sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Viikonloppu Sabang Beachillä Mindorolla

Parhaaseen A-ryhmään kuuluva kaveri Eki tuli pyörähtään Torniosta ekaa kertaa täällä Filippiineillä viime viikolla. Kaveri tuli maahan keskiviikkona ja olin sen päivän vielä töissä normaalisti. Töiden jälkeen menin moikkaan Ekiä suoraan hotellille Makatin puolelle. Jossain vaiheessa lähdettiin käväseen baarikierros lähimaastossa.

Kaverusten iloinen ja kostea jälleennäkeminen.
Kävästiin Ringsidessa katsahtamassa vähän nyrkkeilyä.
Kun baarikierros oli jossain vaiheessa ohi, niin kävin vielä hakemassa Ekin tuomat salmiakinmakuiset tuliaiset ja sitten kämpille nukkuun.
Olin järkännyt muutaman päivän vapaata töistä ja torstai oli niistä ensimmäinen. Se päivä otettiinkin Ekin kans ihan rennosti minun altaalla ilman suurempia hötkyilyjä.
Perjantaina meillä pukkasi reissun tynkää ja lähdettiin käymään muutaman yön reissu Mindoron puolella sijaisevalla Sabang Beachillä. Hyppäsin aamulla seiskan jälkeen Taguigin puolella taksiin ja koukkasin Ekin kyytiin hotellilta Makatista. Sitten vain Buendian ja Taffin risteyksessä sijaisevalle Makatin bussiasemalle. Sinne tultua suoraan jo lähdössä olleesen JAC Linersin bussiin, jolla pääsee suoraan Batangaksen satamaan. Matka Makatista Batangakseen on aika tarkoin 100km. Hintaa bussilipulle tuli 166,50PHP/3,10€.

Satamassa ostamaan lippu veneeseen Sabang Beachille Mindoron puolelle. Hinta koostuu kolmesta eri maksusta ja kokonaishinta henkeä kohti oli 230PHP/4,30€. Venettä jouduttiin odottamaan kolmisen varttia. Veneet Sabangin välillä on kohtuu kokoisia banca-veneitä, joihin mahtuu muutama kymmenen matkustajaa.

Muistelin venematkan kestävän noin puolitoista tuntia, mutta se kestikin vain 1h 10min. Meri oli nyt erittäin tyyni ja se varmasti vähän nopeutti matkaamista. Sabangista meillä ei ollut varattuna mitään hotellia etukäteen. Olen käynyt aikaisemmin Sabang Beachillä pari kertaa. Eka kerralla 2007 olin Big Apple Dive Resortissa ja toisella kerralla 2010 olin Sabang Oasiksessa. Nyt käytiin katsahtamassa aluksi yhtä paikkaa, jota meille kaupattiin Batangaksen satamassa. Niillä olisi ollut kaksi huonetta vain yhdeksi yöksi, joten hylättiin se suoraan. Meillä oli tarkoitus varata kummallekkin huoneet heti kahdeksi yöksi ja huoneiden vaihtaminen seuraavana päivänä ei kiinnostanut. Naapurissa oli Sonny´s Inn ja käytiin tsekkaamassa se. Paikka osoittautui erittäin asialliseksi. Sonny´s Innin pihaa.
Huoneet oli siistit asiaan kuuluvilla mukavuuksilla (AC, kaapeli-tv, wifi) ja huoneissa oli erikseen jopa pieni keittiö kokkausmahdollisuuksineen ja astioineen varustettuna. Huoneen varustuksen puolesta tuollaisessa huoneessa voi viettää helposti pitkiäkin aikoja. Hinta yöltä oli 1400PHP/26,15€. Oltiin paikassa lopulta kolme yötä. Huoneet oli mukavan hiljaiset. Huoneen terassi sohvineen ja pöytineen.
Kun oltiin saatu huoneet alle ja hetki puhallettu, niin kävästiin vähän käveleen Sabangilla ja näytin samalla Ekille aluetta. Sonny´s Innin vieressä on Tina´s, jossa myös huoneita tarjolla. Tinassa on myös hyvä ravintola, jossa käytiinkin syömässä pari kertaa.
Näkymää samasta paikkaa toiseen suuntaan. Sabangin poukama on hyvin pieni ja sen kävelee reunasta reunaan muutamassa minuutissa.
Sabangin pääkujaa, jonka varrelle myös suurin osa yöelämästä on keskittynyt. Vaikka Sabang Beach on alueena pieni, niin yöelämä on mukavan vilkas.
Laituri viereisen poukaman puolella.
Viimeinen pari kuukautta on ollut vuoden kuuminta ja kuivinta aikaa. Päivälämmöt on pyörineet +34C..+36C haarukassa. Varjot on suosittuja paikkoja.
Ja kylmä olut vastaavasti suosittu juoma.
Mukavat veneilykelit?
Kun oltiin kävelty riittävästi, niin otettiin suunnaksi kelluva baari Liki Tiki.
Kelluvat baarit on kyllä loistavia keksintöjä tällaisissa paikoissa vuoden kuumimpaan aikaan. Yleinen rento meininki, hyvää musiikkia, kirkkaat vedet snorklailuun ja mukavasti fisua, välillä huurteinen. Cheers!
Sabang Beachiä Liki Tikin vinkkelistä katsottuna.
Lauantaina kävin tekeen yhden sukelluksen vanhan tutun South Sea Diversin kans. Paikkaa vetää amerikkalainen Sky, jonka sukelluskeskus on yksi Sabangin vanhimmista. Tällä hetkellä sukelluskeskuksia alueella on jo luokkaa 30. Suosittu bisnes siis. Sukelluskohteena meillä oli Sabang Wrecks, joka hyvin lähellä edellä mainittua Liki Tikiä. Paikassa on kolme pientä hylkyä.
Sukelluksista enemmän juttua minun Reef Divesta.

Myöhemmin päivällä mentiin hieman lähempänä rantaa olleenseen toiseen kelluvaan baariin, jonka nimi on Bikini Bar.
Mikä on sopiva varustus baariin? Tietysti maski, snorkkeli ja räpylät!
Tämä kuva kertonee jotain, että miksi. Alueella on vettä noin 4-5 metriä ja kalaa ja korallia on oikein mukavasti. Näkyvyyttä pinnan alla riittää noin 20 metriä.
Oltiin Bikini Barista juuri snorklaamassa, kun nähtiin Ekin kans hieno näytelmä. Noin 20m päässä meistä merenpinta alkoi "kiehua" ja useita isompia kaloja hyppeli ilmaan muutaman metrin alueella. Hetken päästä satoja muutaman sentin mittaisia kaloja ui karkuun ja hyppii isoina parvina pinnan yläpuolelle ja isojen kalojen seuratessa ja hyppien myös pinnan yläpuolelle. Uitiin nopeasti kohti parvea ja pinnan alla näkyi ryhmä sellaisia 25-35cm kalojen saalistaessa pienempiä.

Jossain vaiheessa aurinko alkoi laskeutuun ja kylän valoja alkoi tulla näkyviin.
Tyyni ja hieno ilta.
Valkoisessa paidassa oleva Annabel varmisti, että asiakkailla pysyi jano ja nälkä kurissa.
Iltakierroksella käytiin mm. kuuntelemassa livemusaa.
Sunnuntaina menin sukeltamaan South Sea Diversin kans jo heti aamusta. Tällä kertaa meillä oli kohteena Coral Cove. Paikassa oli tosi paljon erilaista pehmytkorallia ja riuttakalaa. Siellä tuli bongattua myös parit merikäärmeet. Tämä kärmes lähti juuri käymään pinnalla hengittämässä.
Päivemmällä noudatettiinkin Ekin kans edelliseltä päivältä hyväksi havaittua kuviota ja lähdettiin snorklaileen ja chillaileen Bikini Bariin. Päivä oli taas mukavan lämmin. Joku väitti jopa useampaan kertaan täällä olon aikana, että täällä on pirun kuuma. Uskoisko tuota...?
Bikini Barissa törmättiin muutaman suomalaisen jannun porukkaan, jotka olivat töissä Pekingissä, mutta olivat tulleet lomaileen Filippiineille.
Baarista ulosheittäminen ei ole aina niin vakava asia.
Bikini Bar ja bikinit.
Maanantaina meillä olikin paluu takaisin Manilaan. Eki jatkoi Manilasta suoraan Angeles Cityyn, joten hypättiin jo Batangaksessa eri busseihin. Eki otti bussin Manilassa Cubaon bussiasemalle, josta pääsee helposti jatkamaan pohjoiseen. Minun mennessä kämpille Taguig Cityyn otin bussin Makatiin Buendian bussiasemalle. Taguig jää Makatin naapuriin, joten sen välin ajaa taksilla nopeasti.

Eki palasi keskiviikkona takaisin Manilaan ja minulla oli sama päivä sopivasti Wapun vuoksi töistä vapaana. Uiskenneltiin ja chillailtiin sitten iltapäivä minun altaalla.
Wapun ollessa kyseessä tarjolla piti olla tietysti myös nakkeja. Perunasalaatin ostossa olin myöhässä ja sitä ei enää yrityksestä huolimatta löytynyt.
Oli kyllä tosi hauska viikko kaverin kans ja erityisesti Sabang Beachillä oli mukava pyörähtää. Eki tykästy myös Sabangin rentoon menoon, eikä ihme. Saas nähdä, että koska on kaverilla uudet liput taskussa. Tornion kaveriporukalle vinkiksi, että sunkhaan sole poka mikhään ja hyppäättä ens kerralla porukalla koneen kyytiin kohti Filippiinejä! Eki kävi täällä nyt ensimmäistä kertaa, joten siltä saa ensikertalaisen tuoreet kommentit ja mielipiteet, kunhan kotiutuu reissusta.

Terveisin Manilasta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti