keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Gili Trawangan

Maanantaina tultiin Lombokista Gili Trawanganille. Ensin minibussilla Bangsalin venesatamaan ja sieltä veneellä Gilille. Gili saaria on kolme ja ne jää Lombokin ja Balin väliin. Gili Air on lähimpänä Lombokkia, sitten tulee Gili Meno ja lähimpänä Balia on Gili Trawangan, jossa me nyt ollaan. Hotelliksi varattiin asiallinen Tir Na Nog. Trawangania kutsutaan myös nimellä "party island", joka kertoo turistien määrästä. Niitä on siis selkeästi eniten täällä Trawanganilla.
Trawanganin pääkatu.
Gili saarilla ei ole ollenkaan autoja, eikä mopoja. Taksina täällä toimii "Lombok Ferrari" eli hevoskärryt.
Saarilla ei ole myöskään poliiseja ollenkaan. Kenties siitä johtuen täällä on myös tarjolla kaikenlaista täysin avoimesti.
Maanantaina tullessa varattiin heti seuraavalle päivälle tiistaille sukelluksia. Tiistai ja keskiviikko mennytkin sitten sukelluksen merkeissä. Tiistaina ensin kolme ja keskiviikkona kaksi sukellusta. Sukellusvedet täällä on hyvät ja vedet mukavan kirkkaat. Sukelluksilla näkyy paljon kilppareita, monenlaista fisua ja rapua ja tietenkin haita.
Sukelluksista tarkempaa juttua ja lisää kuvia minun Reef Divessa.

Gili Trawanganilta,
Mika

3 kommenttia:

  1. magic mushroomit on laillisia myös balilla, ehkä koko indonesiassa? niitä myydään niinku alkot myy viinaa :)

    VastaaPoista
  2. Moikka,

    Laillisuudesta en tiedä, mutta paljon niitä on ainakin tarjolla. :)

    Balista tuli mieleen, että missään muualla mulle ei ole yritetty myydä niin paljon erilaisia huumeita kuin Balilla. Siellä tuntu, että olis ollu kaikkea mahdollista kaupan.

    - Mika -

    VastaaPoista
  3. Niimpä! Huomasin saman ja auta armias jos meet ostamaan ja jäät kiinni. Oon lukenu varmaan 10 kertaa kirjan "Hotel K", joka on kerobokanin vankilasta. Huh! joka kerta järkyttää yhtä paljon ja siellähän suurin osa (länkkäreistä varmaan kaikki) on huumeiden takia.

    VastaaPoista