Tänään tuli käytyä päiväretki Ulu Temburongin kansallispuistossa. Retken varasin eilen Mona Florafauna Toursin kautta ja hinta oli suolainen (138BD/69€), mutta halusin käydä tuolla. Kansallispuistoon pääsee vain jonkun hyväksytyn reissuoperaattorin kautta, joten yksin sinne ei voi mennä. Matka kansallispuistoon oli aikasta erikoinen ja seikkailu jo sinänsä. Sovittin, että olen aamulla 7:30 majapaikan ulko-ovella. Näin tehtiin ja tapasin siellä Monan edustajan. Käveltiin sen kans rannassa olevalle "venetaksitolpalle", josta lähtee vuoroveneitä 30min välein pääkaupungista Bandar Seri Begawanista Bangariin. Bengarissa minua pitäisi olla vastassa varsinainen opas Nasser. Siispä kohtuu vaatimattoman näköiseen venetaksiin sisälle. Vene oli normaali vuoroajo BSB:stä Bangariin, eikä pelkästään minua varten järjestetty. Kun vene lähti liikenteeseen ja nousi välittömästi liukuun, niin se yllätti nopeudella erittäin positiivisesti. Siinä 200hv Yamaha auttoi kummasti. Isompiin venetakseihin mahtuu noin 40 henkeä ja niissä näytti olevan 2kpl 200hv tai 2kpl 250hv perämoottorit. Myös ne kuulemma nousee liukuun vastavasti. Minä olin nyt pienemmässä veneessä ja siinä oli kuskin lisäksi 15 matkustajaa. Reitti jota vene menee Bangariin on ehkäpä maisemallisesti hienoin venekyyti mitä olen koskaan veneen kyydissä ollut. Ensin ajettiin isoa ja leveää jokea pitkin jonku matkaa ja sitten käännyttiin paikoin todella kapealle ja mutkaiselle joelle. Veneen ajonopeuteen se ei silti juurikaan vaikuttanut, vaan vene mutkitteli blaanissa varsin tiukkoihin mutkiin erittäin kovissa kallistuskulmissa. Joen reunat oli ihan täynnä jotain "kaislapalmua" ja tuli kyllä heti mieleen, että nyt ei olla millään Torniojoella tai Helsingin edustalla.
Venematka Bengariin kesti noin 45min. BSB:stä voisi ajaa autollakin suoraan Bangariin, mutta silloin joutuisi käymään Malesian puolella ja matka kestäisi pidempään kuin veneellä. Veneterminaalissa Nasser jo odottelikin minua. Käytiin ensin ravintolassa aamiaisella, jonka jälkeen hypättiin Nasserin autoon. Siinä ajaessa selvisi samalla, että Nasser kuuluu Brunein Iban-heimoon, jotka tuntee Borneon metsät kuin omat taskut. Kun juteltiin tuli puhetta ruuista ja eri eläinten syömisestä. Kysyin, että onko hän maistanut apinaa ja kuulemma monesti. Hänen heimoon kuuluvat metsästävät edelleen apinoita ruuaksi puhallisputkilla. Puhallusputkien nuolissa käytettävä varsinainen myrkky saadaa kuulemma jostain puun aineksesta. Myrkky kuulemma tappaa apinan, mutta se ei ole myrkyllistä ihmiselle. Se kohta vain maistuu pahalle ja sitä ei yleensä sen vuoksi syödä. Kysyin, että mille apina maistuu. Vastaukseksi tuli, että lepakolta. Nasser vain naureskeli, kun sanoin, että ei ole tullu lepakkoa maistettua. Ajomatka autolla kesti noin 20min.
Automatkan jälkeen hypättiin toiseen veneeseen. Vene oli erittäin kapea ja pitkä, jossa ei mahdu istumaan edes kahta rinnakkain. Vene tuntui aluksi erittäin kiikkerältä ja fiilistä ei yhtään parantanut, kun ajettiin kymmenkunta pientä koskea sillä ylös.
Nasser kuitenki vain ajoi venettä seisaaltaan takaa ja kun kysyin, että on hänellä koskaan kaatunut vene, niin ei kuulemma koskaan. Se oli hyvä kuulla. Kun alettiin lähestyyn varsinaista kansallispuistoa, niin sitä ennen pysähdyttiin joen varrella olleeseen toimistolle, jossa minun nimi, kansallisuus ja passinnumero kirjattiin ylös. Sitten jatkettiin vielä ihan pikku matka ja tultiin rantaan, johon laitettiin vene kiinni.
Noustiin portaat ja Nasser näytti kylttiä, että vain 385m canopylle. Canopy on alumiinirakenteinen rakennustelineitä muistuttava telinehässäkkä, joissa on neljä korkeaa tornia ja niiden välillä menevää kävelyramppia. Korkein torni kohoaa 60 metriin puitten latvojen yläpuolelle ja sieltä aukeaa huikeat näkymät koko alueelle. Kun lähdettiin kävelleen kohti canopya, niin matka ei tosiaan ollut kuin 385m. TOSIN se koko matka noustaan kohtuu jyrkästi ylöspäin aluksi mutaista polkua pitkin ja loppu matka puuportaita pitkin. Kun ilmankosteus näin sadekaudella sademetsässä lähentelee 100% lämpötilan ollessa reilu +30C, niin hikoilun määrää on vaikea käsittää. Siis jopa näin huippukuntoisen atleetin ollessa kyseessä kuin minä…
Meillä ei ollut kuitenkaan mihinkään kiirettä kahdestaan ja pysähdyttiin aina hengähtään ja kuunteleen aina välillä metsän ääniä. Alunperin retkelle olisi pitänyt osallistua neljä muutakin, mutta niille oli tullut joku viime hetken peruuntuminen, joten mulla oli yksityisopas koko retken käytössä. Siinä levähtäessä nähtiin samalla myös tälläinen ötökkäpari. Kyllä Nasser sanoi tälle nimenkin, mutta enpäs muista mikä kärsäkäs lienee ollut. Nykäs-Masaa lainaten vois kuitenki sanoa, että "jos joku on varma, niin se on aivan varma", että tällaista otusta ei ole tullut aikasemmin vastaan. Muutenkin metsässä näkyi tosi paljon erilaisia hyöteisiä ja varsinkin perhosia. Samoin liskoja näkyi monenlaisia. Mulle erikoisimpana oli
liitolisko.
Samoin tosi erikoisia hyönteisiä.
Lopulta tultiin kukkulan päälle, jossa oli varsinainen canopy. Lähdin kapuamaan heti ensimmäisenä korkeimpaan torniin Nasserin jäädessä kokonaan odottelemaan alas. Kun olin kiivennyt tikkaita ylöspäin jonku matkaa, niin täytyy pitää aina välillä pieni tauko. Ei niinkään, että se olis ollu kovin rankkaa, vaan että pää tottuu korkeuteen. Jonku verran ennen huippua alkoi tuntuun pääkopassa, että nyt ollaan jo aikasta korkealla ja meinas pieni tutina lisääntyä kropassa. Hetken päästä olin kuitenkin korkeimman tornin huipulla ja voi veljet! Näkymät oli tosi hienot suurimman osan lähi puiden huipuista jäädessä alapuolelle. Kaikkea ne bruneilaiset keksii!
Korkeimman tornin jälkeen laskeuduin muutaman "kerroksen" alaspäin, jonka jälkeen edessä oli ensimmäinen tornien välillä oleva ramppi. Jos tornin huipulle kiikkuminen vähän arvellutti, niin sama fiilis oli myös tästä rampilla kävelystä. Korkeuteen alkoi kuitenki kohtuu nopeasti tottua ja sen jälkeen pystyi jo vähän paremmin nauttiin näkymistäkin. Paikalliset ilmavoimat myös kävi viihdyttämäsässä minua, kun olin tornin huipulla. Syöksyivät ihan minun vierestä kohti laakson pohjaa ja sieltä takaisin korkeuksiin. Voi vain kuvitella tuollaisissa maisemissa, että kuinka hienolta tuollainen tuntuis, kun olis itse kyydissä.
Kävelin kaikki tornit ja rampit läpi, jonka jälkeen laskeuduin toisesta päästä alas. Canopyn jälkeen lähdettiin laskeutuun kukkulalta ja alhaalla ylitin vielä 102m pitkän riippusillan joen toiselle puolen.
