lauantai 2. kesäkuuta 2012

Rock, rock

Tällä viikolla ollut tarjolla mukavasti musiikkipainotteista viihdettä. Kuullut useammalta työkaverilta Taguig Cityn keskustassa Fort Bonifaciossa olevasta Craft Rock & Grill nimisestä baarista, jossa on livemusaa joka päivä. Keskiviikkona paikan erikoisuutena on rockoke eli livebändi soittaa taustalla ja asiakkaat saavat käydä lavalla laulamassa karaoketyyliin. Koska paikka on rockhenkinen, niin myös listan kappaleet on kaikki enemmän ja vähemmän rokkibiisuja.

Työkaverit tahtoneet mukaan pari kertaa aikaisemmin, mutta silloin ollut sovittuna jo muita menoja. Nyt ei ollut, joten piti lähteä käymään katsastamassa paikka. Paikka on aikasta sopivan kokoinen, jolloin bändin ja yleisön välille syntyy helposti hyvä tunnelma. Ei liian suuri, mutta ei myöskään pieni.Työkavereita oli nyttenkin paikalla puolisen tusinaa. Minun tullessa paikalle yksi oli ehtinyt jo käydä vetämässä biisin lavalla. Tässä toinen kaveri parhaillaan vetää Bon Jovia.Keskiviikkona bändinä on Trinidad Band. Jos paikka on keskiviikkona suosittu, niin perjantaisin se on ihan täynnä. Perjantaisin lavalla on sama bändi kuin keskiviikkoisinkin, mutta silloin jätkät soittaa ja laulaa itse. Tuli käytyä paikalla myös eilen perjantaina. Bändi soitti rokkia laidasta laitaan ja tunnelma oli korkealla.Tässä pieni videoklippi paikasta bändin soittaessa Sweet Child O´ Minea.

Paikassa on tarjolla myös kohtuu lista erikoisia ja myös erikoisen nimisiä oluita. Maistettiin kaverin kans paria. Ensimmäinen oli Roguen Dead Guy Ale.Toisena oli Roguen Shakespeare Oatmeal Stout. Stoutin ollessa kyseessä väri oli tietysti tumma. Minulle maku ei ollu mitenkään kovin helppo, kun en ole mikään stoutien ystävä.Ihan mielenkiintoista maistella välillä uusia makuelämyksiä. Täytyy kuitenkin sanoa, että oluista lähinnä omaa makua ovat ihan tavalliset vaaleat lagerit. Myös näiden makuelämysten jälkeen. Dead Guy Ale oli näistä kahdesta huomattavasti lähempänä omaa vakua, vaikka sekin poikkesi aika paljon peruslagerista.

Poislähtiessä tuli huomattua, että kaikilla asiakkailla tuskin oli ihan pikku rahasta pulaa. Ravintolakompleksin edessä oli tällainen sininen Lamborchinin Callardo.Sama kärry oli myös keskiviikkona parkissa. Silloin vieressä oli myös uudenkarhea laitettu Porche.

Livemusiikin ystävä kuten minä nauttii kyllä Filippiineillä olosta. Täällä on niin paljon erilaisia musiikkibaareja ja hyviä bändejä. Se korostuu varsinkin täällä Manilan alueella, mutta sama asia on huomattavissa myös ympäri maata. Vain pienemmässä mittakaavassa.

Craft Rock & Grillin tapahtumia pystyy seuraamaan Facebookista.

Loppuun vielä mainos. Minun huippukuntoinen Honda CBF600S ´08 on edelleen kaupan tarpeettomana, kun asun nyt täällä Manilassa. Hondalla ajettu noin 12,000km. Vakiovarusteina mm. Hondan oma ajonestolaite, korkeussäädettävä pleksi ja satula. Lisävarusteina mm. keskituki, Hondan oma takateline ja pyörän väreihin maalattu kahden kypärän vetoinen laukku. Nyt kesähintaan 6500€!!! Honda nähtävillä Torniossa. Jos olet kiinnostunut, niin laita mailia: mikazz (at) gmail (piste) com.Keep on rocking! Ayos!!

Rokkiterveisin Manilasta,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti