keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Paluu Roxakseen

Eilen tiistaina mopo oli seitsemättä ja viimistä päivää vuokralla ja sillä tuli pörrättyä tuttuun tyyliin vähän siellä ja täällä. Alunperin otin mopon vuokralle vain kolmeksi päivää. Sen jälkeen tekstasin, että onnistuuko jatkaa parilla päivää ja se onnistu. Sen jälkeen tekstasin uudestaan, että saisko pari päivää lisää ja kurvailut jatkui taas. Eilen siis kävin pyörähtämässä BM Beachillä.Edellisen kuvan ihan vieressä toiseen suuntaan joku oli rakentanut kämpän aikasta milenkiintoisesti kirjaimellisesti puuhun. Varmasti hienot näkyvät merelle ja eipähän ole nousuveden aikanakaan vaaraa, että kämppä kastuu.Täällä Filippiineillä on huomannut, että jos jossain on jotkunlainen juhlat tai pienetkin partyt kavereille, niin silloin helposti joukosta loytyy myös kitaristi. Tämä kaveriporukka oli rannalla ja yksi soitti tämän päivän hittejä laidasta laitaan ja koko porukka hoilasi niitä. Pakko myöntää, että kitaristi soitti hyvin ja pojat myöskin lauloivat niitä aikasta hyvin. Sorry vaan kaverit, mutta ei onnistu meän kaveriporukalta vastaava niin hauskalta kuin se näyttikin. Ei edes, vaikka meilläkin olis Tanduay-rommi auttamassa asiaa, kuten pojilla oli. :) Kysyin kitaristilta, että soittaako missään bändissä, mutta ei ainakaan vielä. Omaksi iloksi soittelee.Kävin myös Puerto Princesan ns. Bay Walkilla, jossa on joka päivä ihmisiä. Varsinkin iltapäivällä sinne tulee porukkaa katteleen auringonlaskua ja tapaamaan tuttuja. On ollu helppo huomata, että se on myöskin suosittu deittailupaikka.Sieltä on myös hyvät näkymät viistoon vastapäätä olevaan kalastajakylään.Aurinko alkoi jo laskemaan ja mulla alkoi painamaan aika vastaan mopon palauttamiselle takaisin vuokraamolle. Kävin kuitenki vielä ajeleen pikaisesti rantojen kautta, jossa on paljon hyvin simppeleitä taloja. Sieltä löytyi myös pieni laituri, josta tämä viimeinen auringonlaskukuva.Tänään tuli aamusta Puerto Princesasta takaisin tänne pieneen Roxaksen kaupunkiin. Herätys oli tällä kertaa epäinhimillinen 03:50, kun traikkitaksi tulee hakemaan jo 4:30 ja minibussin piti lähteä 05:00. Tällä kertaa se lähtikin kohtuu hyvin ajallaan eli vain 30min myöhässä. Matka kestää tasan kaksi tuntia, joten täällä oltiin jo hyvissä ajoin 07:30. Yöllä tuli nukuttua vain noin pari tuntia, joten tänne tullessa oli kuuppa kohtuu sekaisin. Rovers Pension Houseen checkkaus sisään ja unta luumuun. Ei saanu tosin nukuttua juuri paria tuntia enempää, mutta myöhemmin lisää.

Roxaksesta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti