keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Langkawi - Penang

Sunnuntai Langkawilla oli hyvin rauhallinen päivä. Se oli samalla viimeinen koko päivä saarella, joten kävin luovuttamassa myös mopon pois. Se oli vuokralla viikon ja tuli ajeltua aikasta paljon. Langkawi on kyllä hyvä paikka mopoiluun. Paikasta jäi muutenkin erittäin hyvät fibat. Jos sinne on menossa, niin majoitusvinkkinä voisi sanoa, että etsi hotellia pelkästään Pantai Cenangilta. Siellä on paras ranta, mukavasti ravintoita ja pikku kauppoja ja muutenkin rento meininki. Sieltä sitten helppo tehdä retkiä ympäri saarta.

Maanantaina olikin sitten siirtyminen Langkawilta lautalla Penangin saarelle. Ostin lauttalipun pari päivää aikasemmin ja yritin saada lipun ensimmäiseen eli 14:30 lähtevään paattiin. Se oli kuitenkin jo täynnä. Toinen ja samalla ainoa vaihtoehto lähtee 17:15. Siihen oli tilaa, joten sillä siis. Aluksen sisällä oli "yllättäin" ilmastointi tosi kylmällä, joten tuli oltua lähes koko 2,5h matka ulkona takakannella. Toisaalta mikäs siellä oli ollessa maisemia katsellen, kun ilma oli lämmin.
Alus tuli Penangin pääkaupunkiin eli Georgetowniin. Olin varannut sieltä etukäteen majapaikaksi Hotel Mingood Georgetownin Asiaroom.comin kautta. Taksilla satamasta hotellille ja huone alle. Suurehko huone olikin hintaan nähden oikein asiallinen sisältäen kaapelitelevision, ilmakoneen, wifin huoneessa, parvekkeen ja simppelin aamiaisen. Tämä oli yksi halvimpia hotelleja (90MYR/22,5€) mitä kaupungista löysin ja parin yön kokemuksella oikein asiallinen. Hotelli sijaitsee myös hyvällä paikalla lähellä ruokapaikkoja ja iltaelämää.

Eilen tiistaina tuli käveltyä kaupunkia ristiin rastiin viitisen tuntia ja sen tunsi myös jalkapohjissa iltasella. Kaupungin korkein rakennus on 58 kerroksinen Komtar, josta löytyy kauppakeskus ja toimistoja.
Kaupungista löytyy historiansa vuoksi myös paljon erilaisia vanhoja eurooppalaistyylisiä rakennuksia. Tässä joku vanha pytinki lähellä Komtaria.
Myös erilaisia temppeleitä ja moskeijoita löytyy aikasta paljon. Tässä kaupungin keskustassa sijaitseava Kapitan Kelin moskeija.
Tänään keskiviikkona iltapäivällä vuokrasin mopon kolmeksi vuorokaudeksi. Hintaa Honda Dreamille tuli 30MYR/7,5€ päivää kohti. Kun Langkawilla asuu noin 65000 immeistä, niin täällä Penangilla asuu vastaavasti noin 1,5 miljoonaa. Tähän kun lisätään, että Langkawi on lähes tuplasti suurempi kuin Penang, niin täällä on liikenteessä hiukan enemmän populaa.
Heti kun vuokrauspaperit oli allekirjoitettu, niin silloin alkoi tietysti vähän ripottelemaan vettä. Mopolla kuiten heti omistajan opastuksella läheiselle bensa-asemalle ja tankki täyteen. Sitten lähdin ajeleen rannikkoa pitkin kohti Batu Ferringhiä. Välillä näkyi parit rantsut. Muutamat vesipisarat oli karkoittaneet kaikki sieltä pois ja tämä ranta oli täysin autio.
Kävin vielä kääntymässä isolla venesatamalla ja siellä ihmettelemässä hetken.
Kello oli siinä vaiheessa jotain 17:30 paikkeilla ja kun taivas oli edelleen paikoin tosi tumma, niin päätin kurvata takaisin kaupunkiin ja hotellille. Siinä muutama pisara tulin ennen kuin oli kuuden pintaan hotellin tallissa. Honda wörkki hyvin, vaikka täytyy kyllä sanoa, että tuo on muuten kyllä kaikkein huonoin mopomalli mitä tullu koskaan vuokrattua. Pitää koko ajan paimentaa, että se menee suoraan ja samoin mutkissa. Varmaan perustuu johonkin 60-luvun tekniikkaan koko kikotin. Tärkeintä, että se toimii luotettavasti ja pääsee liikkumaan. Toivottavasti huomenna olis parempi keli ja pääsis jo aamupäivästä liikenteeseen.

Georgetownista,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti