keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Viikonloppureissu Palawanilla - Sukellusta ja grillibileet rannalla

Tuli käytyä viime viikonlopulla pyörähtämässä Palawanilla Puerto Princesassa. Meidän lento oli lauantaina-aamuna klo 9:35 Air Asian siivin Manilasta Puerto Princesaan.
Hotellina meillä on ollut yleensä lähes poikkeuksetta Moana Hotel. Tällä kertaa haluttiin kuitenkin kokeillan jotain muuta ja varattiin Agodan kautta Empire Suites ihan kaupungin keskustasta.
Tapasin paikallisen sukelluskaverin ja -kouluttajan Romelin pari viikkoa aikaisemmin DRT sukellusmessuilla, josta kirjoitin aikaisemmin. Sovittiin jo ennen messuja, että ollaan tulossa Puertoon ja mennään käymään sukeltamassa.

Nyt oli juuri se päivä. Romel tuli hakeen minut hotellilta käytännössä heti, kun oltiin laskeuduttu ja päästy hotellille. Pikaisesti vain kamat mukaan ja sitten vain autolla rantaan veneelle. Pelkkä veneily tuntui jo tosi mukavalta leppoisassa kelissä muutaman kuukauden tauon jälkeen.
Romelilla oli speciaali sukellusvarustus ensimmäiselle sukellukselle.
Sitten vain pullo selkään ja yli laidan.
Romelin ja minun lisäksi ei sitten muita ollutkaan, joten tehtiin kaksi leppoisaa sukellusta kahdestaan. Ensimmäisenä paikkana meillä oli The Wall, jossa tuli nähtyä mm. erilaista korallia, merietanoita ja kilpikonna. Sukelluksen kesto oli 55min ja syvyydeksi jäi 30,7m. Meriveden lämpötila oli mukavat +30C, joten hiaton ja shortsit toimi varustuksena loistavasti.

Romel suuren viuhkakorallin vieressä.
Toisena sukelluksena meillä oli kohteena Ribbon Eel. Siellä tuli nähtyä mm. parit pienet rauskut, "leijonakaloja" eli siipisimppuja ja useita erilaisia mureenoita. Syvyydeksi jäi 22,8m ja kesto 56min. Vedenlämpö oli sama +30C.

Mureena valmiina nappaamaan saalista.
Oli kyllä mukava käydä sukeltamassa noin puolen vuoden tauon jälken. Ollut ajatuksena, että täytyy alkaa käymään enemmän sukeltamassa. Toivottavasti näin myös tapahtuu.

Lisää juttua ja enemmän kuvia päivän sukelluksilta löytyy minun Reef Dive -sukellusblokista.

Sukellusten jälkeen hotellille joksikin aikaa lepäämään. Sen jälkeen lähdettiinkin syömään kaveriporukalla Kinabuchsiin, joka on minun suosikki ruokapaikka Puertossa. Siellä on tullut käytyä vuosien saatossa syömässä aika paljon. Nyttenkin oli hauska huomata, että baarimikko Ron tuli moikkaan meitä pöytään heti, kun näki meidät.

Kinabuchsissa on laaja ruoka- ja juomatarjonta ja hinnat ovat kohtuulliset. Beef Steak Tagalogia ei voinut välttää tälläkään kertaa, joka on yksinkertaisesti paras liharuoka, mitä olen tässä maassa syönyt missään.
Ruuan päälle tuli käytyä pyörähtämässä Katabomissa kuuntelemassa vähän musaa, ennen kuin lauantaipäivä oli paketissa.
Sunnuntaille meillä oli sovittuna grillibileet BM Beachille, jonne tuli tyttökaverin sisarruksia ja vanhoja opiskelukavereita. Ollaan grillailtu samalla rannalla vuosien varrella useasti aikaisemminkin, mutta siellä ei ole ollu koskaan niin paljon populaa kuin mitä oli tällä kertaa. Filippiiniläiset todella rakastavat grillaamista ja hauskanpitoa isolla porukalla. Sunnuntai on ainakin BM Beachillä kaikkein suosituin päivä viikosta.
Rantanäkymää BM Beachiltä vuokrattavine katoksineen.
Sitten on päästy jo itse asiaan eli grillaamiseen.
Possua ja kalaa.
Paikalliseen grillipäivään kuuluu myös aina ilman poikkeusta Tanduay-rommia, Emperador-brändyä ja tietysti Red Horse -olutta. Ilman niitä ei paikalliset tule rannalle viikonpäivästä riippumatta.
Päivä meni rannalla siis rennoissa merkeissä. Jossain vaiheessa alkuiltaa hotellille lepäileen. Illalla tuli käytyä kuitenkin vielä hotellin vieressä Tiki Resto Barissa kuuntelemassa bändiä päivän päätteeksi.
Maananai olikin meidän viimeinen päivä Puertossa. Sovittiin hotellin kans check out ajaksi klo 13:00, joten meillä oli hyvää aikaa käydä sitä ennen lounaalla pääkadulla sijaitsevassa Ka Lui -nimisessä ravintolassa. Paikka on erittäin suosittu varsinkin iltaisin, jolloin sinne pitää olla yleensä pöytävaraus. Jostain syystä siellä ei ole tullut käytyä koskaan aikaisemmin, vaikka paikka on ollut tiedossa.
Ravintola on sisustettu paikallisella tyylillä ja on kaikin puolin erittäin siisti paikka. Kengät jätetään ulkopuolelle. Paikassa on tavallisia pöytiä tuoleineen, kuten myös matalampia ilman tuoleja.
Ravintolalla on erittäin hyvän ruokapaikan maine. Sikäli olikin erikoista, että menu oli tosi suppea. Tilattiin päivän annos kahdelle, johon kuului keittoa, todella hyviä tonnikalapihvejä, grillattuja katkarapuja, kalarullia, yms. Lopuksi tuotiin vielä ravintolan puolesta kookospähkinän puolikkaaseen laitettuja tuoreita hedelmäpaloja. Tässä vain pieni osa ruuista ja juomana dragon fruit -pirtelö.
Tonnikala oli ehkäpä parasta, mitä olen missään syönyt, eikä katkaravuissakaan ollut mitään moittimista. Suosittelen käymään syömässä!

Päivän aikana tuli käytyä myös pyörähtämässä Robinsonin kauppakeskuksessa ennen illan lentoa takaisin Manilaan. Koneena meillä oli paikallisen nyrkkeilylegendan Manny "The Packman" Pacquiaon nimeä kantanut Air Asian kone.
Lento oli sikäli erikoinen, että ilmaan päästiin 19:30 eli noin 15min etuajassa. Manilaan laskeuduttiin kuitenkin 21:10 eli noin 10min myöhässä. Tämä johtui siitä, että jouduttiin odottamaan laskeutumislupaa noin puoli tuntia Manilan ulkopuolella. Syytä ei sanottu, mutta kyseessä lienee ollut ukkoskuuro, koska koneesta näkyi vielä Manilan alueella tosi tummia pilviä.

Sellainen reissu tällä kertaa. Omalta kannalta tärkeintä oli, että pääsi käymään vähän sukeltamassa. Grillibileet oli mukavaa extraa. Hotellista vois sanoa sen verran, että Empire Suite on hyvä perushotelli keskeisellä paikkaa kaupungin paakadulla, jonka vieressä on paljon ruokapaikkoja. Paikasta jäi ihan hyvät fiilikset ja siellä voi majoittua uudelleenkin.

Edellisen kerran Puerto Princesassa tuli käytyä helmikuussa, kun kavereita oli Suomesta käymässä Filippiineillä. Saas nähdä, että koska seuraavan kerran. Kenties jo Jouluna.

Palawan-terveisin,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti