tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulun lähestyminen näkyy

Otsikkoon voisi lisätä, että ja valitettavasti myös kuuluu. En ole minkään tekopirteiden joululaulujen ystävä. Nyt on kuitenki se aika vuodesta, että kauppakeskuksissa käydessä niitä ei voi olla kuulematta.

Kaupungilla on tullut taas pyörittyä siellä täällä. Tässäpä muutamia kuvia viime päiviltä.

Tässä Boat Quay:ltä vähän erilainen kuva. Sieltä otetut kuvat ovat tyypillisesti pilvenpiirtäjiä täynnä. Oikealla Fullerton Hotel siltoineen ja taustalla näkyvät Suntec Cityn rakennukset.Kaksi erilaista tapaa tehdä kaupunkikierros. Yleisempänä kaksikerroksisella bussilla tai sitten vaihtoehtoisesti polkupyörän kyydissä.Sunnuntaina tuli alkuillasta käveltyä Little Indian läpi metroasemalle ja kadulle oli eksynyt muutama muukin paikan päälle. Kuvasta on helppo tehdä pari havaintoa. Naisten runsas lukumäärä, sekä "Vanhoja poikia viiksekkäitä..."Takaisin jouluteemaan. Singaporesta löytyy todella paljon erilaisia suuria kauppakeskuksia ja jokainen niistä yrittää tuoda joulua esille eri tavoin. City Square Mallin pihalta löytyy tällainen kohtuu kokoinen muovinen hyypiö.Singaporen tunnetuin ja suurin ostoskatu on nimeltään Orchard Road. Katu on lähes täynnä ostoskeskuksia vieri vieressä molemmin puolin katua. Purukkaa on nyt joulun alla iltaisin todella paljon ja kaikki yrittävät saada ikuistettua itsensä valomeren kans.Yksi kauppakeskus on kuitenki ylitse muiden ilman jouluvalojakin ja se on ION. Tämän kauppakeskuksen huomaa valoineen ja videoseinineen kauempaakin.Terveisin Singaporesta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti