maanantai 18. huhtikuuta 2011

Rantoja kierrellen

Tullut mopoiltua useampana päivänä siellä täällä Puerto Princesan alueella ja samalla kuvailtua mitä eteen on tullut. Tässäpä jotain.

BM Beach on rento ja suosittu rantapaikka viettää aikaa kaveriporukalla. Uida siellä voi kuitenkin vain nousuveden aikaan.Puerto Princesa on veneitä ja tolppien nokkaan rakennettuja asuntoja. Molempia löytyy paljon.Bay Walkilla oleva patsas.Eilen sunnuntaina tuli käytyä sukeltamassa ihan extemporeena yksi sukellus iltapäivällä. Tarkoitus ei ollut sukeltaa eilen ollenkaan, mutta hotellin sukelluspuolta vetävä Paolo mainitti asiasta ja kun mulla ei ollut mitään kummempaa tekemista just silloin, joten miksipä ei. Maris Rockilla näkyi mm. tällainen pieni seepia.Sukelluksesta enemmän juttua minun Reef Divessa.

Kuulin muutama päivä sitten, että tässä kaupungin alueella olisi kolmaskin ranta kahden tunnetumman Pristine Beachin ja BM Beachin lisäksi. Pari päivää sitten jo löysinkin sen, mutta päätin lähteä käymään siellä tänään maanantaina uusiksi kamera mukana. Paikan nimi on Heartman Beach.

Kun tulin beachille, niin lähes välittömästi minut tahdottiin yhteen syntymäpäiväporukkaan mukaan. Ennen kuin olin ehtinyt kissaa sanoa, niin minulla oli jo rommikola kädessä. Ruokaakin tarjottiin, mutta olin just ehtinyt syödä ja ei ollut yhtään nälkä. Filippiinot on tunnetusti erittäin ystävällistä ja vieraanvaraista porukkaa. Tällaisia vastaavia tapauksia on sattunut reissun aikana useampia eri paikoissa. Tässä synttäriporukkaa.Jos Suomessa käytetään metsässä ja rannalla grillaukseen oksia, risuja, ym. puuta, niin Filsuilla käytetään monesti kuivia kookospähkinöitä. Hyvin näyttävät palavan.Heartman Beachin ranta on tyypillistä mangroverantaa, jossa on paljon kasvilisuutta ja samoin erilaisia rapuja, kotiloita, jne.Rannalla oli muutamia lapsia leikkimässä. Tämän juniorin olemus pisti hiukan hymyilyttään. Pikkusen tukka sekasi ja hiekassa ja räkä poskella, mutta ei se haittaa.Puerto Princesasta Palawanilta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti