Rento päivä Tagaytayssa

Tuli käytyä lauantaina työkavereiden kans päiväreissu Tagaytayssa. Kysyttiin ensin tiimin sisällä, että ketkä olisi halukkaita lähteen työporukalla päiväksi johonkin. Sen jälkeen otettiin sitovat ilmoitukset, kerättiin rahat kuluihin ja varattiin Tagaytaysta yksityinen resortti päiväksi meidän omaan käyttöön. Tässä aiheesta päivästä.

Sovittiin perjantaina töissä, että nähdään porukalla seuraavana aamuna 05:30 toimiston edessä McKinley Hillsillä. Naureskeltiin aiheesta, että onko se sitten filippiiniläisten aikaa vai ihan oikeata aikaa? Siinä kun voi olla helposti isokin ero. Kuulemma oikeata aikaa.

Lauantaina 4:40 paikkailla herätys, repun pakkaaminen ja liikenteeseen. Olin paikalla muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa ja siellä ei ollut kuin pari henkeä ennen minua. Kumpikaan ei muuten ollut paikallinen. Hetken päästä porukkaa alkoi kuitenkin tulla paikalle. Tässä Hugo, Justin, Tommy, Gerald ja Myr.

Porukkaa odotellessa osa kävi hakeen jotain purtavaa aamupalaksi. Paulo ja JC.

Joskus kuuden jälkeen kaikki lähtijät alkoi olla kasassa. Muutamien lähtö oli epävarmaa jo edellisenä päivänä erinäisistä syistä johtuen. Lopulta meitä tuli lähtöpaikalle vain 12. Ruokaa oli varattu 24:lle ilmoittautuneelle, joten se ei tulisi ainakaan loppumaan. "Kun porukka vähenee, niin pidot parenee" vai miten se menikään. Porukkamäärän kutistuessa 12 meidän matkustaminen helpottui samalla kummasti kummasti. Alkuperäisenä ideana oli, että osa menee Tagaytayhin omilla autoilla ja loput loput bussilla. Autoilla paikalle tuli kolme henkeä, joten nyt kaikki mahtui sopivasti autoihin.

Sitten vain liikenteeseen. Ensin toimiston vierestä menevälle C5:lle, sieltä suoraan South Luzon Express Waylle  ja kohti Batangasta. Jonku matkaa moottoritietä ajettua käännyttiin Santa Rosan rampilta ja kohti Tagaytayta. Itse kaupunkii oli helppo ajaa, mutta itse resortin löytäminen osoittautui himpun verran vaikeammaksi. Kunnon karttaa aiheesta ei ollut tietysti kellään. Neuvoa kysyttiin niin paikallisilta kuin soittamalla. Tässä ollaan jossain hukassa.

Ajeltiin pieniä teitä pitkin ihan korvessa ja tuntui, että nyt ei ole kellään mitään hajua aiheesta. Tässä pieni breikki toisessa paikassa.

Lopulta soitettiin resorttiin ja sieltä tuli traikki meitä vastaan opastamaan meidän perille. Paikka kieltämättä olikin kyllä tosi korvessa ja sinne ei ihan helposti löydä. Itse paikassa ei ollut kuitenkaan mitään valittamista. Paikan nimi on Kubo Kubo. Kubo tarkoittaa kuvassa näkyviä katoksia.

Perille päästyä kaikilla alkoi olla jo nälkä. Oltiin hommattu kokonainen grillattu possu eli lechon, joka on suurta herkkua tässä maassa. Hyvää se onkin. Siispä sen kimppuun.

"Nyt mä syön sut".

Paikassa oli myös karaokelaite ja sille tulikin heti käyttöä. Karaoke on Filippiineillä oikeasti todella suuressa roolissa illanvietoissa ja vaikka kotibileissä.

Marrk lähti valmisteleen meidän varsinaista ruokaa.

Keittiöpuuhissa myös Myr, JC ja Hugo.

San Mig Light oli tietysti myös kuvioissa mukana.

Piha-alueella oli todella paljon sudenkorentoja. En tiedä oliko niillä joku parittelukausi vai mitkä kokoontumisajot menossa, mutta niitä oli joka tapauksessa paljon. Osa niistä oli sinertäviä ja osa tällaisia punaisia. Aikasta hieno ötökkä.

Mico ottaa rennosti.

Altaan reunalla Tommy, minä, Hugo, Mico, Jen, JC ja Sergio.

Jossakin vaiheessa ripsauttu vähän vettäkin, mutta se ei haitannut menoa. Toisin kuin Suomessa sade ei täällä juurikaan laske lämpötilaa. Sitä on silloinkin mukavat noin +30C.

Marianne näyttää maagisia voimiaan.

Myös Paololta löytyy.

Samoin Jeniltä.

Vähän erilainen ryhmäkuva. Yllättäin allekirjoittaneella oli vain idea ensin hukassa.

Toinen ryhmäpotretti.

 Välillä taas laulatti. Paulo tutkii seuraavaa biisivalintaa.

Tommyn tyylinäyte.

Myrin laulantaa.

Hugolla siesta menossa.

Päivä oli mukavan lämmin ja uima-allas oli suosittu paikka koko päivän. Marianne, Jen ja Justin.

Poikien missikisat.

Meillä oli varattu paikka iltapäivään klo 17:00 asti. Kun kello alkoi lähestyä määräaikaa, niin kerättiin omat kamat pois. Paikka oli mukavan rento ja saatiin puuhastella omalla porukalla mitä haluttiin.

Sitten vain kohti Tagaytayn keskustaa. Osa porukasta jäi Tagaytayhin jatkoille minun ja Hugon ottaessa bussi takaisin kohti Manilaa.

Bussikyyti Manilaan oli aikasta hidas ja se kesti lopulta noin 2,5 tuntia. Matkustusaika sinänsä ei ollut bussimatkan ongelma, vaan bussin ilmastointi. Täällä pidetään jostain syystä pitkän matkan busseissa ilmastointia aivan helvetin kylmänä. Nyttenkin viimeinen tunti matkasta tuntui, että jäätyy. Bussin tultua lopulta Manilaan oli enemmän kuin mahtavaa kävellä hetki ja lämmitellä. Sitten vain taksi alle ja kämpille. Paluumatka kesti lopulta noin kolme tuntia.

Niin kuin alussa kirjoitinkin, niin porukan suhteen meillä kävi suuri kato heti aamusta. Itse päivä perillä oli kuitenki tosi hauska ja onnistunut.

Tiimiterveisin Manilasta,
Mika