torstai 22. elokuuta 2013

Manila tulvii - Tiistai 20.8.2013

Kirjoitin sunnuntaina juttua Filippiinien sade- ja taifuunikaudesta. Viikonloppu oli selkeästi tämän vuoden toistaiseksi sateisin Manilan alueella. Sunnuntai-illan aikana satoi kovasti ja osa Manilasta tulvi jo pahoin. Samoin illan uutisissa mainittiin, että Manilan alueen koulut pidetään maanantaina kiinni.

Menin maanantaina töihin normaalisti, mutta siellä oli kato jo käynyt. Porukkaa oli töissä vain vähän reilu puolet normaalivahvuudesta. Minun alueella tulvista ei ollut tietoakaan, kun vastaavasti joissakin paikoissa vettä saattoi olla vyötärölle asti.

Tiistaiaamuna työkaverilta tuli tekstaria, että mikä siellä on tilanne? Vastasin, että täällä ihan normaali. Ei täällä yleensä tulvi. En tosin näe katutasolle omasta ikkunasta. Kävin sitten kuitenki hetken päästä katsahtamassa tilanteen, kun sillä hetkellä satoi sen verran rajusti. Etupihalla näyttikin suureksi yllätykseksi tältä!!
Condon neljäskerros on vielä parkkihallia ja sieltä näkee hyvin joka suuntaan. Naapurustossa muurien ulkopuolella tilanne oli tämä.
Joutu laittaan heti uutta tekstaria työkamulle, että korjaus siihen edelliseen. On täällä sittenkin vettä.
Pyörällä liikkumista se ei silti näyttänyt estävän.

Parkkihallin pari ylintä kerrosta oli tupaten täynnä, kun autot oli ajettu katutasosta turvaan.
Kämpän muurien ulkopuolella tilanne oli toinen. Ei käynyt kateeksi tämän uuden, punaisen Fort Fiestan omistajaa. Toivottavasti on vakuutukset kunnossa.
Tulvat näyttää olevan myös asennekysymys.
Vai mitä sanotta näistä kavereista suu messingillä?
"Keidas". Kämpän uima-allas pelastui nippis nappis, että ei tullut suurempaa pesua. Se jäi lopulta vain noin kolmesta sentistä kiinni.
Vesi hävisi lopulta yllättävän nopeasti. Otin viimeiset kuvat aamupäivällä vähän ennen yhtätoista. Iltapäivällä kolmelta vesi oli jo täysin poissa. Se ei silti tarkoittanut, että sade loppui siihen. Sitä tuli välillä pienen virkistävän tuuleen saattelemana. Tässä näkymää minun ikkunasta.
Kuvia ottaessa katselin samalla, kun matkustajakone oli lähestymässä kohti Manilan kenttää. Minun kämpiltä on yhdelle kiitoradalle vain reilu 3km ja koneet laskeutuu lähes päältä. Niinpä niiden laskeutumisreitin tietää aikasta tarkasti. Ihmettelin, että miten laskeutuva kone voi olla noin paljon sivussa. Sen pitäisi laskeutua kokonaan rakennusten toiselta puolen, eikä tältä puolen. Koneen lennettyä yli menin nopeasti katsoon toiselta seinustalta. Samalla ihmettelin, että eihän se voi laskeutua noin tai kohta alkaa rytiseen. Siitä ei mennykkään kuin hetki, niin konetta alettiin vetämään takaisin ylös.

Työkaveri palasi samana aamuna lomareissulta ulkomailta takaisin Manilaan. Niiden kone oli pyörinyt ensin jonkin aikaa Manilan päällä ja oli lopulta lentänyt Cebuun. Siellä pari tuntia odotusta koneessa ja sitten takaisin Manilaan. Ilmoilla on ollut vaikutusta siis myös lentoliikenteeseen.

Tiistaipäivästä tuli sitten yllättäin vapaapäivä itsellekkin ja toimisto oli käytännössä kiinni. Viime vuonna työt peruttiin vastaavasti lähes samaan aikaan. Päivä oli silloin ti 7.8.2012. Silloin tosin annettiin mahtikäsky maan ylimmältä johdolta, että maan kaikki yksityiset toimistot on pidettävä kiinni.

Terveisin Manilasta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti