lauantai 23. marraskuuta 2013

AIR21 - Vapaaehtoisena pakkaamassa

Tuhoisan supertaifuuni Haiyanin (Yolanda) jäljiltä erilaiset avustusoperaatiot pyörii Filippiineillä parhaillaan suurilla kierroksilla. Meillä kysyttiin alkuviikosta töissä, että ketkä haluaisivat lähteä puoleksi päiväksi pakkaamaan ruokatarvikkeita apua tarvitseville taifuunin uhreille. Kerättiin noin 15 hengen ryhmiä joka päivälle tälle ja ensi viikolle. Päätin lähteä myös mukaan hyvän asian puolesta. Tässä jotain juttua torstaipäivältä.

Oltiin torstaina töissä puolipäivää normaalisti. Sen jälkeen hypättiin työpaikan järjestämän minibussin kyytiin ja kohti Manilan kansainvälistä terminaali 1:stä. Siellä ajettiin terminaalin turvatarkastuksen läpi ja mentiin AIR21:n suurelle varastoalueelle. Aikaisempia ryhmiä meidän työpaikalta oli ollut myös ilmavoimien tukikohdassa Villamoressa terminaali 3:n vieressä.

Perille päästyä rekisteröityttiin vapaaehtoiseksi ja alueelle pääsyä varten kaikille laput kaulaan.
Sen jälkeen käveltiin viereiselle suurelle varastohallille ja siellä olikin jo täysi hulina päällä. Pikaista briiffausta odottaessa riisiä kärrättiin 50kg:n säkeissä halliin jatkuvalla syötöllä.
Kun briiffaus oli ohi, niin meidät ohjattiin eri pisteisiin pakkaamaan ruokatarvikkeita. Pakkaaminen oli täysin liukuhihnahommaa ja ideana oli tehdä ns. pieniä perhepakkauksia. Ensimmäiset laittoi pussiin muutaman tölkin lihaa, seuraavat muutaman pussin kahvia, sitten muutama tölkki sardiinia ja sen jälkeen muutama paketti nuudeleita. Sitten vain solmittiin pussit.
Toisaalla pussin pohjalle laitettiin 6kg riisiä ja näihin pusseihin laitetttiin meidän tekemiä pussukoita ja tämä oli ns. perhepussi.

Halliin ajettiin jakeluautoilla koko ajan pakattavia ruokatarvikkeita. Tässä tulee autollinen sardiinilaatikoita.
Paikan päällä oli paljon erilaisia työpaikkaryhmiä avustushommissa. Monet ryhmät oli pukeutuneet samanlaisiin t-paitoihin. Tässä rannikkovartioston (Coast Guard) kavereita.
Tästa kuvasta näkyy isot läjät perhepakkauksia ja niitä laitettiin 6kpl aina yhteen säkkiin odottamaan kuljetusta.
Valmiit säkit laitettiin trukkilavoille ja trukit kärräsivät niitä lähtövalmiiksi.
Kun noin kolme tuntia oli tehty varastolla hommia, niin sitten päivä alkoikin olla paketissa meidän osalta.
Tässä minä jannujen kans.
Vähän erilainen työpäivä tällä kertaa.

Manilasta pakkausterveisin,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti