Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langkawi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langkawi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Langkawi - Penang

Sunnuntai Langkawilla oli hyvin rauhallinen päivä. Se oli samalla viimeinen koko päivä saarella, joten kävin luovuttamassa myös mopon pois. Se oli vuokralla viikon ja tuli ajeltua aikasta paljon. Langkawi on kyllä hyvä paikka mopoiluun. Paikasta jäi muutenkin erittäin hyvät fibat. Jos sinne on menossa, niin majoitusvinkkinä voisi sanoa, että etsi hotellia pelkästään Pantai Cenangilta. Siellä on paras ranta, mukavasti ravintoita ja pikku kauppoja ja muutenkin rento meininki. Sieltä sitten helppo tehdä retkiä ympäri saarta.

Maanantaina olikin sitten siirtyminen Langkawilta lautalla Penangin saarelle. Ostin lauttalipun pari päivää aikasemmin ja yritin saada lipun ensimmäiseen eli 14:30 lähtevään paattiin. Se oli kuitenkin jo täynnä. Toinen ja samalla ainoa vaihtoehto lähtee 17:15. Siihen oli tilaa, joten sillä siis. Aluksen sisällä oli "yllättäin" ilmastointi tosi kylmällä, joten tuli oltua lähes koko 2,5h matka ulkona takakannella. Toisaalta mikäs siellä oli ollessa maisemia katsellen, kun ilma oli lämmin.
Alus tuli Penangin pääkaupunkiin eli Georgetowniin. Olin varannut sieltä etukäteen majapaikaksi Hotel Mingood Georgetownin Asiaroom.comin kautta. Taksilla satamasta hotellille ja huone alle. Suurehko huone olikin hintaan nähden oikein asiallinen sisältäen kaapelitelevision, ilmakoneen, wifin huoneessa, parvekkeen ja simppelin aamiaisen. Tämä oli yksi halvimpia hotelleja (90MYR/22,5€) mitä kaupungista löysin ja parin yön kokemuksella oikein asiallinen. Hotelli sijaitsee myös hyvällä paikalla lähellä ruokapaikkoja ja iltaelämää.

Eilen tiistaina tuli käveltyä kaupunkia ristiin rastiin viitisen tuntia ja sen tunsi myös jalkapohjissa iltasella. Kaupungin korkein rakennus on 58 kerroksinen Komtar, josta löytyy kauppakeskus ja toimistoja.
Kaupungista löytyy historiansa vuoksi myös paljon erilaisia vanhoja eurooppalaistyylisiä rakennuksia. Tässä joku vanha pytinki lähellä Komtaria.
Myös erilaisia temppeleitä ja moskeijoita löytyy aikasta paljon. Tässä kaupungin keskustassa sijaitseava Kapitan Kelin moskeija.
Tänään keskiviikkona iltapäivällä vuokrasin mopon kolmeksi vuorokaudeksi. Hintaa Honda Dreamille tuli 30MYR/7,5€ päivää kohti. Kun Langkawilla asuu noin 65000 immeistä, niin täällä Penangilla asuu vastaavasti noin 1,5 miljoonaa. Tähän kun lisätään, että Langkawi on lähes tuplasti suurempi kuin Penang, niin täällä on liikenteessä hiukan enemmän populaa.
Heti kun vuokrauspaperit oli allekirjoitettu, niin silloin alkoi tietysti vähän ripottelemaan vettä. Mopolla kuiten heti omistajan opastuksella läheiselle bensa-asemalle ja tankki täyteen. Sitten lähdin ajeleen rannikkoa pitkin kohti Batu Ferringhiä. Välillä näkyi parit rantsut. Muutamat vesipisarat oli karkoittaneet kaikki sieltä pois ja tämä ranta oli täysin autio.
Kävin vielä kääntymässä isolla venesatamalla ja siellä ihmettelemässä hetken.
Kello oli siinä vaiheessa jotain 17:30 paikkeilla ja kun taivas oli edelleen paikoin tosi tumma, niin päätin kurvata takaisin kaupunkiin ja hotellille. Siinä muutama pisara tulin ennen kuin oli kuuden pintaan hotellin tallissa. Honda wörkki hyvin, vaikka täytyy kyllä sanoa, että tuo on muuten kyllä kaikkein huonoin mopomalli mitä tullu koskaan vuokrattua. Pitää koko ajan paimentaa, että se menee suoraan ja samoin mutkissa. Varmaan perustuu johonkin 60-luvun tekniikkaan koko kikotin. Tärkeintä, että se toimii luotettavasti ja pääsee liikkumaan. Toivottavasti huomenna olis parempi keli ja pääsis jo aamupäivästä liikenteeseen.

