keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Merkkejä sadekaudesta

Viime kerralla kirjoitin, että huomiselle maanantaille on jo tiedossa ohjelmaa ja jos on tuuria mukana, niin tulee oleen erittäin mielenkiintoinen päivä. Kyseessä oli valashaiden katselureissu. Sitä tuuria ei valitettavasti ollut. Tarkoitus oli, että tehdään veneellä noin neljän tunnin reissu Puerto Princesan satamasta merelle katseleen valashaita ja jos niitä löytyy, niin myöskin snorklaileen niiden kans. Olin satamassa aamulla seitsemältä ja liikenteeseen lähdettiin isolla banga-veneellä noin tuntia myöhemmin. Kun oltiin veneilty noin 30min Puerton lahdesta kohti aukeavaa merta, niin aallokko alkoi kasvamaan uhkaavasti. Noin tunnin veneilyn jälkeen veneen nokka käännettiin takaisin kohti kaupunkia, kun aallokko vain kasvoi, vaikka kyseessä oli vasta aamu. Aamupäivästä tuulenvoimakkuus täällä aina kasvavaa entisestään ja aallokko vastaavasti vain suurenee.

Tässä ollaan tultu jo hyvin lähelle kaupunkia ja kuvassa näkyy ihan rannalla tolppien nokassa olevia hyvin vaatimattimia taloja ja taustalla kaupungin suurimman kirkon tornit.Tässä satamasta tälläinen "antiikkinen" taidepläjäys maanantailta.Edellisenä muutamana päivänä olivat nähneet muutaman valashain ja sunnuntaina myös mm. noin tuhat (1000!!) delffiiniä. On ollut melkoinen rypäs. Delffiinejä näkyy kuulemma aina satoja, mutta nyt oli ollut poikkeuksellisen paljon. Delffiinit elävät tällä alueella ympäri vuoden, mutta valashait vain huhtikuusta lokakuuhun. Silloinkin kuulemma ne tulevat näköisälle vain noin viikko ennen täysikuuta ja katoavat taas viikko täysikuun jälkeen. Seuraavan täyden kuun aikana sama homma. Eka kerran täällä on alettu tekeen valashaiden katselureissuja vasta 2006, joten viides kausi vasta menossa. Nyt on parhaillaan myös valaskausi, joten niitäkin voi nähdä tähän aikaan vuodesta. Sovin reissun organisoijan Toton kans, että hän tekstaa mulle saman päivä iltana, kun tietävät sääennusteen tiistaille. Tekstari tulikin, mutta luvassa oli samanlaista säätä ja reissu peruuntui. Taitaa jäädä valashait ja delffarit tällä kertaa näkemättä.

Olen ollut täällä pitkulaisella Palawanin saarella nyt vähän reilu 2kk ja täällä on ollut koko ajan erittäin kuivaa ja tosi lämmintä. Koko tuona aikana on tullu vain 2-3 oikein pientä sadekuuroa. Tosin nyt aletaan oleen sadekauden kynnyksellä ja siitä on saatu merkkejä eilen ja tänään. Molempina päivänä on tullut vettä aikasta reilusti. Paikallisilta olen kuulut, että toukokuussa kuulemma sataa aika runsaasti ja sitten se taas rauhottuu ja syys-lokakuussa satelee taas vähän enemmän. Sadekausi täällä kestää karkeasti toukokuusta marraskuuhun.

Laitetaan loppuun vielä yksi tilannekuva Roxaksesta, jonka ottamisen 18.4 kännykällä olin jo unohtanut. Olin kävelemässä, kun kadunkulmaan pysähtyi mopoilija jutteleen tuttavan kans. Mopoilija ei ollut tosin yksin, vaan kyseessä oli ns. erikoiskuljetus. Kyydissä oli elävä sika, jolta oli koivet sidottu yhteen ja muutenki paketoitu, ettei eläin pääse tippumaan. Kuten kuvasta näkyy, niin kyseessä ei ollu mikään sian poikanen, vaan ihan kohtuu koikoinen elukka.Tällaista täältä tällä kertaa,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti