Donsolin valashait ja tulivuori Mount Mayon

Viime viikonloppuna tuli tehtyä neljän päivän reissu Etelä-Luzonilla Bicolin alueella sijaitseviin Donsoliin ja Legazpiin. Tässä jotain reissusta.

Otin reissua varten perjantain ja maanantain töistä vapaaksi. Reissuun lähdettiin Manilasta perjantaiaamuna klo 07:50 Cebu Pacificin A320:llä ja suuntana Legazpi.

Kone lähti ajallaan ja Legazpiin saavuttiin noin tuntia myöhemmin. Oltiin liikenteessä pelkillä käsimatkatavaroilla, joten koneesta ulos tullessa käveltiin vain terminaalin läpi. Siellä oli heti monenlaista kyydin tarjoajaa odottamassa. Kysyttiin, että mitä maksaa kyyti Donsoliin. Ensimmäinen tarjous oli yläkanttiin ja sanoin, että kyyti pitäis kuulemma irrota helposti noin 200PHP/3,79€/hlö. Jannu sano, että odotellaan muuta, niin kyllä se siihen onnistuu. Siihen tuli heti meidän kans kolmanneksi kanadalainen Japanissa asuva Peter. Kuski ilmoitti aika nopeasti, että jos maksetaan satanen lisää henkeä kohti eli 300PHP/5,69€, niin voidaan lähteä heti. Sovittiin Peterin kans, että sopii. Sitten vain kamat minibussiin ja kohti Donsolia.

Juteltiin Peterin kans kyydin aikana niitä näitä ja huomattiin, että meillä on Donsolissa sama hotelli Vitton Beach Resort. Peter oli asunut jo 26 vuotta eri maissa Aasiassa ja mielenkiintoista juttua riitti laidasta laitaan.

Noin 1h 20min myöhemmin tultiin hotellille. Donsolin aluetta tituleerataan valashaiden pääkaupungiksi. Hotellin pihalla olikin odottamassa noin 6,5-7m valashai, jossa heti pakollinen kuva.

Hotelli oltiin varattu etukäteen Agodan kautta, joten sisäänkirjautuminen kävi nopeasti ja laukut huoneeseen. Huoneesta avautui mukavat näkymät allasalueelle.

Kun kamat oli huoneessa, niin käytiin heti varaamassa paikka seuraavan päivän valashaireissulle hotellin naapurissa olevasta turistikeskuksesta. Valashaireissuja tehdään kolme kertaa päivässä ja yhden reissun kesto on noin kolme tuntia. Ensimmäinen reissu maksaa aina vähän enemmän hinnan ollessa 885PHP/16,77€. Toinen ja kolmas reissu on 585PHP/11,09€ henkeä kohti. Ensimmäisella reissulla maksetaan myös lupamaksu, joka selittää hintaa. Lupa on voimassa noin viikon päivät, joten myös seuraavat päivät menee pienemmällä hinnalla.

Kun valashaireissu oli varattu, niin otettiin traikki alle ja käytiin pikaisesti noin 3km päässä olevassa Donsolin pikku kaupungissa. Siellä ei ollut mitään kovin erikoista. Tässä maisemia väliltä.

Päivän kääntyessä alkuiltaan aurinko alkoi painua kohti horisonttia.

Lauantaina oli vuorossa mielenkiintoinen päivä. Miten meidän valashaijahti tulisi onnistumaan? Turistikeskuksen seinällä oli tammi-maaliskuun kalenterit seinällä, josta pystyi tarkastamaan joka päivän kohdalta, että oliko valashaita näkynyt. Maalis-huhtikuun pitäisi olla valashaiden osalta huippukautta, mutta tänä vuonna valashaita on ollu kohtuu vähän. Kuulin toisaalta, että viimeisenä parina vuotena on ollut vähän sama tilanne.

Jokainen vene ottaa maksimissaan vain kuusi henkeä kyytiin. Meidän kans samaan veneeseen tuli lisäksi Peter, saksalainen pariskunta ja espanjalainen kaveri. Kun kaikki oli valmista, niin reput ja snorklausvehkeet veneeseen ja vesille. Kello näytti siinä vaiheessa noin 07:30. Valashaiden etsiminen alkaa heti, kun vene on nytkähtänyt liikkeelle. Donsolin hyvä puoli on, että siellä ei tarvi ajaa ensin tuntia kahta, vaan ollaan välittömästi alueella.

"Sovittiin" edellisenä iltana Peterin kans hotellin ulkoilmabaarissa, että tänään nähdään valashaita. Kysymys on vain, että kuinka monta ja kuinka nopeasti. Meidän suunnitelmat osottautui oikein hyviksi. Ei ehditty olla veneellä kuin noin 20min, kun tuli ensimmäinen hälytys. Maski, snorkkeli ja räpylät nopeasti päälle ja istumaan veneen reunalle. Sitten vain odottamaan go-käskyä. Kun se tulee, niin nopeasti veteen ja tilanteesta riippuen joko lähteä uimaan oikeaan suuntaan tai sitten hyvällä tuurilla vain odotella, kun jättiläinen tulee. Yleensä joutuu uimaan jonku verran.

Tämä kaveri oli noin 8m pituinen yksilö. Jotain ajatusta fisun koosta saa, kun lisää hotellin pihassa olevaan valashaihin vielä noin metrin lisää ja vertaa sitä minun kokoon. Kolmen tunnin aikana tuli käytyä lopulta kolme kertaa vedessä valashain kans. Joka kerralla oli luultavasti sama yksilö.

Olen snorklannut aikasemmin 4-5 päivänä valashaiden kans Puerto Princesassa Palawanilla 2010 ja 2011. Paikoissa on muutamia isoja eroja. Näkyvyys Donsolissa on todella huono verrattuna Palawanille. Veneitä Donsolissa oli nyt meidän kans yhtä aikaa noin 20. Puertossa veneitä on ollut maksimissaan kaksi. Yleensä yksi. Samoin itse valashaiden etsimisessä oli selkeä ero. Palawanilla valashait yleensä löydetään, kun kalat alkavat hyppimään pinnassa ja linnut alkavat parveilemaan hyppelevien kalojen yläpuolella. Donsolissa kalat eivät hypelleet, eikä lintuja näkynyt. Veneessä olevat oppaat yrittävät nähdä valashain varjon veneestä. Ei ole muuten ihan helppoa. Vaatii tottumista.

Valashaipäivä onnistui siis erittäin hyvin ennakko-odotuksiin nähden. Enemmän juttua ja kuvia aiheesta minun Reef Dive:sta.

Hotellin piha-alue oli tehty oikein viihtyisäksi ja kun kelit vielä suosi, niin mikä oli ollessa.

Allasaluetta ja näkymät suoraan merelle.

Sama aihe vähän tiukemmin.

Lauantain auringonlasku oli jotain, missä silmä lepäsi. Varsinkin kun taivaanranta alkoi muuntua tulen punaiseksi ja oranssiksi. En ole käsitelly auringonlaskujen värejä mitenkään, vaan kuvissa on aidot värit.

Samalla hetkellä oranssi väri heijastui hienosti toisella suunnalla pilveen ja sieltä veteen.

Fiilistelyä.

Onnistuneen valashaipäivän ja hienon illan päätteeksi oli mukava ottaa parit hyvässä seurassa. Lyn, minä ja Peter.

Sunnuntaina oli vuorossa siirtyminen takaisin Legazpiin reissun viimeiseksi yöksi. Peter arpoi aikaisemmin, että onko vielä kolmannen yön Donsolissa, mutta hän lähti lopulta samalla kyydillä Legazpiin. Kyyti otettiin suoraan hotellilta ja hintaa tällä kertaa tuli 400PHP/7,58€ henkeä kohti, kun meitä oli vain kolme henkeä.

Legazpiin tullessa Peter kävi tsekkaamassa Donsolin hotellilla suositeltua hotellia Tourist Inniä, mutta ei innostunut paikasta. Sitten jatkettiin meidän etukäteen varaamaan hotelliin Casablanca Hotelliin. Kuinka ollakkaan jäätiin sitten kaikki kolme samaan hotelliin.

Legazpissa ajatuksena oli tehdä mönkkärisafari tulivuori Mount Mayonille. Hotellille tullessa taivas oli suurimmaksi osaksi pilvessä. Käytiin sitten syömässä Pacific Mallilla. Kaupungilla kävellessä huomattiin, että Mayon alkaa näkyä koko ajan enemmän ja enemmän. Oltiin kysytty jo ennen syömään lähtöä hotellin respasta, että miten mönkkärisafari oikein onnistuu. Hotellilta sanottiin, että ei tarvi kuin kertoa heille koska tahansa ja se onnistuu.

Hotellille tultua kysyttiin, että onnistuisko safari nyt. Onnistuihan se ja auto tuli hakeen meidät jo noin 20min päästä. Peter arpoi mukaan lähtöä ja päätti lähteä myös. Ajettiin mönkkärisafaripaikalle ja siellä kirjoitettiin laput ja mönkkäri alle. Safarin hinta riippuu, että minkälaista haluaa alle. Halvimmillaan hinta on yksin yhden hengen 150-175cc mönkkärillä 1800PHP/34,11€. Sitten oli mahdollista ottaa kahdelle hengelle 350cc mönkkäri hintaan 3000PHP/56,86€. Tarjolla olis ollut myös kaksi hienoa ja ihan tuliterää 650cc Can-Amia. Niiden hinta tosin olis ollu luokkaa 10,000PHP/190€. Ne oli siis helppo skipata.

Kun mönkkärit oli saatu alle ja kaikki oli vähän testannut niitä lähtopaikan piha-alueella, niin lähdettiin liikenteeseen. Aikasta pian pidettiin ensimmäinen kuvaustauko.

Tämä kuva kertonee puuhasta aika paljon. Hauskaa on ja vanhempikin nuortuu. Varmasti!

Ajoreitti meni parhaimmillaan sorateitä pitkin, sitten oli ajoreittiä niin palmumetsikössä kuin myös ajeltiin pienien kivikkoisten purojen läpi. Lopulta tultiin kääntöpaikalle.

Kyseessä oli Mayon Adventure Base Camp, jossa mönkkärit parkkiin.

Sen jälkeen jatkettiin matkaa jalan muutama minuutti ja tultiin Mount Mayonin laavakentille. Mayon on Filippiinien kaikkein aktiivisen tulivuori ja se on purkautunut mm. 2006 ja 2009. Tulivuoren huipulla 2462m korkeudessa olevasta piipusta tupruttelee näkyvää savua koko ajan. Meidän tullessa laavakentille vuoren huippu oli piilossa. Laakakiveä on alueella käsittämättömät määrät. Etukäteen ajattelin, että laava olisi jähmettynyt yhtenäisiksi isoiksi alueiksi. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan alue oli täynnä tummia eri kokoisia kiviä.

Meidän opas ehdotti, että otetaan kunnon hyppykuva. Mikä jottei. Annoin järkkärin oppaalle ja laitoin siihen sport-moodin päälle. Kameralla voi silloin ottaa useamman kuvan sekunnissa pitämällä vain nappia pohjassa. Tässä oli sitten lopputulos.

Laavakentän kupeeseen oli tehty myös vaijerirata, jolla pääsi nopeasti takaisin base camppiin. Hinta oli 300PHP/5,69€. Pitihän se kokeilla. Olin meidän porukasta viimeinen ja räpsin kaikista muutamia kuvia ihan sattumanvaraisesti. En mitenkään sarjatulella, vaan ihan vain muutamia. Kuvatessa tuli samalla otettua täysin vahingossa hauska tilannekuva. Peter lähti liukuun vaijerilla ja otin hänestä muutaman kuvan. Peterin mentyä oli vielä yksi ennen minua. Peter tuli nopeasti mopolla lähtöpaikan alle ja kuulin hänen huutavan, että aurinkolasit tipahti liuún aikana päästä. Niitä ei lopulta löytynyt. Jälkeen päin kuvia katsoessa muistikortille oli tarttunut tällainen kuva.

Aurinkolasit juuri lentää pois päälaelta! Naurettiinki illalla, että ei mitään hajua mihin tippu, mutta tippumisaika on tiedossa sekunnilleen ja siitä on myös kuva.

Kun minäkin olin liukunut takaisin base campille, niin sitten vain kypärät päähät ja takaisin mönkkärin puikkoihin. Paluumatka ajettiin samaa reittiä kuin mennessäkin. Vettä ilmassa.

Lynin vuoro kikkailla mönkkärin puikoissa.

Puroilta ei ollutkaan enää pitkä matka takaisin mönkkärifirmalle. Ajonopeus olis toki voinut olla jotain ihan muuta, mutta oli se ihan hauska näinkin hissukseen ajellessa.

Ilta menikin kohtuu  rauhallisissa merkeissä. Käytiin vielä syömässä ulkona ja kuunneltiin samalla paikallista Trio Erectusta.

Maanantaina oli reissun ensimmäinen aamu, kun sai nukkua pidempään. Silloin meillä ei ollut ohjelmassa yhtään mitään muuta kuin lento klo 13:25. Legazpi on kohtuu pieni kaupunki. Otettiin hotelilta traikkitaksi kentälle ja se kesti vain noin 15min. Check-Inissä selvisi heti, että Zest Airin kone on myöhässä. Sanottiin, että tulla odotusaulaan 13:40 mennessä. Siispä oli hyvin aikaa käydä syömässä terminaalin vieressä olevassa ravintolassa. Siellä oli sopivasti buffetlounas, joten sai syödä rauhassa.

Terminaalissa ollessa tuli uusi reilun tunnin viime. Odotusaulasta aukeaa suora näkyvyys Mount Mayonille. Pilvisyystilanne oli nyt kuvauksen kannalta reissun paras ja siitä tulikin räpsittyä muutamia kuvia. Tässä piippua zoomattuna vähän enemmän.

Jossain vaiheessa meille lentoa odottaville sanottiin, että meille tarjotaan jotain syötävää. Hyvin pian tulikin Mäkkärin kanaburgerit ja kokikset. Kattelin samalla kännykällä välillä netistä, että joko kone on lähtenyt Manilan kentältä. En löytänyt sitä ollenkaan. Pelkäsin jo, että nyt tämä kestää ja pitkään. Zestin Airbus 320 laskeutui kuitenki hyvin pian meidän burgereiden jälkeen.

Sen jälkeen kaikki kävikin tosi nopeasti. Legazpiin tulijat koneesta pihalle ja Manilaan menijät koneeseen sisälle ja taivaalle. Manilaan laskeuduttiin lopulta noin 3h 10min aikataulusta myöhässä. Filippiineillä tullut lennettyä aika paljon ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun pitänyt odotella useampi tunti.

Päivitin samalla tämän reissun jälkeen lentotiedot FlightMemoryyn. Lentojen kokonaismäärä näyttää nyt tasalukua 200. Suomen sisäisistä lennoista saattaa puuttua ihan pari, mutta ulkomaan lennoista siinä on kaikki. Tästä näkyy minun lentojen statistiikkaa esimerkiksi suosituimpien lentokenttien, reittien ja vaikka lentoyhtiöiden osalta.

Reissusta jäi tosi hyvät fiilikset. Kaikki onnistui, mitä etukäteen ajateltiin, että voisi tehdä. Näihin Donsolin iltakuviin ja tunnelmiin.

Tällaista tällä kertaa.

Terveisin Manilasta,
Mika