Välillä näkyi myös paljon perhosia.
Sen jälkeen hypättiin takaisin veneeseen ja joenvartta hetki alaspäin, vene parkkiin ja käveleen pientä puron uomaa pitkin vesiputoukselle. Matkalla yhdessä puussa oli tällainen lisko.
Nasser huomasi purossa kohtuu pienen monnia tai kissakalaa muistuttavan vihertävän kalan. Nasser sanoi, että hän kokeilee pyydystää sen käsin. Hetken päästä Nasser sai kalan pyydystettyä ja Nasser näytti kalan imukykyä laittamalla sen poskeen roikkumaan.
Hetken päästä tultiinkin jo vesiputoukselle. Olo oli siinä vaiheessa jo kohtuu hikinen ja märkä. Paita pois ja kohti putousta. Kun kävelin putouksen vesialtaaseen, niin Nasser sanoo, että pysähdy ja tuntuuko jaloissa mitään? Muutaman sekunnin jälkeen alkoi tuntumaan pientä nyppimistä. Tunne samalla hieman sekä kutitti, että myös tuntui kuin oikein tylsällä kynänpäällä oliki tökitty hiljaa jalkoihin. Kyseessä oli Nasserin termeillä torhtorikalat, jotka tulee puhdistamaan jalkojen ihoa nyppimällä sieltä mahdollisia suupaloja. Sitten vain vesiputouksen alle ja kyllä teki viileä vesi eetwarttia! Vesiputous oli kohtuu pieni, joten uida siinä ei voinu, mutta vilvoitella kylläkin.
Tohtorikaloihin liittyen vielä, niin tätä kuvaa ottaessa oli vaikea pysyä paikoillaan, kun kalat tulee nyppiin myös kyljistä, rinnasta ja ihan joka paikasta. Nasser kertoi, että esim. Malesian Kuchingissa ja Singaporessa näiden kalojen ympärille on tehty bisnes jalkahoitoihin. Jalkoja hoidattamaan tullut asiakas laittaa jalat maljaan, jossa on samoja kaloja ja sen jälkeen vain odotellaan, että "tohtorit" ovat terveyskäsitelleet jalat.
Laitetaan tähän loppuun vielä pari linkkiä kahdesta kartasta, jotka olen tehnyt Googlen karttapalveluun.
* Kaikki reissun aikana lennetyt
lennot
* Kaikki
yöpymispaikkakunnat, joissa vietetty vähintään yksi yö.
Tarkoitus päivittää jatkossa molempia karttoja koko reissun ajan.
Sellainen päivä tänään,
Mika
Mirissä tuli vietettyä kolme yötä ja eilen sunnuntaina oli siirtyminen takaisin tänne Kota Kinabaluun MAS Wingsin koneella. Hintaa lennolla oli 223MYR/55,70€. Se mikä sekä Mirin, että Kota Kinabalun lentokentillä oli erikoista, niin molemmissa paikoissa piti mennä passintarkastuksen läpi, vaikka lento oli Malesian sisäinen. Syy on siinä, että Miri kuuluu Sarawakin osavaltioon ja Kota Kinabalu Sabahin osavaltioon ja molemmissa paikoissa on omat lakinsa. Mirissä lyötiin maastapoistumiskorttiin ulosleima, mutta sitä ei otettu pois, kuten yleensä maasta lähtiessä. Vastaavasti Kota Kinabalussa sekä maastapoistumiskorttiin, että passiin löytiin leimat "Entered Sabah 30 May 2010". 
Lentokentältä otin taksin ja suunnaksi vanha tuttu Cititel Express Hotel. Varausta ei ollut taaskaan ja tällä kertaa sillä oli merkitystä. Hotelli olikin täynnä, kun kaupungissa on jokin viikonlopun kestävä Harvest Festival. Kysyin taksikuskilta, että tietäiskö se jotain vastaavaan tyylistä saman hintaluokan hotellia läheltä Cititeliä. Kuski sanoi tietävänsä ja mentiin kokeileen Winner Hotellia. Sieltä löytyi huone, mutta huonetta olisi vaihdetta seuraavana päivänä eli tänään, koska myös tässä hotellissa oli kohtuu täyttä. Otin kuitenkin huoneen. 
