keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Hammaslääkärissä Pattayalla

Lyhyesti vielä eilisestä. Kone lähti Tokion Naritan kentältä 18:30 hieman myöhässä. Se mikä teki varsinkin alkumatkasta erityisen hienon oli tähtikirkas ilta, jolloin Tokion valtava valomeri lähialueineen ja naapurikaupunkeineen näkyi koneesta hienosti ja valoja näkyi yhtenä mattona katkeamatta aina horisonttiin asti. Istuin ikkunapaikalla ja kun kone oli noussut noin neljään kilometriin ikkunasta näkyi suoraan Tokion keskusta ja Tokyo Tower erottui hienosti miljoonista valoista. Näky oli uskomattoman hieno! Harmitti vain, kun kamera ei ollu käsillä. Se näky olisi pitäny saada ikuistettua. Täysin pilvetöntä keliä jatkui ainakin kolme tuntia ja myös Taiwanin eteläkärki näkyi hienosti valoineen täydestä reilun 12km lentokorkeudesta lentoreitin mennessä ihan vierestä.

Kone laskeutui Bangkokkiin tasan 23:00 paikallista aikaa, joten varsinainen lentoaika oli aika tarkoin 6h 30min. Kentällä kaikki pelasi kohtuu nopeasti, vaikka useita lentoja tulikin kentälle samaan aikaan ympäri maailmaa. Passintarkastuksen pienen jonotuksen jälkeen jenit oli vaihdettu bahteiksi ja molemmat laukut oli käsillä, joten taksiin ja kohti Pattayaa. Moottoritiellä ei ollu mitään ruuhkia ja Pattayalle hotellille päästiin noin 01:30. Taksimatkalle (n.150km) tuli hintaa 1500b/30€. Vertailun vuoksi, niin juuri ennen reissua ajoin taksilla Helsinki-Vantaalta Karakallioon kämpille, niin taksi maksoi 39,50€ ja matkaa on noin 20km. Hotellilla vähän kevyempää päälle ja pientä purtavaa hotellin alakerrassa ja päivä olikin pulkassa.

Ennen reissua mietin, että heti Pattayalle päästyä täytyy käydä hammaslääkärissä tarkastuksessa, kun edellisestä kerrasta vierähtäny jo muutama vuosi. Vuokrasin tänään hotellilta scootterin viikoksi (200b/pv = 4€) ja sillä etsiin majapaikan omistajan neuvojen perusteella hammaslääkäriä. Se löytyikin kohtuu nopeasti ja sisälle. Kerroin, että haluan tarkastuksen ja hammaskivenpoiston ja hinnasto näytettiin. Tarkastus ilmainen ja normi hammaskivenpoisto 500b/10€ tai uudella Air Flow -tekniikalla 1000b/20€. Jälkimmäinen oli kuulemma tehokkaampi ja miellyttävämpi, joten otin sen. Reikiä oli pyöreät nolla, joka oli erittäin mukava ja tervetullut ylläri. Olin varautunu, että kyllä sieltä varmasti aina se yksi löytyy. Myös hammasvälientuunaus sujui kohtuu nopeasti ja pian tyytyväinen asiakas pääsi nouseen piinapenkistä pois. Koko käynnille tuli siis hintaa 1000 bahtia eli 20€. Jos olisin valinnut perinteisen hammaskivenpoiston, niin olisin selvinnyt kymmenellä eurolla. En tiedä, että mitä vastaava maksais Suomessa? Tuskin ainakaan halvempi.

Pattayalta Thaimaasta,
Mika

2 kommenttia:

  1. Tere!
    Hammaskivenpoisto noin 80 euroo yksityisellä puolella ja tarkastus oli jotain noin 40 euroo. On täällä pikkasen tyyrinpää.

    t.olli.k

    VastaaPoista
  2. Tere!

    Ai se on niin tyyristä. Sitten se on vielä reilusti kalliimpaa kuin edes ajattelinkaan. Noh, siinäpä on hyvä vinkki kaikille, joilla ei ole akuuttia kiirettä ja on lähdössä lomalle johonkin päin Thaimaata. Jättäkää se hammaslääkärikäynti tänne. "Se on vain tyhmää maksaa liikaa...." ;)

    - Mika -

    VastaaPoista