keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Rusille kyytiä Roxaksessa

Lauantaina tulin Puerto Princesasta tänne Roxaksen pikkukaupunkiin. Kyytinä käytin minibussia, joka tällä kertaa lähti vain reilun tunnin odotuksen jälkeen. Tunnin odotus ei tunnu yhtään missään. Käsittämätöntä, kuinka paljon tommosiin pieniin minibusseihin otetaan porukkaa. Tällä kertaa Nissan Urvanissa oli kuskin lisäksi 19 henkeä. Siis 20 yhteensä. Vaikka matkustajista kaksi oli syli-ikäisiä, niin se on silti vähintäänkin riittävästi. Roxaksessa majoituin tuttuun Rover's Pension Houseen, jossa yön hinta parhaassa huoneessa kaapeli-tv:llä ja ilmastoinnilla varustettuna on 975PHP/17,40€.

Muutamia tilannekuvia menneiltä päiviltä. Olin kävelemässä poliisiaseman ohi, kun poliisit oli rakennuksen edessä päiväjumpalla. Ulos pihalle oli tuotu tv ja siinä pyöri jokin poliisien treenivideo, jonka mukaan poliisit teki liikkeitä. Aloin ottamaan kuvaa, niin yksi tuttu poliisi, eturivissä toinen vasemmalta Mr Bong, sattui huomaamaan minut ja moikkas, että tule ottamaan kuvaa täältä edestä. Pakkohan se oli totella, kun poliisi käski.Täällä on koululaisilla kesäloma täysin eri aikaan kuin Suomessa. 2kk kesäloma on vuoden kuumimpaan aikaan ja se loppui juuri. Eilen tiistaina oli ensimmäinen koulupäivä ja tässä on jokin puhe menossa juuri ennen, kun kaikki pääsivät kotiin. Kuten kuvasta näkyy, niin Filippiineillä käytetään koulupukua. Tytöillä hame ja pojilla tummat housut ja kaikilla valkoinen paita.Kävelin rannan tuntumassa kuvailemassa, niin siihen tuli pikkulapsia taas huutamaan. "Take photo, take photo…". Yks pikkupoika tuli hetken päästä sylissään tällaisen lintu, joka oli ilmeisesti heidän lemmikki. Lintu yritti räpytellä välillä siipiä, mutta lentämään se ei jostain syystä pystynyt. Toisessa jalassa linnulla näkyi ainakin olevan jotain ongelmaa.Otsikon Rusista, niin kyseessä ei tietenkään ole Alpo. Muistelin, että tutuksi tullut uimarannan omistaja Mary Ann ja miehensä Chris ovat jo varmaan menneet takaisin Eurooppaan. Päätin kuitenkin mennä käymään heidän perheen omistamassaan nettikahvilassa kysymässä saisiko heiltä taas mopoa vuokralle. Siellä selvisi Mary Annin siskolta, että he ovat palannet jo takaisin Sveitsiin ja Belgiaan. Kysyin mopoa, niin sanottiin, että mopo on tällä hetkellä Puerto Princesassa. Sitten Mary Annin sisko sanoi, että hänellä on kyllä oma uusi mopo ja voi vuokrata sitä, jos vain huolin sen vuokralle. Minä siihen, että huolin toki, jos vain saa. Hinta sopivat 200PHP/3,5€/vrk. Mopo ei ollutkaan mikään perinteisistä japanilaisista merkeistä, vaan kyseessä on Kiinalaisvalmisteinen Honda-kopio. Merkki on ytimekkäästi Rusi. Sain mopon siis tänään liikenteeseen ja sillä oli vasta noin 560km ajettu. Sillä nyt tullut pörrättyä muutama kymmenen kilsaa pikku pyöritystä ja ihan ok vaikuttaa toimivan kuten uuden toki pitääkin. Tosin, varsinkin vaihteista ja muutamista pikku jutuista huomaa ajossa hyvin, että kyseessä ei ole mikään aito Honda. Laatuero on sen verran suuri. Äänenvaimennin mopossa on mallia erittäin avara, joten melkoinen pörinä kuuluu ajaessa. Rusin merkinnät pöntössä kuitenkin on.Ajelin mopolla välillä ihan korpimaisemissa pikku hiekkateitä ja toisaalla tuli mentyä metsäpoluille. Maisemat oli kuitenkin hienot. Tässä tauko paikalla jollain polulla. Polun varteen oli kyhätty tällainen katos.Ihan Roxaksen keskustan tuntumassa päätien alitse menee pieni joki. Kerroin aikasemmin Brunein kirjoituksessa, että vesitaksi meni paikoin todella kapeita ja mutkaisia jokia pitkin. Tässä kuvassa on hyvin paljon samaa, mitä oli myös Brunein jokimaisemat. Kuvassa näkyy joenreunassa myös samaa "kaislapalmua", jota tarkoitin Brunein jutussa.Vähän erilaista jokimaisemaa Suomen jokiin verrattuna.

Roxaksesta Palawanilta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti