hyppäsin aamulla Nagoyan asemalta paikallisjunaan, jolla ensin noin 30min Okazakiin ja siellä vaihto ja toisella junalla toinen 30min Mikawa-Toyotan asemalle. Sieltä taksilla viiminen reilu 5min Toyota Kankan Exhibition Hall:lle, josta tehdaskierrokset aina lähtee. Siinä jäi sitten kolme varttia aikaa pällistellä ja ihmetellä Toyotan tekeleitä.

Autourheilupuolelta oli näkösällä viime vuoden Formula 1.

Toyotan näkemys tulevaisuuden kaupunkiajoneuvosta. Värkki kulkee tietysti sähköllä, mutta mikä siinä on erikoista, niin akseliväliä voidaan säätää. Joko lyhyenä ihan pikku pyörityksessä ja parkkeerauksessa.

Tai pidempänä ja vakaampana suuremmissa nopeuksissa.

Toyota on tutkinut ja kehitelly myös robotteja samoin kuin Honda. Tämä jannu soitteli trumpettia niin kuin paremmatkin ammattilaiset. Robotilla ei pelkästään sormet liiku, vaan sille on tehty myös keinotekoiset keuhkot ja huulet, joita se myös käyttää soittamiseen ja näin jäljittelee oikeaa trumpetin soittajaa. Hyvin sä jannu vedät!
Lopulta oli kello sen verran, että lähdettiin bussilla tehtaalle. Tehdas, jossa käytiin oli nimeltään Tsutsumin tehdas. Siellä tehdään suomalaisille tutuista mallinimistä Camryä ja Prius'ia. Sitten myös Japanin markkinoille Premiota ja Allionia ja jenkkimarkkinoille Scion tC nimistä mallia. Toyotan kaupungissa on kymmenkunta tehdasta ja tietysti Toyota Motor Corporationin pääkonttori, joka oli ihan esittelyhallin vieressä. Jotain lukuja ko. Tsutsumin tehtaasta. Työntekijöitä 6000, robotteja 1000 ja autoja tehdään vuodessa luokkaa 400 000. Tehtaat katot on täynnä aurinkopaneeleja ja Tsutsumissa niitä oli 12 000, joilla katetaan merkittävä osa sähkönsaannista eri puolilla tehdasta. Yhteen automalliin käytetään keskimäärin noin 30 000 osaa ja niiden käsittelyssä työskentelee todella paljon ihmisiä.

Tehtaalle ei luonnollisesti saanu viedä sisään minkäänlaisia kameroita, videokameroita tai edes kännyköitä. Kaikki piti joko jättää bussiin tai esittelyhallille, josta lähettiin busseilla liikenteeseen. Ensin käytiin kattomassa 20 minsaa korien kasausta, hitsausta ja robottien työskentelyä ja se on kyllä hämmentävä näky. Yhden auton kimpussa on aina kymmenisen robottia tekemässä yhtä vaihetta eri puolella autoa ja sen jälkeen seuraava auto samojen robottien käsittelyyn. On saanu Jaappanin pojat vähän aikaa säätää hitsauslinjaa, kun robotit on kuitenki aika isoja ja että ne ei osu keskenään toisiinsa. Jokaisen liike ja ajoitus pitää säätää erittäin tarkoin, koska risteäviä liikeratoja on koko ajan vaikka kuinka paljon. Hitsauslinjan jälkeen kaverit kävivät vielä käsin korin läpi ennen sen menoa maalaukseen. Sen jälkeen mentiin katteleen 45 minuutiksi auton kokoonpanon eri vaiheita. Paikalle laitettiin ovia, sisustuksia, moottoritilan suojia, jne. jne. Se näytti olevan edelleen hyvin paljon käsityötä erilaisia apulaitteita toki apuna käyttäen. Ei ole laiskan miehen/naisen hommoo, kun koko ajan näkyy suoran mitta tulevia autoja ja linja liikkuu koko ajan tasaisella vauhdilla.

Mieleenpainuva päivä. Suosittelen kyllä jokaiselle vierailua tehtaalla, jota autot kiinnostaa ja on Nagoyan suunnalla!

Autotehdaskierrokselta Toyota Citystä,
Mika

5 kommenttia:

  1. Ja seuraavaksi mopo tehtaalle? ;)

    VastaaPoista
  2. nyt tuntuu erityisen hienolta ajaa liisari toyotaa :)

    VastaaPoista
  3. Make: Tjaah, mitenhän se onnistuis? ;)

    VastaaPoista
  4. Sulla on aika hyvin tuo sana hallussa. Voisit hyvinkin kirjoittaa noita juttuja jonnekin TM:n tai Huulilasiin, noin niinku tekniikkapainotteisista julkaisuista, tai sitten johonkin muuhun lehteen. Perhana, sun pitäis saaha jotenkin hyödynnettyä tämä reissu, eli freelance toimittajana väännät juttua. Minnehän sitä myis? Valokuvauskin on melko hyvällä tasolla :)

    VastaaPoista
  5. Vesa, jos saat myytyä tämän tai vastaavia stooria jatkossa vaikka lehteen, niin palkkiosta voidaan neuvotella. =)

    VastaaPoista