keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Pilottivalaita, delffiinejä ja valashaita

Tänään keskiviikkona oli vuorossa valashaireissu. Vastaavia reissuja tullut tehtyä kolme kertaa aisemmin. Tosin ensimmäisellä reissulla ei löydetty valashaita ollenkaan ja jouduttiin kääntymään pahenevan merenkäynnin jälkeen takaisin. Kaksi viimistä sen sijaan onnistuivat hyvin ja pääsin snorklailemaan valashaiden kans.

Saavuttiin Jaken kans mopoilla Bay Walkin venelaituriin aikataulussa 07:30. Meidän lisäksi veneeseen tuli asiakkaiksi noin 30v pariskunta Irlannista. Valashairetkiä pyörittävä Toto kertoi vähän ajan päästä veneen lähdettyä liikenteeseen, että hän sai juuri tiedon, että alueella olisi myös pilottivalaita. Jatkettiin veneilyä eteenpäin, kun noin 30 pilottivalaan ryhmä löytyi. Aikuiset urokset saattavat kasvaa suurimmillaan noin kuusimetriksi painon ollessa noin kolme tonnia ja naaraat vastaavasti noin viisimetrisiksi painon ollessa noin puolitoista tonnia.Toto kertoi, että pilottivalaita on näkynyt alueella jo useina vuosina. Kertoi myös, että niiden kans ei ole tullut käytyä vedessä koskaan aikasemmin. Tosin lisäsi siihen, että aikasemmin hänellä ei ole ollut koskaan vedenalaista kameraa...mutta nyt on! Päästiin veneellä hyvin lähelle valaita ja Toto päätti mennä varovasti veteen ollen koko ajan ihan veneen vieressä. Valaiden käyttäytymisestä ei tiedetty oikeastaan mitään, joten oltiin erittäin varovaisina, eikä menty niiden lähelle ollenkaan. Toton jälkeen minä ja irlantilainen Alan käytiin myös katsomassa, että näkisikö niitä ollenkaan veden alla. Näkyihän niitä ja kuului myös. Valaat pitävät tyypillisesti "naukuvaa" ääntä ja niin pitivät myös nämä pilottivalaat. Tässä kolme pilottivalasta vähän matkan päästä. Valaat sukeltaa.
Kun valaita oli ihmetelty aikansa, niin lähdettiin eteenpäin etsimään valashaita. Ei tosin ehditty ajaa veneellä kuin hetki, niin vedessä oli iso parvi delffiinejä. Ne ui niin nopeasti, että niiden kans on turha mennä veteen. Niitä kateltiin vain veneestä.Delffiinien jälkeen jatkettiin matkaa, jos viimein löytyisi valashaita. Taivaalla oli tosi tummia pilviä ja saatiin pieni sadekuurokin veneillessä. Veneen pressukatto tosin piti meidät hyvin kuivana. Välillä alkoi tuntumaan, että löydetäänkö tänään valashaita ollenkaan. Huoli oli kuitenkin aivan turha. Noin puolentoista tunnin päästä delffiineistä viimein löydettiin valashaita. Päivä oli lopulta niidenkin osalta keikein paras mitä omalle kohdalle on tähän mennessä sattunut. Niitä löytyi useita ja osan kans pystyi olemaan tosi pitkiä aikoja vedessä niiden menemättä syvyyksiin, kuten hyvin monesti tapahtuu. Tässä lähikuvaa ihan valashain vierestä.Kohtuu kokoinen fisu.
Tänäänkin valashaiden koot vaihteli. Suurimmat oli kunnon jättiläisiä. Pienimmätkin oli silti noin kuusimetrisiä.Tästä näkyy jotenkin kokoeroa verrattuna ihmiseen.
Tässä vielä pieni videopätkä valashaista.
Ihan huikea päivä!

Vesipetoterveisin,
Mika

2 kommenttia:

  1. Kuukkeloin vähän tuota pilotti valasta ja sen verran löysin siitä tietoa että suomenkielinen nimi on ilmeisesti pitkäevä pallopää valas. Otus on siis delfiinien sukuun kuuluva, en myöskään löytänyt mitään viittausta että olisi ihmiselle vaarallinen. Kalmareita syö pääosin ravinnokseen. Ja tosiaankin sen elinalue on kyllä normaalisti huomattavasti viileämmillä merialueilla.

    VastaaPoista
  2. Moi,

    Juu, pilottivalaista on sekä pitkäevä, että lyhytevä lajia. Nämä oli kuulemma lyhyteväisiä. Tässä englanninkielinen wiki aiheesta:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Pilot_whale

    Ulkonäössä on hyvin paljon samaa kuin joillakin delffiinilajeilla, mutta koko suurempi. Wikin mukaan lyhyteväinen elää koko Atlantin, Tyynenvaltameren ja Intianvaltameren alueella. Pitkäeväinen huomattavasti pienemmällä alueella.

    - Mika -

    VastaaPoista