perjantai 18. huhtikuuta 2014

Lomaviikko Mindorolla

Kaveri Mika tuli Suomesta Filippiineille lomalle pe 4.4. Seuraavana päivänä käytiin Manilan kansainvälisillä automessuilla, josta kirjoitinkin edellisessä jutussa. Otin koko seuraavan viikon töistä lomaa, joten sunnuntaina otettiin suunnaksi Mikan ja minun tyttökaverin Lynin kans Mindoro ja siellä Sabang Beachille. Oltiin reissussa viisi yötä.

Lähettiin liikenteeseen heti sunnuntaiaamusta. Aluksi Taftin bussiasemalle Pasayssa ja sieltä bussilla suoraan Batangaksen satamaan. Siellä oli alus sopivasti lähdössä, joten käveltiin suoraan lippuluukulta veneeseen. Sabangille tultiin jo noin tuntia myöhemmin puolilta päivin. Viimeksi Sabangilla tuli käytyä tammikuussa Lynin kans. Sitä edellinen kerta käytiinkin Mikan kans vuosi sitten huhtikuussa, joten paikka oli tuttu myös hänelle.
Seuraavaksi käveltiinkin käytännössä suoraan hyväksi havaittuun Sonny´s Inniin. Hinnaksi sanottiin alussa 1500PHP/24,35€/yö, mutta saatiin huoneet lopulta hintaan 1400PHP/22,75€/yö. Sonnyssa on tilavat huoneet erillisellä pienellä keittiöllä, sekä isolla parvekkeella sohvineen.
Kun huone oli saatu alle, niin sen jälkeen pikasuihku ja syömään. Pikku levon jälkeen snorklausvarusteet mukaan ja naatiskelemaan päivästä kelluvaan baariin.
Seuraavana päivänä maanantaina oli vuorossa mopoilua. Aluksi pysähdyttiin katselemaan maisemia Sabangin ja Puerto Galeran välillä.
Sen jälkeen ajeltiin Tamaraw Fallsille.
Vesiputoukselle ajaessa näkyi ylös vuorille lähtevä hiekkatie. Se oli pakko käydä tsekkaamassa paluumatkalla.
Tie oli niin jyrkkä, että scootterista loppui yksinkertaisesti puhti kesken kaksipäällä ajaessa. Mika ajoi hieman pidemmälle ja veikkaili, että hän olisi ehkä päässyt ylös asti. Tässä käännytään takaisin alas päin ja sieltäkin avautui jo mukavat näkymät.
Tamaraw Falls jää Puerto Galeran ja Calapanin välille ihan päätien varteen. Tie luikertelee pitkin vuoren reunaa ja se on paikka paikoin mukavan mutkaista mopoiluun. Maisemallisesti myös hieno tie ajella.
Takaisin Puerto Galeraan päästyä ajettiin katsahtamaan White Beachiä.
Seuraavaksi ajettiin toiseen paikkaan ylös vuorelle paikkaan nimeltä Ponderosa. Paikassa on vaijerirata ja mm. Bar 3 golfkenttä. Ylhäältä avautuu myös hyvät näkymät Puerto Galeran alueelle.
Viime reissulla tammikuussa löydettiin Puerto Galerasta sattumalta tosi hyvä ja hieno ruokapaikka nimeltään The Manor at Puerto Galera. Ruoka oli siellä sen verran hyvää ja paikka muutenkin asiallinen, että kurvattiin nyt kolmestaan Manoriin syömään. Jump!
Tiistaina oli vuorossa jotain ihan muuta. Tämä oli minun viides reissu Sabangin ja Puerto Galeran maisemiin, mutta alueella ei ole tullut käytyä varsinaisesti veneilemässä ollenkaan. Päätettiin korjata tilanne ja vuokrattiin vene päiväksi hintaan 1700PHP/27,60€. Puerto Galeran alueelta löytyy paljon hienoja poukamia. Sitten vain liikenteeseen.
Maisemat PG:n alueella on kohdallaan ja tällaisia näkymiä riittää.
Venereissulla tuli käytyä katsahtamassa mielenkiintoinen luola. Sisälle tuli mentyä tästä.
Luolassa on myös vettä. Yksi luolan aukoista on sen yläpuolella, josta on myös portaat alas. Auringonpaiste pääsee luolaan sisälle samasta aukosta ja valo taittuu hienosti veden alla.
Kolmas aukko luolaan on kaikkein mielenkiintoisin. Se on nimittäin vedenpinnan alapuolella. Paikkaa kutsutaankin nimella Underwater Cave. Sukellusmatka on vain luokkaa kolme metriä. Mika sukeltaa luolasta ulos.
Seuraavaksi pysähdyttiin Coral Gardenissa. Meillä oli vähän leipää mukana ja sille löytyi sopivasti käyttöä. Lyn antaa fisuille leivänmuruja ja kavereita riittää.
Tässä maisemia läheltä Puerto Galeraa.
Illalla oli ohjelmassa mm. biljardia. Aina ei voi onnistua. Ei edes ammattilainen.
Välillä oli hyvä ottaa ihan rennosti ja pötkötellä hotellihuoneen parvekkeen sohvalla.
Yksi ilta käytiin syömässä korealaisessa ravintolassa. Tilattiin pari erilaista ruokasettiä testimielessä ja hyvää oli. Paikka jää Sabangin keskellä olevan kaupan viereen tien toiselle puolen. Kannattaa testata.
Torstaina kävin aamusta sukeltamassa Edgar´s Cavessa. Sukelluksella nähtiin paljon erilaista pehmeää- ja kovakorallia ja runsaasti erilaista riuttakalaa.
Sukelluksesta löytyy erikseen juttua ja enemmän kuvia minun Reef Divesta.

Samana päivänä käytiin vielä snorklailemassa Lynin ja Mikan kans. Sabang Beachin paras snorklailupaikka jää Tinaksen edustalla olevaan kulmauksen. Käytännössä paikka sijaitsee kuvassa veneen takana olevan niemen kärjen alueella.
Hienoa nähdä, että Lyn snorklaa jo kuin ammattilainen.
Minä pienen veneenraadon vieressä.
Oli taas rento ja mukava reissu Sabangin maisemiin. Sukeltamassa tuli käytyä vain kerran, mutta snorklailtua tuli senkin edestä. Hyvä reissu!

Viime viikolla tuli samalla kaksi vuotta täyteen töiden aloittamisesta Manilassa. Näin se aika kuluu.

Saariterveisin Manilasta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti