tiistai 8. lokakuuta 2013

Uusi vuoden leima passiin ja yö Lagunassa

Tulin Filippiineille viime vuonna maaliskuun 5. päivä 2012 ja olen ollu siitä lähtien maassa koko ajan. Ei ole tullu käytyä siis mitään reissuja maasta ulkona vuoden ja 7kk aikana. Hommasin maahantulon jälkeen ensimmäisen jatkoleiman Manilan immigrationista itse, kun työt ei ollu vielä alkanu. Aloitin työt Manilassa 10.4.2012 ja työnantaja hommasi seuraavan jatkoleiman. Filippiineillä monissa yrityksissä koeaika on 6kk Suomen 4kk sijaan. Tästä johtuu työnantajan järjestämän ensimmäisen leiman pituus.

Vakinaistamisen jälkeen minun passiin tarvittiin myös uutta leimaa ja 20.9.2012 passiin lyötiin vuoden multientryleima. Kyseessä on muuten tavallinen leima, mutta ulkomailla voi käydä koska huvittaa ja ei tarvitse maahantullessa olla ostettuna lentolippuja ulos maasta. Tuo vuoden leima meni vanhaksi vastaavasti nyt 20.9.2013. Annoin passin meillä töissä ulkomaalaisten asioita hoitavalle kaverille noin kuukautta aikasemmin leiman umpeutumista ja sain sen takaisin viime viikon perjantaina eli 2vk leiman umpeutumisen jälkeen. Passissa on nyt uusi vuoden multientry ja leima-asioista ei tarvitse huolehtia seuraavaan vuoteen.

Viime viikonloppuna oli luvassa vähän erilaista ohjelmaa. Tyttökaverin serkkupoika tuli Saudeista kuukauden lomalla tänne kotikonnuille ja hän päätti järjestää pikkuiset juhlat sukulaisille ja kavereille vuokraamalla pienen simppelin resortin Lagunasta vuorokaudeksi käyttöön. Etukäteen puhuttiin, että porukkaa tulisi jotain 60-70 henkeä. En tiedä paljonko siellä lopulta oli, mutta ei tuo 60 henkeä kovin kaukana todellisesta voi olla.

Meidät noukittiin Taguigista kyytiin joskus 18:30 pintaa ja sitten vain South Luzon Expresswaytä kohti etelää. Perille tultiin joskus tuntia myöhemmin.
Sitten porukka autoista kamoineen ulos ja sisälle. Ruokaa oli mukana paljon ja osa alkoi valmisteleen sitä heti.
Karaokenurkkaus vallattiin välittömästi kunnon Pinoy-tyyliin ja laulu alkoikin heti raikaamaan.
Grilli laitettiin myös välittömästi kuumaksi.
Tullessa pysähdyttiin ostamaan junioreille uimaleluja ja niille tulikin heti käyttöä.
Bilispöytä oli myös aktiivisessa käytössä koko ajan.
Koko tapahtuma oli Ericin järkkäämä. Ericin kans olikin mielenkiintoiset jutustelut Saudeissa asumisesta ja työskentelystä.
Ryhmäfotoilua.
Illan mittaan ruokaa ja juomaa oli tarjolla kaikille varmasti riittävästi. Filippiinot ovat yleisesti rentoa porukkaa ja kovia juhlimaan.
Osa meni uimaan vapaaehtoisesti, kuten Nicki tässä.
Toiset taas...no meni joka tapauksessa.
Iloista porukkaa.
Minun lähtiessä nukkuun yläkertaan osilla juhlinta vielä jatkui täydellä teholla. Nämä kaverit päivystivät vielä silloin, kun viimeisetkin juhlijat oli menneet nukkumaan.
Aamupäivällä herätessä näki aluetta ja maisemaa ekaa kertaa kunnolla, kun illalla tullessa oli jo pimeää.
Tässä itse resortti. Osa porukasta tuli paikalle kuvan Jeepneyllä.
Kävelin pikkuisen ihan lähikujilla ja alue on itse asiassa täynnä vastaavia simppeleita resortteja. Samaisella alueella on kuulemma kuumia lähteitä ja alueen resorteissa on kuulemma kuumavesialtaita. Meidän paikassakin ilmeisesti on joskus ollu lämpimämpää vettä, mutta nyt se oli kyllä ihan normaalin lämpöistä allasvettä.
Kävellessä ja kuvaillessa pari chicksiä oli minusta jotenkin erityisen kiinnostuneita. Toki tiedän, että olen viehättävä nuorimies(™), mutta nämä chicksit oli äärimmäisen kiinnostuneita minusta. Kyseessä oli kaksi isoa kalkkunaa! Ne tepasteli yhdellä sivukujalla. Menin niitä pikku hiljaa lähemmäs ja otin muutamia kuvia. Sitten ne tuli minua lähemmäs ja vähitellen ne alkoi tulla siinä määrin lähelle, että jouduin laittamaan toisen jalan eteen suojaksi ja pomppimaan yhdellä jalalla taakse päin. Jos niitä pikkusen uhittelin käsiä apuna käyttäen, niin ne otti ehkä pari askeltaa taaksepäin ja välittömästi kolme eteen.
Syynä niiden käyttäymiseen oli luultavasti, että jossain vaiheessa pusikosta tuli kolme poikasta ja suuremmat alkoivat sitten käytäytymään suojelevasti. Kun pääsin lopulta pakittamalla ja yhdellä jalalla pomppimalla suuremmalle kujalle, niin ne jätti minut sitten rauhaan ja pääsin käveleen normaalisti pois tilanteesta. En tiedä näkikö kukaan, mutta jos, niin siellä on ollu varmasti jollakin hauskaa.

Päivän mittaan tuli käytyä vielä altaalla kikkailemassa porukalla. Pöytään tuotiin sopivasti sen jälkeen grillattua kalaa. Varsinkin tuore grillattu tonnikala on kyllä uskomattoman hyvää!!
Lagunasta lähdettiin takaisin kohti Manilaa joskus iltapäivällä neljän jälkeen ja kämpille tultiin noin tuntia myöhemmin. Oli oikein hauska reissu.

Tuli viime viikon keskiviikkona töihin mopoillessa kokeiltua, että miten Yamaha kestää verrattuna Taxi-Toyotan takapuskuriin verrattuna...

Edessä oli liikennevaloissa viimeiset sekunnit menossa ja kaksi kaistaa meni eteenpäin. Olin oikealla kaistalla ja vilkaisin pikaisesti vasemmalle ja ajattelin, että vaihdan vasemmalle kaistalle. Kun käännän pään eteenpäin, niin taksi on pysähtyneenä edessä. "EIII"!! PAM!! "VOI PERRRKELE!!!!". Vauhtia oli joku kevyt juoksuvauhti. En kaatunu ollenkaan, eikä kaatunu mopokaan. Samoin tunsin heti, että minuun ei sattunu yhtään.

Taksin muovipuskuri vähän repsotti vasemmasta kulmasta. Suurempi huoli oli kuitenki, että mitä kävi mopolle. Pelkäsin, että nyt meni vähintään etuvanne tai ainakin etuputket on taipunu varmasti taaksepäin ja rahanmenoa ei voi estää.

Taksikuski tuli autosta heti ulos. Kysyin siltä, että mitä helvettiä sinä tuolla tavalla jarrutat. Sano, että hänen edessä oli toinen auto jarruttanu ja oli sen vuoksi pakko jarruttaa. Kuski sanoi, että soitetaan poliisit. Sanoin siihen, että ei soiteta mitään poliiseja, vaan mennään tuohon viereiselle levikkeelle jutteleen. Poliisien kans olis kuitenki tullu sakot ja ylimääräistä härdelliä. Testailin vähän mopoa ja en huomannu siinä jarrutellessa pikku vauhdista mitään ongelmia.

Taksin takapuskuri oli irronnu takaa vasemmalta niiteistä ja se saatiin paineltua paikalleen takaisin. Taakse puskuriin tuli kuitenki jonku verran röpöä ja puskurin alhalla ollu valo oli irti. Kuski sanoi, että sinun pitää maksaa tuo. Kysyin, että paljon. Auto ei ollut hänen ja se soitti taksikeskukseen. Hetken päästä sitten sanoi, että tuhat pesoa. Kaivoin kuskille 1000PHP/17€ taskusta käteen ja sanoin taksin kyydissä olleelle tytölle, että sinä todistat, että kaikki on tällä selvä. Asia oli myös kuskin puolesta sillä selvä.

Käytännössä pääsin vain säikähdyksellä ja henkisillä kolhuilla. Oikean polven löin siinä johonkin ja siihen tuli pieni mustelma. Samoin oikea kyynnärvarsi varmaan venähti hieman iskusta ja osuman jälkeen tanko käännästi nopeasti vasemmalle. Kädessäkään ei kuiten tuntunu käytännössä enää toisen päivän jälkeen yhtään mitään.

Suurimmat jäljet mopoon tuli etulokariin. Siitä lähti vähän maalia.
Sen yläpuolelle keulaan tuli pienemmät jäljet.
Kun seuvaavan kerran pesettää mopon, niin täytyy sitten kattoa tarkemmin, että miltä jäljet näyttää. Luultavasti pelkällä värivahalla saa jo jonku verran kolhuja piiloon. Nyt kun tuosta on mennyt noin viikko, niin mopossa ei tunnu mitään ongelmia. Ei mitään väpätyksiä, värinöitä, eikä puoltamista. Hyvä niin!

Ostin reilu pari viikkoa sitten kuvailuja varten kunnon kolmijalan ja tuli vähän kikkaltua ja kokeiltua makrokuvailua sen avustamana. Laitoin kameraan 100mm macrolinssin ja väliin Kenkon koko setin loittorenkaita, jolloin päästään parempaan suurennokseen.

Mietin, että löytyykö kämpiltä mitään pientä kuvattavaa testiä varten. Pujotin sitten punaisen langan neulansilmästä läpi ja testasin, että miltä se näyttää hieman lähemmin tarkasteltuna. Kuvan neulansilmä on kooltaan noin 1mm ja lanka on tavallista ohutta lankaa, vaikka kuvassa se näyttääkin lähinnä joltain narulta. Alustana on 25 Sentimon kolikko.
Kuvassa arvoina: f/11 / 8,0 / ISO400 / ei salamaa.

Täällä on ollu selkeästikkin kunnon räkätautia liikenteessä ja ite olin kans kovassa nuhassa koko menneen viikon. Nokka alkoi jo vuotaa edellisen viikon puolivälissä. Nyt tilanne alkais vaikuttaan sen osalta onneksi kohtuu normaalilta. 

Sellaista tänne Manilaan. Toivottavasti ei tartte testata Jammun kestävyyttä enää toistamiseen.

Terveisin Manilasta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti