sunnuntai 23. elokuuta 2015

Manilan sadekauden 2015 avaus

Manilan alueella sadekausi ajoittuu karkeasti kesä-lokakuulle, joista heinä-elokuu on tilastollisesti kaikkein sateisimmat kuukaudet vuodessa. Sateita on toki jo tullut jonku verran, mutta yleisesti ottaen on ollut kuitenkin yllättävänkin kuivaa. Tällä viikolla maanantai-keskiviikko oli puolilta päivin täydellinen keli. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli mukava käydä rentoutumassa altaalla.
Sinitaivasta on ollu yllättävänkin paljon.
Sadekaudesta kun on kysymys, niin toki silloin myös välillä sataa ja rajustikkin. Samoin taifuunit ajoittuu käytännössä samalle ajalle. Viimeisin taifuuni meni tällä viikolla ihan Pohjois-Luzonin kärkeä hipoen, josta se kääntyi kohti Taiwania ja Japania.
Perjantaina satoi ja tuuli välillä kohtuu kovaakin, vaikka varsinaista taifuunia ei Manilassa ollutkaan.



Saman päivän iltana käytiin syömässä alakerran Thaimaalaisessa ravintolassa ja siellä oli tuuli tehnyt pientä tuhoa. Ei mitään ihmeellistä kuitenkaan.
Viikko sitten sunnuntaiaamuna tuli käytyä vaihteeksi katsahtamassa Manila Sports Car Clubin kalustoa kämpän alueella olevalla Burgos Circlellä. Päivän yksi hienoimpia oli tämä musta uudenkarhea Lamborchini Huracan.
Ferrareita, Lamboja, Porscheja ja Audin R8ia oli taas useita.
Aina ei silti onnista, vaikka omistaiskin italialaisen unelman. Jannuilla remppa paikalla, kun Lamborchini Callardossa oli ohjaustehostin kuulemma alkanut vuotaan.
Kämpän edessä kotikadulla on mukavasti erilaisia ravintoloita ja terasseja molemmin puolin katua, joka tekee alueesta tosi mukavan ja viihtyisän. Sunnuntaina aamupäivästä on kuitenkin vielä hiljaista.
Yhdellä terasseista oli hauska mainos Lionel Richietä mukaillen.
Eilen lauantaina tuli käytyä syömässä SM Aurassa Fort Bonifaciossa sijaitsevassa bufee-ravintolassa nimeltään NIU by Vikings. Tullut kirjoitettua joskus aikaisemminkin paikasta ja täytyy sanoa, että se on kyllä yksi suosikkiravintola Manilassa. Viikonloppuisin dinnerin hinta on paikallisittain kohtalaisen arvokas 1500PHP/28€, mutta toisaalta sillä saa sitten kaiken mitä ravintolassa on tarjolla.

Dinneri alkaa paikassa 18:00 paikkeilla. Soitin paikkaan muutamaa tuntia aikaisemmin ja yritin varata meille pöydän. Kaikki varattavissa olevat pöydät oli kuitenkin jo buukattu. Paikkaan mahtuu 370 henkeä ja varattavien pöytien määrä on vain osa kokonaismäärästä. Osa pöydistä on ns. walk in -pöytiä. Käytännössä mentiin käymään ravintolassa tuntia ennen viideltä, jolloin kerroimme haluavamme pöydän klo 18:00 alkavaan illalliseen. Meidän varaus meni listalla sijalle 13. ja samalla sanottiin, että tulkaa paikalle 17:30. Meidän tullessa tuolloin paikalle listalla oltiin jo menossa sijalla 9., joten päästiin käytännössä välittämästi sisään. Illallinen on 18:00 - 22:00.

Paikasta löytyy buffeesta todella laaja ja kattava kirjo erilaisia alkuruokia, lihoja, pitzoja, pastoja, paikallista, muita aasialaisia keittiöitä kuten japanilaista susheineen, jälkiruokia, jne, jne. Jokaisella osa-alueella on oman speciaali alueen pääkokit, jotka pitää huolen, että kaikki on sellaista niin kuin pitää.

Sitten vain katseleen, että mitä on tarjolla.
Pakollinen kuva illan syömisistä. Parissakin kuvassa näkyvät isot Beef Ribsit oli jotain taivaallisen hyvää. Yksi parhaimpia liha-annoksia, mitä olen ikinä syönyt. Niin pehmeää ja kastike mausteineen vei kielen mennessään. Täytyy sanoa, että osui ja upposi!
Hintaan kuuluu myös oluet, viinit, drinkit ja jopa saket.
Paikan musiikista vastaa pianisti flyygeleineen. Välillä paikalla on ollut myös saksofonisti pianistin rinnalla.
Erittäin hyvä paikka! Suosittelen kyllä, jos sattuu oleen Fortissa käymässä. Vinkkinä, että kannattee mennä paikkaan nälkäisenä...

Yleisesti ottaen suurin osa matkailijoista tietää Manilasta Makatin, mutta hyvin harva tietää Fort Bonifaciota, joka jää Taguig Cityn puolelle ihan Makatin viereen vain Flyover-sillan toiselle puolelle. Fort Bonifaciosta kutsutaan myös nimellä Bonifacio Global City tai lyhyesti vaan BGC. Kannattaa käydä pyörähtämässä Market Market ja SM Auran alueella ja vieressä olevalla High Street -kävelykadulla. Lupaan, että tuletta yllättymään erittäin positiivisesti, miltä Manila voi myös näyttää.

Terveisin Fortista Manilasta,
Mika

6 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää. Pitää käydä seuraavalla kerralla. Ens pitempi reissu tammi-helmikuussa Chile-Argentiina mutta jos sitten seuraava. Kyllä ollaan tykätty Filippiineistä. Onko hotellit kalliimmat kuin muualla Manilassa? Hienoja autoja.... jollain on varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro,

      Chile - Argentiina kuullostaa hyvältä. Ei ole tullu käytyä koskaan Atlantin toisella puolella missään. Caribian ja Etelä-Amerikka kyllä kiinnostais minuakin. Nyt juminu tänne Aasiaan, mutta ehkäpä joku päivä. Manilasta pääsis Philippine Airlinesilla suoraan mm. Honoluluun.

      Tällä hetkellä Fortissa ei ole kuin muutama hotelli. Äkkiä mietyttynä tulee vain 3 mieleen, joista F1 Hotel taitaa olla halvin. En tiedä tarkemmin, että mitä maksaa. Neljäs on rakenteilla ja sen pitäis valmistua tämän vuoden aikana. Se on 75 kerroksinen Shangri-la. :)

      Tässä maassa ei tarvi olla rahaa kuin pienellä prosentin osalla, niin se on äkkiä ihmismääränä aika paljon 100M asukkaan maassa.

      - Mika -

      Poista
  2. Joo sai taas ihmetellä lentolippujen hinnottelua. Jos olisi ottanut Hki-Santiago-Hki niin halvin n. 1134 e/henk järkevillä vaihdoilla. Otettiin Hki-Santiago-Hki ja tulo Mendoza- Hki niin lipun hinta 680e/henk. Eli 454e halvempi. Kone lentää 1h mendoza:sta Santiagoon ja sieltä Milanon kautta Helsinkiin. Tulossa vain yksi lento enempi. Ihme juttu. Tarkoitus mennä linja-autolla andien yli mendoza:aan. Toinen reissu tuonnepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lennoissa voittaa äkkiä, kun kokeilee vähän vaihtoehtoisia reittejä. Meillä olis maksanu Finskin lennot välille Manila - Hki - Manila 940€/hlö. Kun kokeilin sitten samoilta Finskin sivuilta lentoja samoille päiville Manila - Oulu ja paluu Hki - Manila, niin hinta oli vain 1€/hlö kalliimpi. Se oli helppo päätös ottaa lento sitten Ouluun asti. Kemi-Tornio olis toki ollu meille paras kenttä, mutta silloin olis pitäny odottaa Helsingissä reilu 12h. Se tipahti sitten heti pois sen vuoksi.

      Poista
    2. minkä hintaista vuokraa tuolla seudulla joutuu pulittamaan?

      Poista
    3. Moi,

      Yksiöt eli studiot lähtee sieltä noin 18,000PHP/345€ ja kaksiot eli 1BR (1 Bed Room) jostain 27,000PHP/517€ paikkeilta.

      Tästä pystyt vähän katteleen ja haarukoimaan tämän hetkisiä hintoja, mitä Fort Bonifacion kämppien vuokrista pyydetän:

      http://olx.ph/real-estate/real-estate-for-rent/ph-00/q-Fort-Bonifacio/

      - Mika -

      Poista