sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hot Import Nights Manila 2012

Muutama päivä taas vierähtänyt. Perjantaina piti kävästä ensimmäistä kertaa parturissa tälle reissulle. Hiukset lyheni niin kuin pitikin ja hintaa käynnille tuli 170PHP/2,98€. Suomalaisittain halpaa kuin saippua. Maan sisällä näyttää olevan kuitenki huikeita eroja, kun Puerto Princesassa minun vakiopaikassa maksaa vain 50PHP/88c. Yli kolmenkertainen ero.

Perjantai-iltana kävin katsahtamassa minkälaista on Calle 5:n musiikkitarjonta. Tupa oli täynnä ja siellä soitti sinä aikana kolme bändiä. Tämä porukka oli juuri vetämässä viimistä biisua, mutta aina ehtii samalla poseeraata.Perjantaina Robinsonissa käydessä huomasin, että kahtena seuraavana päivänä Manila World Trade Centerissä järjestettäisiin autojen tuningtapahtuma. Tapahtuman nimi on Hot Import Nights, josta käytetaan myös nimeä HIN. Kun ei ollut mitään ohjelmassa, niin päätin kävästä katsomassa.

Lauantaina siis World Trade Centeriin Pasayhin. Tapahtuma oli alkanut yhdeltä ja tulin sinne joskus 30min myöhemmin. Porukkaa oli jonottamassa lippuja kuin pipoa. Lippujonoon siis itsekkin. Lipun hinta oli sopivat 50PHP/88c. Tarjolla olisi ollut myös 400PHP/7€ VIP-lippuja, joilla olisi päässyt illan suuriin bileisiin. Edelleen vaivaava kova duha sai kuitenkin jättämään bilheet tällä kertaa väliin.

Sitten katsahtaan mitä näkyy. Erilaisia tunattuja autoja laidasta laitaan oli mukavasti paikalla. R33 Limo Service oli tuonut paikalle tällaisen venytetyn Cadillac Escaladen. Minusta tämä oli tosi hieno. Hinnat limusiinipalvelulla näytti olevan alkaen 8000PHP/140€ tunti. Minimiaika on kaksi tuntia eli 16000PHP/280€ . Onko se halpaa vai kallista, niin en tiedä. Tulee aikasta harvoin käytettyä limoja. Kaveriporukallahan tommonen kokeilu ei paljoa maksais.Erilaisia autohifivirityksiä oli näytillä tietysti vaikka kuinka paljon. Voitta vain kuvitella minkälainen kakofonia hallista oli, kun kaikissa autoissa, joissa on vähänki paremmat poppisvehkeet on käännetty potikkaa reilummin.Tähän autoon oli laitettu muutama näyttö.Tarvitsetko Hiluxiin lisää maavaraa? Onnistuu!Mitsun Pajeroon oli laitettu oviratkaisut uusiksi. Eteen ylöspäin kääntyvät ja taakse mallia kaappari.Paikalla oli myös muutamia paremman luokan kulkineita, kuten Ferraria, Lamboa ja Lotusta. Keltainen Callardo ja vanha Maranellon legenda Testarossa.Jos paikalla oli hienosti tunattuja autoja, niin oli siellä muutakin kaunista katseltavaa. Tietysti. Repsolin tytöt.Kiinnostaako autourheilu? - Khyyyyllä, olen aina ollut suuri autourheilun ystävä.Anzahlin malli.Repsolin kolmas tyttö.Laitetaan vielä Repsolin eka kuvasta toinen tyttö uusiksi. Miehet tuskin pahoittaa mieltä.Lähtiessäni pois ulkona oli driftingnäytös sopivasti juuri alkamassa. Paikallinen kaveri pyöritteli Toyotalla näyttävästi. Vierailevana tähtenä oli japanilainen naiskuski Hiromi Kajikuma. Päätin kokeilla, että saisinko otettua järkkärillä (Canon EOS 60D + EF-S 15-85mm) aiheesta jotain videota, kun ei ole tullut vielä videopuoleen oikein kunnolla perehdyttyä. Sehän jopa onnistui. Tässä Hiromin taidonnäyte.

Kello oli tuossa vaiheessa jo pitkälti yli neljän ja alkoi nälkä kurnia. Taksi messualueelta alle ja suoraan hotellin vieressä olevaan Robinsoniin. Sinne tullessa yhden lavan ympärillä oli paljon ihmisiä. Lavalla näkyi soittimia, joten kenties jokin konsertti alkamassa. Samalla selvisikin, että US Navy oli tullut soittamaan kauppakeskukseen. Soittivat ensin tällaisella pienellä porukalla lavan edessä ja hauskuuttivat yleisöä. Sen jälkeen soittajia tuli noin puolet lisää ja soittivat lavalla mm. eri elokuvateemoja kuten Star Wars, Rocky ja Shaft. Hienosti soittivatkin.Baarivinkki poikamiehille, jos tuntuu, että pitäis saada jotain sutinaa Manilassa. Tämän sanotaan olevan siihen tarkoitukseen Manilan paras paikka. Baarin nimi on Bay Cafe. Aikasemmin nimenä oli LA Cafe. Kyseessä siis sama paikka. Paikka on Ermitassa katujen Salas ja Marcelo H. Del Pilarin risteyksessä. Kävin siellä eilen yhdellä ja porukka oli tupaten täynnä. Olen käyny paikassa muutama vuosi sitten kerran aikaisemmin ja samalla tavalla se oli täynnä silloinkin. Baarin erikoisuutena on, että se on auki 24h. Ei tarvitse siis katsoa kelloa, jos Bay Cafeen menossa.Bay Cafen viereen Salasille jää hyvä aito arabialainen kebabravintola. Isossa punaisessa kyltissä lukee Shawarma Snack Center, joka tarkoittaa täällä kebabbia. Kebab pitaleivän sisällä joko lihalla tai kanalla hintaan 95PHP/1,67€. Olen testannut nyt molemmat ja toimii. Varsinkin lihalla oli erittäin hyvä ja makua oli. Jopa chiliä oli laitettu vakiona niin, että sen huomasi mukavasti.Tämä sunnuntaipäivä meneekin varmaan ihan rauhallisissa merkeissä. Formulat alkaa jonku ajan päästä ja ne pitää ainakin katsoa. Eipä tässä muuta pakollista ohjelmaa olekkaan tälle päivälle.

Laitetaan tähän loppuun teemalla erikoisemmat matkasairaudet. Sunnuntaina ihmettelin, kun vasen keskisormi oli täysin punainen ja se oli myös arkana. Seuraavana aamuna punaisuus oli levinnyt niin, että sitä oli myös kämmenpuolella ja kämmenpuoli oli myös kosketusarka. Päivän mittaan kämmenestä lähti punainen noin sentinlevyinen juova kohti kyynärpäätä ja kosketusarkuutta nyt myös käsivarressa ja illempana jopa kainalossa. Hälytyskellot alkoivat soimaan ja heti lääkäriin! Suunnaksi Manila Doctor's Hospital. Siellä ensiavun lääkäri tutki ensin ja sanoi, että mene toiseen kerrokseen tämän nimisen lääkärin luokse. Hän on lihas- ja tukielinten specialisti ja osaa varmaan kertoa, että mistä on kysymys.Siellä lääkäri tutki ja katseli. Huomasi samalla, että keskisormen kynnen reunassa oli vähän "röpöä". Kerroin, että siinä oli pieni reikä, josta tuli pari pisaraa verta. Lääkäri sanoi, että bakteeri on päässyt siitä sisälle ja se aiheuttanut tulehduksen. Hoidoksi tuli viikon kuuri vahvaa antibioottia kolme kertaa päivässä ja samoin purkki vahvaa desifiointiainetta, jolla pitää pestä tulehtunutta sormea. Antibioottien vaikutus alkoi purra noin vuorokauden päästä, jolloin punaisuus alkoi häviämään ja samoin kosketusarkuus. Noin kolmen päivän päästä tilanne oli muuttunut jo normaaliksi. Kuuri loppuu huomenna ja tällä hetkellä kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Näinkin voi siis käydä.

Manilasta,
Mika

2 kommenttia:

  1. Käsi amputaatio oli lähellä ! ei sentäs mutta ab kuuri paikallaan.

    Millaiset kelit siellä? onko vettä sadellut ?

    VastaaPoista
  2. Juu, joku pöpö päässy sisälle, mutta antibiootit wörkkiny hyvin.

    Ihan ok kelit ollu. Eilen ja tänään tullu vähän sadekuuroja. Kylmä ei ole silti ollu. :)

    - Mika -

    VastaaPoista