Rento päivä Tagaytayssa

Tuli käytyä lauantaina työkavereiden kans päiväreissu Tagaytayssa. Kysyttiin ensin tiimin sisällä, että ketkä olisi halukkaita lähteen työporukalla päiväksi johonkin. Sen jälkeen otettiin sitovat ilmoitukset, kerättiin rahat kuluihin ja varattiin Tagaytaysta yksityinen resortti päiväksi meidän omaan käyttöön. Tässä aiheesta päivästä.

Sovittiin perjantaina töissä, että nähdään porukalla seuraavana aamuna 05:30 toimiston edessä McKinley Hillsillä. Naureskeltiin aiheesta, että onko se sitten filippiiniläisten aikaa vai ihan oikeata aikaa? Siinä kun voi olla helposti isokin ero. Kuulemma oikeata aikaa.

Lauantaina 4:40 paikkailla herätys, repun pakkaaminen ja liikenteeseen. Olin paikalla muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa ja siellä ei ollut kuin pari henkeä ennen minua. Kumpikaan ei muuten ollut paikallinen. Hetken päästä porukkaa alkoi kuitenkin tulla paikalle. Tässä Hugo, Justin, Tommy, Gerald ja Myr.

Porukkaa odotellessa osa kävi hakeen jotain purtavaa aamupalaksi. Paulo ja JC.

Joskus kuuden jälkeen kaikki lähtijät alkoi olla kasassa. Muutamien lähtö oli epävarmaa jo edellisenä päivänä erinäisistä syistä johtuen. Lopulta meitä tuli lähtöpaikalle vain 12. Ruokaa oli varattu 24:lle ilmoittautuneelle, joten se ei tulisi ainakaan loppumaan. "Kun porukka vähenee, niin pidot parenee" vai miten se menikään. Porukkamäärän kutistuessa 12 meidän matkustaminen helpottui samalla kummasti kummasti. Alkuperäisenä ideana oli, että osa menee Tagaytayhin omilla autoilla ja loput loput bussilla. Autoilla paikalle tuli kolme henkeä, joten nyt kaikki mahtui sopivasti autoihin.

Sitten vain liikenteeseen. Ensin toimiston vierestä menevälle C5:lle, sieltä suoraan South Luzon Express Waylle  ja kohti Batangasta. Jonku matkaa moottoritietä ajettua käännyttiin Santa Rosan rampilta ja kohti Tagaytayta. Itse kaupunkii oli helppo ajaa, mutta itse resortin löytäminen osoittautui himpun verran vaikeammaksi. Kunnon karttaa aiheesta ei ollut tietysti kellään. Neuvoa kysyttiin niin paikallisilta kuin soittamalla. Tässä ollaan jossain hukassa.

Ajeltiin pieniä teitä pitkin ihan korvessa ja tuntui, että nyt ei ole kellään mitään hajua aiheesta. Tässä pieni breikki toisessa paikassa.

Lopulta soitettiin resorttiin ja sieltä tuli traikki meitä vastaan opastamaan meidän perille. Paikka kieltämättä olikin kyllä tosi korvessa ja sinne ei ihan helposti löydä. Itse paikassa ei ollut kuitenkaan mitään valittamista. Paikan nimi on Kubo Kubo. Kubo tarkoittaa kuvassa näkyviä katoksia.

Perille päästyä kaikilla alkoi olla jo nälkä. Oltiin hommattu kokonainen grillattu possu eli lechon, joka on suurta herkkua tässä maassa. Hyvää se onkin. Siispä sen kimppuun.

"Nyt mä syön sut".

Paikassa oli myös karaokelaite ja sille tulikin heti käyttöä. Karaoke on Filippiineillä oikeasti todella suuressa roolissa illanvietoissa ja vaikka kotibileissä.

Marrk lähti valmisteleen meidän varsinaista ruokaa.

Keittiöpuuhissa myös Myr, JC ja Hugo.

San Mig Light oli tietysti myös kuvioissa mukana.

Piha-alueella oli todella paljon sudenkorentoja. En tiedä oliko niillä joku parittelukausi vai mitkä kokoontumisajot menossa, mutta niitä oli joka tapauksessa paljon. Osa niistä oli sinertäviä ja osa tällaisia punaisia. Aikasta hieno ötökkä.

Mico ottaa rennosti.

Altaan reunalla Tommy, minä, Hugo, Mico, Jen, JC ja Sergio.

Jossakin vaiheessa ripsauttu vähän vettäkin, mutta se ei haitannut menoa. Toisin kuin Suomessa sade ei täällä juurikaan laske lämpötilaa. Sitä on silloinkin mukavat noin +30C.

Marianne näyttää maagisia voimiaan.

Myös Paololta löytyy.

Samoin Jeniltä.

Vähän erilainen ryhmäkuva. Yllättäin allekirjoittaneella oli vain idea ensin hukassa.

Toinen ryhmäpotretti.

 Välillä taas laulatti. Paulo tutkii seuraavaa biisivalintaa.

Tommyn tyylinäyte.

Myrin laulantaa.

Hugolla siesta menossa.

Päivä oli mukavan lämmin ja uima-allas oli suosittu paikka koko päivän. Marianne, Jen ja Justin.

Poikien missikisat.

Meillä oli varattu paikka iltapäivään klo 17:00 asti. Kun kello alkoi lähestyä määräaikaa, niin kerättiin omat kamat pois. Paikka oli mukavan rento ja saatiin puuhastella omalla porukalla mitä haluttiin.

Sitten vain kohti Tagaytayn keskustaa. Osa porukasta jäi Tagaytayhin jatkoille minun ja Hugon ottaessa bussi takaisin kohti Manilaa.

Bussikyyti Manilaan oli aikasta hidas ja se kesti lopulta noin 2,5 tuntia. Matkustusaika sinänsä ei ollut bussimatkan ongelma, vaan bussin ilmastointi. Täällä pidetään jostain syystä pitkän matkan busseissa ilmastointia aivan helvetin kylmänä. Nyttenkin viimeinen tunti matkasta tuntui, että jäätyy. Bussin tultua lopulta Manilaan oli enemmän kuin mahtavaa kävellä hetki ja lämmitellä. Sitten vain taksi alle ja kämpille. Paluumatka kesti lopulta noin kolme tuntia.

Niin kuin alussa kirjoitinkin, niin porukan suhteen meillä kävi suuri kato heti aamusta. Itse päivä perillä oli kuitenki tosi hauska ja onnistunut.

Tiimiterveisin Manilasta,
Mika

Moporeissu Manila - Tagaytay

Sunnuntaina tuli tehtyä päiväreissu mopolla Tagaytaihin tulivuori Taalin maisemiin. Keksittiin koko moporeissu edellisenä iltana ihan extemporee, kun ei ollu mitään ohjelmaa seuraavalle päivälle.

Manila on todella laaja kaikkine kaupunkeineen ja liikennejärjestelyiltään varsin sekava paikka. Aluksi täytyi alkaa miettiin, että miten ihmeessä pääsee ensin Manilan alueelta ulos? Se ei nimittäin käy välttämättä ihan heittämällä. Manilasta lähtee moottoritiet South Luzon Expressway (SLEX) etelään ja vastaavasti North Luzon Expressway (NLEX) pohjoiseen. Niiden kautta pääsee nopeasti molempiin suuntiin, kunhan on päässyt Manilan ihan lähialueelta pois. Moottoripyörille on tosin rajoitus. Pyörien pitää olla vähintään 400cc. Sinne ei ole siis mitään asiaa pienemmillä mopoilla, joita koko maan on täynnä. Ei myöskään omalla mopolla. Valitettavasti.

Aikani tutkittua karttaa reitti alkoi hahmottua. Kämpiltä Taguig Citystä ensin Paranaque Cityn läpi, sieltä Manilan kentän vierestä, jonka jälkeen Caviten suuntaan. Siellä piti löytää Emilio Aguinaldo Highway, joka menisi suoraan Tagaytayhin. Välille jäisi Bacoor City, Imus City ja Dasmarinas City. Reitti näytti tältä.

Oltiin mopolla aamulla joskus 06:20, jonka jälkeen ensin käymään tankilla kämpän vieressä ja liikenteeseen. Ensimmäiset 5-6km oli tuttuja paikkoja. Sen jälkeen mentiin nuottien mukaan. Muutaman kerran piti kysyä välillä neuvoa, että päästiin Emiliolle. Sen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin ajella. Ajon aikana tuli välillä muutamia pisaroita, mutta ei varsinaista sadetta. Sen verran pisarat kuitenki tuntui vaikuttavan, että niiden aiheuttama kosteus hiattomassa paidassa yhdessä ajoviiman kans tuntui välillä jopa vähän vilposalta, vaikka lämmintä olikin heti aamusta se noin 26 astetta.

Tagaytayn keskustaan tultiin aamulla noin pari tuntia lähdöstä. Matkaa kämpiltä sinne tuli aikasta tarkoin 60km. Matkavauhtina oli valtatielle päästyä liikenteestä riippuen 40-80km/h. Tagaytayssa heti aluksi Chowkingiin aamiaiselle.

Aamiaispaikan vieressä avautui näkymät usvaiselle Taal Lakelle. Järven keskellä on tulivuori Taal. Tulivuori on purkautunut viimeksi vuonna 1977.

Koko Tagaytayn kaupunki sijaitsee korkealla ylängöllä, jossa on lisäksi erilaisia pienempiä ja suurempia kukkuloita. Meillä oli ensimmäisenä varsinaisena kohteena yhden kukkulan päällä oleva People´s Park in the Sky. Pääsylippu paikkaan olis sopivat 30PHP/0,57€/hlö.

Mopo piti jättää parkkipaikalle, josta sitten käveltiin viimeiset muutama satametriä huipulle.

Tässä näkymää kaupungin suuntaan.

Heti ylös päästyä tuli kunnon sumu muutamien pisaroiden kera ja näkyvyys meni hetkittäin aikasta huonoksi.

Onneksi pahin sumu myös hälveni kohtuu nopeasti, vaikka keli ja näkyvyys ei paras mahdollinen ollutkaan maisemien katseluun ja valokuvaamiseen. Ylhäältä avautuvat näkymät on kuitenkin hienot. Kirkkaana päivänä ne olis toki olleet vielä huomattavasti paremmat. Myös kuvien kannalta.

Yhdellä suunnalla näkyi golfkenttää, joka oli tehty osittain korkean kukkulan päälle. Alueella oli myös monenlaisia uusia hienoja rakennuksia.

Seuraavaksi ajeltiin takaisin keskustaa kohti, jossa pysähdyttiin Picnic Groven ulkoilualueelle. Paikka on tosi suosittu ja ihmiset oli tulleet viettämään päivää ja syömään isoilla porukoilla omia eväitään.

Tässä näkymää vähän toiseen suuntaan. Keli alkoi myös paranemaan ja katokset oli suosittuja ihmisten hakiessa suojaa auringolta.

Picnic Groven vehreää aluetta.

Paikassa oli myös tehty kahden kukkulan välille zipline eli vaijerirata. Yrityksen mukaan radan pituus on 250m, korkeimmalta kohdalta maahan on matkaa 300 jalkaa eli 100m ja maksimi nopeus on 60km/h.

Yksi vaihtoehto oli käyttää tällaista useamman ihmisen hidasta maisemakabiinia.

Tässä kabiini tulossa ja yksi asiakas valjaissa menossa menossa toiseen suuntaan.

Valjaissa mennessä radan pystyy meneen myös ns. stereona eli kahdestaan. Tuli kokeiltuakin tuolla tavalla kahdestaan. Hinta kahdelta yhteensä oli 600PHP/11,35€.

Picnic Groven jälkeen mopolla takaisin parin kilometrin päähän keskustan liikenneympyrään ja sieltä otettiin suunnaksi Taal Lake. Tagaytay-Talisay nimellä karttaan merkitty tie lähtee heti liikenneympyrästä laskeutumaan alaspäin. Matka järvelle on 10km ja se on pelkää tiukkaa mutkaa. Tosi hauska pätkä ajaa mopolla.

Väliltä avautuu hienot näkymät järvelle ja yhdelle tulivuoren kraatereista.

Samasta paikkaa otettu kuva rannan puolelle, jossa on paljon kalankasvatusaltaita.

Taal Lakelle päästyä mentiin käymään syömässä lounas Villa Amraro Resortissa, joka jää ihan vastapäätä Taalia.

Paikallisissa bancaveneissa on muotoilu kohallaan.

Kun ruoka oli syöty, niin hypättiin uudestaan mopon selkään ja lähdettiin kipuamaan ylöspäin takaisin kohti Tagaytayta. Ylös ajettiin kartassa näkyvää oikean puoleista tietä pitkin. Tässä tauko Laeuna De Taalin kupeessa, josta avautui myös hienot näkymät Taal Lakelle.

Breikin jälkeen jatkettiin suoraan Tagaytayn keskustaan ja siellä otettiin suunnaksi Manila. Ajattelin etukäteen, että paluumatka kestää varmasti paljon pidempään, kun se ajoittuu iltapäivään ja silloin on enemmän liikennettä. Se ei onneksi pitänyt paikkaansa, vaan paluu kesti myös noin pari tuntia.

Mittariin kertyi päivän aikana kilometrejä noin 180 ja mopon satulassa tuli istuttua jotain 5-6 tuntia. Se alkoi takaisin tullessa myös tuntua ns. hanuriosastolla. Mukava päivä silti kurvaillessa. Tagaytayn alueella täytyy käydä ajeleen joskus uudestaan. Sen verran hienoa seutua. Mielummin vielä niin, että ajelee Tagaytain ja Batangasin alueella ympäriinsä ja on samalla yötä jossain mukavassa paikassa. Meillä jäi käymättä myös itse tulivuorella, jonne kaupataan kovasti venereissuja. Ehkäpä ensi kerralla myös siellä.

Mopoiluterveisin Manilasta,
Mika