Georgetownista,
Mika

perjantai 21. tammikuuta 2011

Gunung Raya, käärmeitä ja vesiputous

Eilen perjantaina lähdin ajeleen ja ajattelin käydä katsomassa Snake Sanctuaryn, mutta se olikin kiinni just sinä päivänä. Sitten kattelin karttaa ja kysyin neuvoa, että meneekö saaren keskellä olevalle korkeimmalle huipulle tietä. Sinne kuulemme menee ja paikan nimi on Gunung Raya. Sitten siis sinne. Tie ylös kohti 900 metriä oli tosi mutkainen ja jopa 125cc scootterilla kurvaillessa kohti huippua veti suupieliä virneeseen. Hieno tie.
Ylhäällä on Gunung Raya Tower ja samassa yhteydessä on myös hotelli nimeltään The Peak D Coconut Hill Resort. Pieneen torniin oli 10MYR/2,5€ sisäänpääsymaksu ja hintaa sisälty ylhäällä ravintolassa joko kahvi tai tee. Ylhäältä on hyvät näkymät joka puolelle Langkawia.
Tämä huippu on siis noin 200m korkeampi kuin aikasemmin kirjoittamani kaapelirata ja näköalasilta ja samalla Langkawin korkein paikka.

Ajellessa takaisin päin kohti hotellia kello oli jo yli seitsemän ja aurinko alkoi laskeutua. Kesken matkan oli pakko pysähtyä, kun näkyi niin sopiva maisema ja taivaan värit oli niin hienot.
Tänään lauantaina päätin lähteä käymään uudestaan kokeilemassa käärmepaikkaa. Lippu paikkaan oli 15MYR/3,75€. Show oli juuri alkanut ja katsomaan sitä. Siellä pari kaveria taiteili erilaisten käärmeiden kans ja ihmiset sai kuvauttaa itsensä käärmeet olkapäällä. Siitä ei tarvinnut maksaa erikseen.
Paikka ei ollu mikään kovin erikoinen ja ei siellä ollut kovin paljon käärmeitäkään. Tulipahan käytyä katsomassa.

Kun kärmekset oli nähty, niin päätin jatkaa mopoilua itärannikon läpi menevälle tielle. Se olikin käytännössä ainoa tie, jossa ei ollut tullu vielä käytyä saarella. Näin kartalta, että siellä on Durian Perangin Waterfall eli joku vesiputous. Katsomaan sitä. Putous oli vesimäärältään iloinen yllätys edelliseen verrattuna. Putouksia oli useampia peräkkäin. Korkeimmalla oleva putous oli suurin. Putoukset ei ole kovin kaukana parkkipaikalta, mutta paita alkoi olla perille päästyä jo vähän märkä. Siispä taas shortsien taskusta kaikki kamat laukkuun ja putouksen alle suihkuun. Vesi tuntui täälläkin tosi kylmältä samoin kuin muutama päivä sitten toisessa putouksessa.
Putouksen jälkeen jatkoin matkaa kohtia Kuahia ja siellä tuli käytyä syömässä. Ruuan jälkeen olikin hyvä jatkaa matkaa hotellille.

Langkawilta,
Mika

Sukelluspäivä Pulau Payarilla

Eilen torstaina tuli käytyä sukeltamassa täällä Langkawilla. Tarkammin paikkana oli saari Langkawin ja Penangin välillä nimeltään Pulau Payar. Se on ainoa paikka täällä Langkawin alueella, johon järjestetään sukellusreissuja. Matkaa veneellä Langkawilta Kuahin venesatamasta tulee vähän reilu tunti suuntaansa. Sukellusfirmana oli East Marine Divers.

Ensimmäisenä sukelluspaikkana meillä oli Coral Garden. Meille kerrottiin vähän ennen sukellusta, että näkyvyys ei olisi kovin hyvä. Veteen hypättyä sen myös huomasi. Näkyvyyttä ei ollut kuin muutama metri. Vain kerran on ollut yhtä huono näkyvyys minun sukellusuralla joskus muutama vuosi sitten Pattayalla. Tämä kilpailee kyllä samasta tittelistä. Sama kuin olis puuroon hypännyt. Maksimisyvyys oli 19.8m ja sukellusaika 48min. Merivesi oli +29C. Siellä kyllä oli kalaa välillä jopa ihan mukavasti, mutta ei niistä mitään kuvia voinut ottaa. "Nemoja" eli vuokkokaloja alueella oli tosi paljon. En ole nähnyt missään niin paljon niitä.
Ensimmäisen sukelluksen jälkeen mentiin saareen syömään luonas. Onneksi tuli lähdettyä sinne, että en jäänyt veneeseen syömään. Se nimittäin kannatti.

Heti laiturilla kävellessä rantaan huomasi, että rannan vesi oli mukavan kirkasta ja siellä oli myös paljon fisua. Mustapilkkoriuttahaita uiskenteli rantavedessä vaikka kuinka paljon. Ne ei ollu mitään isoja, vaan pikkusia ja korkeintaan keskikokeisia. Tuli siis kiire syödä, että ehtii snorklaamaan haiden kans ennen paluuta isolle veneelle ja toiselle sukellukselle.
Kun syönnit oli syöty, niin heti veteen. Ihmiset heitteli kaloille leivänpalasia yms. ja kalat oli ihan villinä. Kun meni kalojen keskipisteeseen, niin niitä ihan kuhisi ympärillä. Tässä rauhallisempi hetki ja pari haita uiskentelee vieressä.
Vene tuli hakemaan meitä saarelta 13:15, jonka jälkeen takaisin isommalle paatille ja toiselle sukellukselle. Toisena kohteena meillä oli Sunken Boat Point. Näkyvyys oli nyttenkin yhtä surkea ja piti olla tarkkana ja lähellä sukellusparia, että ei kadota sitä näkyvistä. Yksi kokenut sukeltaja hävisikin heti toisen sukelluksen alussa. Hän toimi siinä tilanteessa kuitenkin kuten oli sovittu ja nousi hyvin pian pintaan, kun huomasi, että muita ei näy missään. Paikassa oli useampia puisia hylkyjä. Hylkyjen kunto oli jo aikasta heikko. Muutamia veneen moottoreita näkyi myös paikassa. Tässä yksi niistä. Sukelluksen maksimissyvyys oli 16.4m ja sukellusaika 49min. Veden lämpötila sama +29C.
Sellainen sukelluspäivä. Ei tarvi lähteä toista kertaa täällä sukeltaan. Jos jotain "posiitiivista" pitää sukelluspäivästä sanoa, että onneksi se oli myös kallis. 330MYR/82,50€. Näkyvyys oli mitä oli, mutta päivä merellä oli kuitenkin muuten ihan mukava. Paremmalla näkyvyydellä paikka olit ollut varmasti oikein asiallinen. Yhdeltä hollantilaiselta kuulin, että kolme päivää aikasemmin näkyvyys oli ollut paljon parempi.

Sukellusterveisin,
Mika

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Rantaa ja ajelua

Pari päivää mennyt hyvin leppoisasti täällä Langkawilla tekemättä mitään kovin ihmeellistä. Tässäpä parit kuvat.

Pantai Cenang.
Rannalla on rento Babylon reggaebaari, jossa illalla hyvä livebändi ja meininki. Suosittelen!
Kirjoitin aikasemmin, että Langkawilla on paljon kotkia. Monissa paikoissa peltojen yläpuolella näkyy tällaisia kotkia (Eng. white-bellied fish egle). Joissain paikoissa useita samaan aikaan.
Eilen illalla kävin katsomassa auringonlaskua. Rannalla oli paljon porukkaa auringonlaskun aikaan. Tässä "kohtaaminen auringossa".
Tänään ollut hyvin samanlainen päivä kuin eilenkin. Vähän matkan päässä hotellialueelta on hieno venesatama.
Täällä Langkawilla on yllättävän paljon suomalaisia. Nyt tullut oltua kolme päivää täällä ja törmännyt joka päivä suomalaisiin jossain. Yksi suuri syy siihen on, että Aurinkomatkat järjestää tänne matkoja. Muutamat joiden kans olen jutelleet ovat olleet myös samalla tavalla omatoimireissulla kuin minäkin.

Rentoja päiviä. Ei valittamista!
Mika

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kukkulan kuningas

Tänään maanantaina piti lähteä käymään katsastamassa Langkawin huipulle menevä kaapelivaunu. Mopo tulille ja etsimään saaren länsireunalla pohjoisessa olevaa kukkulaa. Se löytyikin helposti. Ensin 30MYR/7,5€ tiketti kondohissiin ja sitten sitten kyytiin. Ala- ja yläaseman korkeusero on reilu 680m ja kaapeliradan pituus on vain 2058m. Kertoo, että mennään aikasta jyrkästi ylöspäin. Pisin tolpan väli on huikeat 950m! Lähes kilometri!!
Ylhäältä on tietysti hienot näkymät eri suuntiin. Se, mikä siellä on tosi erikoista on sinne tehty näköalasilta. Silta on tehty kahden huipun väliin ja se on muutenkin aika erikoinen. Tapasin ylhäällä kaksi suomalaista vanhempaa pariskuntaa. Kun olin menossa sillalle, niin he tulivat sieltä takaisin. Kysyin naisilta, että milta silta vaikutti. Tuli kommenti heti, että ei uskaltanut mennä sillalle ollenkaan. En toisaalta ihmettele ollenkaan, että osalla voi tulla fiilis, että tämä ei ole minun silta.
Kukkulan jälkeen mopo alle ja saaren pohjoisreunalle. Ajaessa näkyi makakeja siellä täällä ja niistä oli joissain paikoissa varoittavia liikennemerkkejäkin. Niitä on siis aikasta paljon. Kun kävin tankilla, niin heti bensa-aseman vieressä näkyi taas muutamia.
Kurvailin pohjoisreunalla tosi mutkaista ja hiljaista tietä, ku tällainen noin 20cm pitkä otus oli ylittämässä tietä. Kyseessä siis juoksujalkainen (Eng. centipede). Jos satut näkemään jossain vastaavan ötökän, niin älä laita sitä taskujen puutteessa pikkuhousujen sisälle jemmaan. Ihan vain vinkkinä! Purevat lujaa ja jotkut lajit ihmisille vaarallisia.
Ajaessa huomasin Temurun vesiputouksen kyltin ja katsomaan sitä. Mopo parkkiin ja polkua pitkin lähellä olevalle putoukselle. Tosi kapea polku nousi välillä aikasta jyrkästi ja yllättäin täälläkin oli muutama makaki passissa polun aidalla. Polku oli muutenkin niin kapea, että en kaivannut niitä iholle. Otin repun olalta eteen ja piti muutama kerta sillä vähän uhitella ja samalla pitää ääntä, niin lähtivät hampaita näytellen pusikkoon. Sen jälkeen kun iso uros makaki otti minut ja reissukaverin Jaken syksyllä 2008 Balilla "panttivangiksi" umpikujaan, niin en ole ollut enää niiden kans oikein väleissä. :) Vettä ei tullut tällä hetkellä putouksen alla olevaan altaaseen kuin vähän, kun kuivakausi menossa. Ilma oli lämmin ja allas oli kuitenki riittävän iso ja syvä käydä vähän uimassa ja virkistäytymässä. Siispä sortsien taskuista kamat laukkuun ja pulahtamaan.

Vesi tuntu tosi viileältä ja virkisti mukavasti. Vesiputoukselta mopolle lähtiessa taas yksi makaki aidan päällä. Otin iso kepakon ja kolistelin sillä aitaan muutaman kerran lujaa, niin kaveri hyppi puihin.

Putouksen jälkeen kävin vielä Tanjung Rhu Beachillä ihan saaren pohjoiskärjen tuntumassa. Samalla tuli syötyä siellä. Asiallinen ranta siellä. Tosin kyllä minun kotiranta Pantai Cenang on toistaiseksi ylivoimaisesti hienoin ranta, mitä täällä nähnyt.
Rantsun jälkeen lyhintä tietä saaren jälki takaisin hotellille. Reilu kuusi tuntia meni ajellessa ja ihmetellessä.

Edellisessä jutussa olleen apinan laji on silmälasilanguri. Kiitokset Mirellalle! :) Näin muuten myös tänään muutaman sellaisen tien laidassa.

Kuningas itse,
Mika

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Singapore - Langkawi

Singaporessa ollut viimeinen viikko tosi sateinen ja ei ole tullut tehtyä mitään kovin erikoista. Laitetaan tähän kuitenki ruokailuvinkki. Singaporen elektroniikkaa myyvän Sim Lim Square -rakennuksen alakerrassa on Singaporen tyyliin erittäin yleinen food court. Siis paikka, jossa on noin tusinan verran erilaisia ruokaa myyviä kojuja. Siellä yhdestä kojusta on tullut oma suosikki. Paikan nimi on Indian Pakistani. Kuten nimi kertoo, niin paikasta löytyy erilaista Intian seudun herkkua. Tässä oma setti, joka vie kielen mennessään. Pötkylät on mausteisia kanakebabrullia, sitten perunaa intialaisittain maustettuna, pari naanleipää ja yhdellä lautasella currykastiketta dippiniä. Aivan huippua! Tämän annoksen hinta oli 9SGD/5,20€ ilman juomaa.
Tänään sunnuntaina oli siirtymäpäivä. Aamulla ensin Singaporen ykkösterminaaliin ja 10:45 Air Asian lennolla Malesian pohjoisosassa lähellä Thaimaan rajaa sijaitsevalle Langkawin saarelle. Täysin uusi kohde mulle. Lento Langkawille kestää vähän yli tunnin. Sieltä heti taksi alle ja etukäteen varaamaani Nadia's Inn Comfort -hotelliin. Huoneeseen päästyä joutui myös heti avaamaan Singaporen lentoasemalta löytynyt Geishapaketti. Mmmmmm! :)
Huoneessa vain pikasuihku ja heti katteleen paikkoja. Hotelli sijaitsee Pantai Cenang Beachillä ja tien yli katseleen miltä biitsi näyttää. Se näyttää muuten todella hyvältä! Iso biitsi ja porukkaa sopivasti eli ei kovin paljon. Tänne tullessa ilmat muuttu samalla Singaporen sateista täydelliseen keliin.
Kun olin kävellyt pitkän rannan läpi, niin kyseleen, että mistä sais mopon. Sellainen löyty ja otin Honda Wave 125S aluksi neljäksi päiväksi. Hinta täällä päivälle oli 30MYR/7,5€, kun otti neljälle päivälle. Päivä olis ollu 35MYR/8,75€. Kun mopo oli alla, niin ihmetteleen saarta. Tässä tauko jossain saaren eteläkärjessä Awana Porto Malai hotellin vieressä.
Kun jatkoin matkaa, niin näin tien vieressä reunakaiteen päällä pari jotain apinaa. Pysähdyin niiden kohdalle ja luikkivat välittömästi pusikkoon. Jos olisivat oleet perus makakeja, niin olisin jatkanut matkaa pysähtymättä. Nämä oli kuitenki jotain gibbonin tai töyhtölangurin näköisiä kavereja. En ole aikasemmin nähnyt tällaisia luonnossa. Kun pienemmät meni pusikkoon, niin yllättäin sieltä tuli isompi katteleen lähempää. Päätin silloin lähteä ite liikenteeseen. :) Kävin kuitenkin tekemässä uukkarin ja otin tämän kuvan ajaessa ohi isoimmasta kaverista.
Sitten jatkoin matkaa noin 20km päässä olevaan Langkawin pääkaupunkiin Kuahiin. Se on noin 30000 asukkaan kaupunki. Sieltä löytyy mm. tämä Langkawin symbolinakin tunnettu iso kotka, jossa pakollinen pose. Täällä Langkawilla majailee kuulemma tosi paljon useampaa lajia olevia kotkia. Kun paikka oli nähty, niin suunnaksi Pantai Cenang ja hotelli.
Ensifiiliksit Langkawista on erittäin hyvät. Muutenkin monia mielenkiintoisia paikkoja tiedossa, joita pitää käydä ihmettelemässä lähi päivinä.

Langkawilta,
Mika