Meillä järjestettiin lauantaina töissä hubailupäivä osaston kesken teemalla Amazing Race. Koko meidän osaston porukka jaettiin pari viikkoa aikaisemmin tiimeihin ja tiimien nimet annettiin maitten mukaan. Minä satuin kuulumaan Englannin tiimiin. Muita maita oli mm. Ranska, Brasilia ja Columbia. Kisaan osallistuvat tiimit saivat kaikki päivää ennen kisaa omat t-paidat. Meidän tiimille väriksi tuli miehekäs vaaleanpunainen.
Lauantaina oli sitten itse tapahtuman vuoro ja kokoontumispaikkana oli toimisto. Team England valmiina kisaamaan.
Kisan alussa oli järjestelytoimikunnan pieni priiffaus kisaa varten. Sen jälkeen ensimmäisenä tehtävänä kaikkien ryhmien piti kehittää noin 15 minuutissa pieni kannustushuuto ja siihen koreografia. Tässä on päästy jo katsomaan tiimien esityksiä.
Tuomaristo laittoi joukkueet esitysten perusteella järjestykseen ja kolme parasta tiimiä sai vähän etumatkaa ennen varsinaisen kisan alkua.
Kisan käynnistyessä jokaiselle tiimille annettiin kirjekuori, jossa oli vihje minne pitää mennä seuraavaksi. Meidän tiimin päästessä matkaan kirjekuoressa oli vihje, että seuraava vihje löytyy toimiston tietystä pöydästä. Siellä oli teksti, että pitää palata takaisin lähtöhuoneeseen, jossa oli myös ensimmäinen tehtävä. Tehtävänä oli meikata yksi ryhmäläinen samalla tavalla kuin kuvassa oleva nainen. Niin meikattava kuin meikkaajakin löytyi heti.
Pari ensimmäista kertaa ei mennyt vielä tuomarille läpi, mutta kolmas kerta oli jo riittävän lähellä.
Samalla saatiin uusi kirjekuori, jossa oli seuraava vihje. Meidän piti mennä noin 300m päässä olevaan kauneushoitolaan ja samalla tarvittiin kaksi vapaaehtoista miestä. Noh, minä ilmottauduin toiseksi. Perillä paljastui, että vapaaehtoiselta nykäistään perinteisellä vahamenetelmällä karvaa pois valitsemastaan paikasta yhden siivun verran. Valitsin paikaksi käsivarren ja sitten vain istumaan penkkiin toimenpidettä varten.
Nykäys ja se oli siinä.
Seuraavaksi oli vuorossa Lendelin vuoro ja sama homma hänelle.
Toimenpiteen jälkeen uusi vihjekuori ja joka käski menemään 7 Elevenille. Siellä tehtävänä oli valita kolme henkilöä tiimistä. Sen jälkeen kerrottiin, että tehtävänä on syödä yhteensä 10 kappaletta hodareita. Tässä on päästy jo hyvään vauhtiin.
Lopulta molemmat tytöt sai syötyä yhteensä viisi hodaria ja Miguel söi yksin viisi kappaletta. Oli kuulemma kohtuu täynnä. Uskon!
Hodarien syönnin jälkeen jatkettiin ravintolaan nimeltä Wursti Wursti. Siellä tehtävänä oli muutamalla henkilöllä juoda isot lasillet juotavaa. Sen jälkeen vihje kertoi, että suunnaksi uudelleen toimisto.
Toimistolla testattiin, että miten ranskankieli taipuu. Tehtävään osallistui viisi henkilöä aina joka tiimistä. Ensin ranskaa äidinkielenä puhuva kertoi ensimmäiselle viiden sanan fraarin, joka piti kertoa aina seuraavalle, kunnes viimeinen kertoo sen uudelleen samalle ranskankieliselle. Testattiin siis, että pysyykö fraasi edelleen ymmärrettävänä. Fraasi oli siis vain viiden saman mittainen, mutta ei niitä ihan helpoimpia.
Tehtävän jälkeen uusi vihjekuori kertoi, että meidän pitää mennä ravintolaan nimeltä Chicken and Beer. Siellä tarvittiin taas neljä vapaaehtoista ja minä olin yksi niistä. Tehtävänä oli syödä porukalla 16 supertulista kananpalaa. Kyseisessä ravintolassa on menussa vastaavia tulisia chilikanoja, mutta nämä olivat saanut ihan eri kaliberin chilikäsittelyn kuin mitä listalla vakiona olevat.
Kanan määrä ei ollut mitenkään paljon, mutta tulisuus kyllä laitto sekä silmät ja nenän hikoilemaan kohtuu nopeasti myös meikäläisellä.
Oli kyllä tulisinta kanaa, mitä tullu tässä muodossa syötyä. Poltteli syönnin jälkeen suun ympärystä vielä kohtuu pitkään.
Seuraavaksi vihje kehoitti meneemään toimiston vieressä olevaan Moon Leafiin, joka myy teetä ym. vastaavia juomia. Parin henkilön piti juoda kunnon iso törpöllinen väkevää mustaa teetä. Se näytti ilmeiden perusteella olevan kohtuu kitkerää muutaman eka hörpyn jälkeen.
Seuraavana kohteena oli Pancake House. Siellä tarvittiin taas pari vapaaehtoista. Sen jälkeen kerrottiin, että tehtävänä on syödä tarjolla ollut pannukakut kahdestaan. Juju oli siinä, että mitään työkaluja ei saanut käyttää. Tästä se lähtee.
Hyvin uppoaa.
Pannukakkujen jälkeen varsinaiset tehtävät toimiston lähialueella oli ohi. Seuraavaksi meidän piti mennä toimiston kulmalla olevaan minibussiin, jolla mentiin suoraan Makatin puolelle Pasang Tamossa sijaitsevaan 121-ravintolaan, joka oli varattu pelkästään meidän käyttöön. Siellä meillä oli kisaan liittyen vielä tietovisa ja tietysti ruokailu.
Ruokailun jälkeen vaihdettiinkin käytännössä vapaalle ja bändi tuli lavalle viihdyttämään meitä. Samalla juomaa sai hakea baaritiskiltä firman piikkiin.
Lavalla laulamassa myös useampia työkamuja bändin soittaessa taustalla. Tässä Gin näyttää mallia.
Sellainen oli meidän Amazing Race -päivä. Erittäin hauska päivä pienen kisailun merkeissä ja kuten kuvistakin näkyi, niin ei meitä kisassa ainakaan nälässä pidetty.
Loppuillasta käytiin vielä muutaman kaverin kans pyörähtämässä Makatin yössä jatkoilla.
Tuli vietettyä lauantai työkavereiden kans Manilan ulkopuolella Lagunassa. Käytännössä vuokrattiin pieni Blue Jade Resort meille tiimipäiväksi käyttöön.
Päivä alkoi tosi varhain. Sovittiin, että kokoonnutaan työpaikan edessä jo aamusta klo 04:00 ja lähdetään liikenteeseen kohti Lagunaa klo 04:30. Tuli mentyä nukkumaan puolilta öin, joten meidän yöunet jäi noin kolmeen tuntiin. Pari kaveria porukasta oli töissä pitkään yöhän, eikä ollu ehtiny nukkua ollenkaan. Siihen nähden oma tilanne ei ollu huono ollenkaan.
Paikalliseen tyyliin oli jo etukäteen tiedossa, että sovittuun aikaan ei varmasti päästä liikenteeseen. Meidän vuokraamat pari vania nytkähti kuitenkin liikkeelle heti viiden jälkeen, joten harvinaisen hyvin oltiin aikataulussa.
Tein reissuun mukaan maistiaisina Suomityyliin putelin Fisua ja maistatin sitä jo autossa. Pari työkamua ihmetteli, että mitä tämä on. Kuulemma vahvaa, mutta tosi hyvää. Moni halusi maistaa lisää ja juoman suosio yllätti. Pysähdyttiin loppumatkasta huoltoasemalle ja sen vieressä sattui oleen 7 Eleven. Fisun menekki oli ollut sitä luokkaa ja oltiin vasta menomatkalla, joten paikkasin tilannetta ja kävin ostamassa tarvikkeet pariin lisäputeliin. Miksaukset tein heti pihalla ennen kuin jatkettiin matkaa. Alkoholi täällä Filippiineillä on erittäin halpaa. Tässä tapauksessa kaksi isoa putelia vodkaa ja niihin yhteensä neljä pussia Fisherman´s Friendiä maksoi noin 400PHP/6,80€.
Perille Blue Jade Resorttiin Lagunaan tultiin joskus 06:30 paikkeilla.
Ensimmäinen auto tuli vain muutama minuutti ennen meitä perille, mutta karaokelaite oli jo päällä ja laulu raikasi iloisesti. Se on paikallisille tärkeä. Erittäin tärkeä.
Meillä oli alunperinkin ideana, että tehdään sekä aamupalat, että lounaat paikan päällä omalla porukalla itse. Tässä on päästy jo aamupalan tekoon.
Aamiaista ja jutustelua.
Paulo ja minä.
Välillä oli porukalla jotain pikku hubailuja. Miten onnistuu kävely, jos jalat on teipattu vieruskaveriin?
Filippiineillä eletään parhaillaan sadekautta ja päivän sää olisi voinut olla ihan mitä tahansa varsinkin näin elokuussa. Aurinko paistoi kuitenkin lämpimästi aamusta iltaan, joten altaalle riitti käyttöä.
Jossain vaiheessa oli lounaan vuoro. Gerald grillimestarina.
Possua valmiina syötäväksi.
Tässä vaiheessa on saatu jo kalatkin valmiiksi ja päästiin syömään.
Aurinko porotti lämpimästi, joten ruuan jälkeen olikin taas hyvä mennä veteen jatkamaan tarinointia. Meidän kansainvälistä tiimiä tyyliin Kamerun, Ranska ja tietysti Suomi.
Kaverilla oli vesitiiviskamera mukana ja siinä kikkaillessa tuli puhetta, että pystyisköhän veden alla juomaan? Sitähän piti testata. Yllätys oli suuri, kun se ei ollutkaan niin vaikeaa.
Päivä jatkui vastaavissa rennoissa merkeissä aina siihen asti, kunnes lähdettiin joskus ennen iltaa ajeleen takaisin kohti Manilaa.
Paluumatkalla pysähdyttiin vielä pikaisesti ja samalla tuli ostettua kotia paikallista kookospiirakkaa. Sisällä on aitoa kookospähkinän lihaa ja reilusti. Tullut syötyä vastaavaa aikaisemminkin ja ei ollenkaan hassumpaa.
Sellainen reissu Lagunaan. Oikein leppoisa ja mukava päivä.
Nyt on uusi viikko pyörähtänyt käyntiin ja lähestytään jo elokuun puoliväliä. Tänään töistä lähtiessä pari kaverusta jutteli ja toisella oli fillari vieressä. Kun tulin lähemmäs, niin ihmettelin, että mistä kuuluu kakstahtikoneen vaimea papatus. Se tuli siitä fiilarijannun tsykkelistä! Juttelin jannun kans ja se oli itse laittanu siihen 60cc kakstahtikoneen. Aikasta mielenkiintoisen näköinen viritys.
Tänään töistä tullessa oli repussa jotain, mitä sieltä ei ihan joka päivä löydy. Työkaveri tuli Suomilomalta takaisin Manilaan ja toi samalla vähän tuliaisia. Kyllä taas kelpaa!
Tuli käytyä lauantaina työkavereiden kans päiväreissu Tagaytayssa. Kysyttiin ensin tiimin sisällä, että ketkä olisi halukkaita lähteen työporukalla päiväksi johonkin. Sen jälkeen otettiin sitovat ilmoitukset, kerättiin rahat kuluihin ja varattiin Tagaytaysta yksityinen resortti päiväksi meidän omaan käyttöön. Tässä aiheesta päivästä.
Sovittiin perjantaina töissä, että nähdään porukalla seuraavana aamuna 05:30 toimiston edessä McKinley Hillsillä. Naureskeltiin aiheesta, että onko se sitten filippiiniläisten aikaa vai ihan oikeata aikaa? Siinä kun voi olla helposti isokin ero. Kuulemma oikeata aikaa.
Lauantaina 4:40 paikkailla herätys, repun pakkaaminen ja liikenteeseen. Olin paikalla muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa ja siellä ei ollut kuin pari henkeä ennen minua. Kumpikaan ei muuten ollut paikallinen. Hetken päästä porukkaa alkoi kuitenkin tulla paikalle. Tässä Hugo, Justin, Tommy, Gerald ja Myr.
Porukkaa odotellessa osa kävi hakeen jotain purtavaa aamupalaksi. Paulo ja JC.
Joskus kuuden jälkeen kaikki lähtijät alkoi olla kasassa. Muutamien lähtö oli epävarmaa jo edellisenä päivänä erinäisistä syistä johtuen. Lopulta meitä tuli lähtöpaikalle vain 12. Ruokaa oli varattu 24:lle ilmoittautuneelle, joten se ei tulisi ainakaan loppumaan. "Kun porukka vähenee, niin pidot parenee" vai miten se menikään. Porukkamäärän kutistuessa 12 meidän matkustaminen helpottui samalla kummasti kummasti. Alkuperäisenä ideana oli, että osa menee Tagaytayhin omilla autoilla ja loput loput bussilla. Autoilla paikalle tuli kolme henkeä, joten nyt kaikki mahtui sopivasti autoihin.
Sitten vain liikenteeseen. Ensin toimiston vierestä menevälle C5:lle, sieltä suoraan South Luzon Express Waylle ja kohti Batangasta. Jonku matkaa moottoritietä ajettua käännyttiin Santa Rosan rampilta ja kohti Tagaytayta. Itse kaupunkii oli helppo ajaa, mutta itse resortin löytäminen osoittautui himpun verran vaikeammaksi. Kunnon karttaa aiheesta ei ollut tietysti kellään. Neuvoa kysyttiin niin paikallisilta kuin soittamalla. Tässä ollaan jossain hukassa.
Ajeltiin pieniä teitä pitkin ihan korvessa ja tuntui, että nyt ei ole kellään mitään hajua aiheesta. Tässä pieni breikki toisessa paikassa.
Lopulta soitettiin resorttiin ja sieltä tuli traikki meitä vastaan opastamaan meidän perille. Paikka kieltämättä olikin kyllä tosi korvessa ja sinne ei ihan helposti löydä. Itse paikassa ei ollut kuitenkaan mitään valittamista. Paikan nimi on Kubo Kubo. Kubo tarkoittaa kuvassa näkyviä katoksia.
Perille päästyä kaikilla alkoi olla jo nälkä. Oltiin hommattu kokonainen grillattu possu eli lechon, joka on suurta herkkua tässä maassa. Hyvää se onkin. Siispä sen kimppuun.
"Nyt mä syön sut".
Paikassa oli myös karaokelaite ja sille tulikin heti käyttöä. Karaoke on Filippiineillä oikeasti todella suuressa roolissa illanvietoissa ja vaikka kotibileissä.
Marrk lähti valmisteleen meidän varsinaista ruokaa.
Keittiöpuuhissa myös Myr, JC ja Hugo.
San Mig Light oli tietysti myös kuvioissa mukana.
Piha-alueella oli todella paljon sudenkorentoja. En tiedä oliko niillä joku parittelukausi vai mitkä kokoontumisajot menossa, mutta niitä oli joka tapauksessa paljon. Osa niistä oli sinertäviä ja osa tällaisia punaisia. Aikasta hieno ötökkä.
Mico ottaa rennosti.
Altaan reunalla Tommy, minä, Hugo, Mico, Jen, JC ja Sergio.
Jossakin vaiheessa ripsauttu vähän vettäkin, mutta se ei haitannut menoa. Toisin kuin Suomessa sade ei täällä juurikaan laske lämpötilaa. Sitä on silloinkin mukavat noin +30C.
Marianne näyttää maagisia voimiaan.
Myös Paololta löytyy.
Samoin Jeniltä.
Vähän erilainen ryhmäkuva. Yllättäin allekirjoittaneella oli vain idea ensin hukassa.
Toinen ryhmäpotretti.
Välillä taas laulatti. Paulo tutkii seuraavaa biisivalintaa.
Tommyn tyylinäyte.
Myrin laulantaa.
Hugolla siesta menossa.
Päivä oli mukavan lämmin ja uima-allas oli suosittu paikka koko päivän. Marianne, Jen ja Justin.
Poikien missikisat.
Meillä oli varattu paikka iltapäivään klo 17:00 asti. Kun kello alkoi lähestyä määräaikaa, niin kerättiin omat kamat pois. Paikka oli mukavan rento ja saatiin puuhastella omalla porukalla mitä haluttiin.
Sitten vain kohti Tagaytayn keskustaa. Osa porukasta jäi Tagaytayhin jatkoille minun ja Hugon ottaessa bussi takaisin kohti Manilaa.
Bussikyyti Manilaan oli aikasta hidas ja se kesti lopulta noin 2,5 tuntia. Matkustusaika sinänsä ei ollut bussimatkan ongelma, vaan bussin ilmastointi. Täällä pidetään jostain syystä pitkän matkan busseissa ilmastointia aivan helvetin kylmänä. Nyttenkin viimeinen tunti matkasta tuntui, että jäätyy. Bussin tultua lopulta Manilaan oli enemmän kuin mahtavaa kävellä hetki ja lämmitellä. Sitten vain taksi alle ja kämpille. Paluumatka kesti lopulta noin kolme tuntia.
Niin kuin alussa kirjoitinkin, niin porukan suhteen meillä kävi suuri kato heti aamusta. Itse päivä perillä oli kuitenki tosi hauska ja onnistunut.
