lauantai 21. syyskuuta 2013

Shabu-Shabu ja Metrowalk

Viime viikolla Ortigasin Mega Mallissa ostoksilla käydessä tuli käytyä syömässä suomalaisittain vähän erikoisemmassa paikassa. Kyseisiä japanilaisia ruokapaikkoja kutsutaan nimellä Shabu-Shabu. Koko homman idea on, että ravintoloiden pöydissä on kaasulla toimivat kokkauspisteet, jossa asiakkaat itse valmistavat ruokansa. Toiseen paikkaan tulee keittoliemi ja toisessa paikassa voidaan grillata. Filippiineillä en ole aikaisemmin syönytkään tällaisessa paikassa, vaikka ne kohtuu yleisiä onkin. Aikaisemmin vastaavissa paikoissa tullut syötyä Singaporessa ja Thaimaassa.

Tarjoilija kertoi ensin minkäläisia keittoliemiä oli tarjolla ja niistä valittiin kaksi erilaista. Kun ne oli valittu, niin sitten hakemaan ruoka-ainekset. Tarjolla oli erilaisia lihoja, kaloja, kasviksia, makkaroita, palleroita, jne. Sen jälkeen oli vuorossa itse kokkailu. Tässä on laitettu erilaisia kasviksia ja palleroita kypsymään keittoliemiin.
Grillausta varten on tarjolla myös erilaisia kastikkeita ja toki on mahdollista myös tehdä omanlaisia sooseja aineksista. Tässä vartaita, kalaa ja makkaraa valmistumassa.
Sitten ei muuta kuin ääntä kohti.
Jälkiruokia pystyi hakeen myös suoraan seisovasta pöydästä. Tarjolla oli kakkua, jäätelöä, yms. makeaa. Hintaa tuollaisessa paikassa oli noin 10€/henkilö.

Samalla shoppailureissulla tuli käytyä elektroniikkaliikkeessä. Siellä oli näytillä ja testattavana tietokonepeli, johon oli laitettu kolme näyttöä. Näytti kyllä erittäin asialliselta. Varsinkin erilaisissa autopeleissä ja lentosimulaatterissa useampi näyttö tuo kummasti lisää fiilistä pelaamiseen vielä, kun äänet on kunnossa.
Viikko sitten lauantaina käytiin työpaikan tiimin kans porukalla illanvietossa. Varattiin etukäteen tilat Elbow Roomista, joka sijaitsee Metrowalkilla Ortigasissa. Metrowalkilla muutamassa rakennuksessa on kymmenia erilaisia ruokapaikkoja, ravintoloita, baareja. Todellinen illanviettokompleksi siis. Rakennusten välillä on myös iso lava, jossa on bändejä soittamassa.
Sitten itse Elbow Roomiin.
Paikka on iso ravintola, jossa on live musaa ja paikassa voi pelata myös bilistä.
Paikka tarjoaa vuokralle myös yksityistiloja, kuten meilläkin oli käytössä. Samaan aikaan näkyi olevan useampiakin yksityispippaloita viereisissä huoneissa. Meillä oli huoneessa myös bilispöytä.
Pojilla meinaa loppua kädet kesken. Cheers!
Yleisön toiveesta tein meille putelin Fisua ja menekki sillä oli hyvä, vaikka osa vähän irvistelikin.
Tommy testaa.
Mitä olisi pippalot Filippiineillä ilman karaokea? JC:n vuoro.
Gerald and Paulo vauhdissa.
Ryhmäfotoilua.
Samalla juhlittiin myös Juhon läksiäisiä. Taulusta tuli ihan näköinen.
Olivia, Trina ja Jen poseeraa.
Jossain vaiheessa yötä lähdettiin porukalla jatkoille ja otettiin suunnaksi Quezon City ja siellä Tomas Morato Avenue. Siellä mentiin Prime Upscale Clubille.
Paikka on tosi suosittu ja se näkyi myös porukkamäärässä. Alakerta oli ihan tupaten täynnä.
DJ piti huolen, että porukka pysyi lämpimänä.
Jos clubbailu Manilassa kiinnostaa, niin tässä lista Manilan suosituimmista Clubeista osoitetietoineen.

Filippiineillä on Burger Machine niminen burgeriketju, mutta en ole koskaan testannut sitä. Minun kämpän läheltä löytyy myös niiden pieni myyntikoppi ja tuli tänään testattua.
Listalla oli erilaisia burgereita ja otin hinnaston yläpäästä, johon kuului myös pekonia, juustoa ja otin siihen myös extrana kananmunan. Hintaa tälle tuli sopivat 76P/1,30€. Se mikä siinä oli hauskaa, niin tuohon hintaan burgereita tuli kaksi kappaletta. Ei ole siis ainakaan hinnalla pilattu.
Makukin oli ihan "ok". Varsinkin, kun ottaa huomioon hinta-laatusuhteen.

Laitetaan tähän loppuun vielä fotoilua kämpän pihalta.
Sellaista tänne tällä kertaa.

Terveisin Manilasta,
Mika

2 kommenttia:

  1. Hei olen lukenut blogiasi mutta en nyt muista oletko maininnut mitään ottamistasi/ottamatta jättämistäsi rokotteista.Tosta japanin aivokuume rokotteesta kun tuo parempi puolisko olisi sitä mieltä että se olisi tarpeellinen.Ensi vuonna Manila-Cebu -Palawan n. 6 vk:a.

    VastaaPoista
  2. Moi,

    Rokotteista riittää perus tetanus-difteria, joka on Suomessa kaikille annettava rokote jäykkäkouristusta ja kurkkumätää vastaan. Sen lisäksi minulla on rokote A- ja B-hepatittia vastaan. Minun mielestä kannattee ottaa molempia vastaan annettava yhdiste ja siihen tulevat 1-2 vahviste rokotetta, niin sitten on suoja min. 20 vuotta. Tarkkaa tietoa ei ole. Japanin aivokuumetta vastaan ei tarvita. rokotetta.

    On hyvä tietää, että Palawanilla on dengue-kuumetta ja myös malariaa, mutta niitä ei kannatte turhaan pelätä. Esim. malariakuuria Palawanille mennessä ei kannatte ottaa. Kuitenkin jos nuihin viittaavia oireita tulee, niin heti lääkäriin. En ole kuitenkaan kuullut, että turistit olisi saaneet kumpaakaan viime vuosina. Itellä on tullut oltua Palawanilla yhteensä noin 8kk ja ei ongelmia.

    Tosiaan perusrokoitteet riittää. Ne kun on kunnossa, niin avoimin mielin vain reissuun ja hyvä tulee. :)

    - Mika -

    VastaaPoista