torstai 16. joulukuuta 2010

Sungei Buloh Wetland Reserve

Tänään torstaina tuli käytyä suomalaisen kaverin kans Singaporen pohjoisosassa olevalla Sungei Buloh Wetland Reserve:ssä. Paikka on käytännössä luonnonsuojelualue, josta on vain muutama kilometri Malesian puolelle Johor Bahruun. Alueelle on tehty muutamia kävelyreittejä, jossa ihmiset pääsevät tutustumaan alueen luontoon ja eläimiin. Kaikki alueen eläimet ovat täysin villieläimiä. Alue on kohtuu syrjässä ja ihan helposti ja nopeasti sinne ei pääse. Me hypättiin aluksi Little Indiasta 960 bussiin, jolla Kranjin MRT-asemalle. Sieltä 925 bussiin. Ymmärsimme, että sillä olisi pitänyt päästä ihan alueen portille, mutta bussi meneekin perille asti vain sunnuntaisin. Meidän tapauksessa käveltiin sitten loppumatka lähemmäs pari kilometriä paikan päälle.

Perille päästyä nähtiinkin heti parit monitoriliskot jo ennen kuin päästiin ostamaan lippua. Lipun hinta on erittäin sopiva 1SGD/58c. Lipunmyyntitoimiston vieressä oli pieni lampi, jossa oli yksi monitorilisko ja neljä kilpikonnaa paistattelemassa päivää.Lipunoston jälkeen lähdettiin lyhyelle noin 500m pituiselle mangrovereitille. Alueella on kohtalainen vuorovesivaihtelu. Se ei kuitenkaan haittaa vierailijoita, kun mangrovepaikkojen kävelyreitit on tehty veden ja mudan yläpuolelle. Nyt oli laskuvesi ja vesi tosi vähissä.Mudassa nähtiin mönkimässä myös liujuryömijöitä. Englanniksi mudskipper. Tosi erikoisen näköinen fisu. Se näyttää kuin se olisi kalan, sammakon ja liskon risteytys. Aikasemmin nähnyt näitä Palawanilla Filippiineillä.Ihan ensi minuuttien aikana huomasin mangrovereitillä mustan käärmeen. Meillä kummallakaan ei ollut käärmeen lajista tietoa, mutta arveiltiin, että voisko olla jopa cobra.Kun tultiin mangrovereitiltä takaisin lipunmyynnin kohdalle, niin kerrottiin, että nähtiin musta käärme. Näytin kuvaa ja yksi paikan työntekijöistä tiesi kertoa heti, että kyseessä on musta cobra. Ensimmäinen kerta, kun näin cobran luonnossa. Ei niitä näy kuulemma alueellakaan kovin usein. Meidän päivä siis alkoi heti hienosti!

Sen jälkeen lähdettiin pidemmälle noin 4-5km reitille, joka kiertää lampien ympärillä ja osittain myös mangroven alueella. Ensin ylitetään silta, jossa oli ilmoitus, että alueella on myös krokotiilejä.Lintuja näkyi pitkin päivää monenlaisia. Erityisesti haikaroita.Alueella on myös saukkoja, mutta ne jäi tällä kertaa näkemättä. Samoin krokotiilit, vaikka yritimme niitä etsimällä etsiä. Kuultiin työntekijöitä, että krokotiilejä ei ole alueella joka päivä. Tosin nyttenkin kuultiin muutamalta henkilöltä, että olivat nähneet paria krokoa. Alueen krokot eivät ole mitään suuria, vaan noin metrin mittaisia. Varaaneihin kuuluvia monitoriliskoja sen sijaan nähtiin päivän aikana paljon. Pienimmät oli noin metrin paikkeilla ja suurimmat noin parimetrisiä. Tämä yksilö oli jotain siltä väliltä.Erittäin mielenkiintoinen päivä. Paikka ei ole edes monien paikallisten tiedossa. Mitään ruuhkaa siellä ei nyttenkään ollut. Meidän lisäksi vain muutamia henkilöitä. Suosittelen!

Viidakkoterveisin,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti