sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Joululoma Filippiineillä, Osa 5 - Viimeiset päivät vanhoilla kotikulmilla Manilassa

Palawanin jälkeen olikin aika palata Manilaan ennen paluulentoa takaisin Suomeen. Meillä oli Air Asian lento ja Manilaan laskeuduttiin joskus 10:50 paikkeilla. Terminaalina oli kotimaan vanha terminaali 4. Laukkujen jälkeen taksijonoon ja meidän yllätykseksi jonoa ei ollut ollenkaan ja päästiin heti taksiin. Lauantaina liikennettä oli huomattavasti arkipäiviä vähemmän ja hotellillakin oltiin jo reilusti ennen puolta päivää. Hotelliksi olimme valinneet loistavalla sijannilla olevan F1 Hotel Manilan, joka on meidän vanhoilla kotikulmilla Bonifacio Global Cityssä (BGC).

Hotellin viereen jää myös High Streetin kävelykatu, joka on täynnä ravintoloita, kahviloita, erikoisliikkeitä, jne. High Streetillä kävellessä pisti silmään tämä Tiger Sugarin jono ja ihmettelin, että mitä porukka oikein jonottaa. Kyseessä on kuulemma taiwanilainen maitoteejuomia tarjoava yritys. Tämä BGC:ssä oleva oli juuri avattu ja se selittänee ainakin osittain jonon pituuden. Vastaava tuote ei aiheuttaisi välttämättä Suomessa kovin pitkää jonoa.


BGC:ssä ja High Streetillä voi törmätä ihan mihin vaan. Vai mitä sanot näistä cosplay-hahmoista?


Jossakin vaiheessa oli aika kävästä luonaalla ja otimme suunnaksi vanhan tutun Persian Grillin, jossa on hyviä ruokia kohtuu hintaan.


Käytiin myös katsahtamassa, että miltä meidän vanhalla kotikadulla näyttää. Siellä kaikki näytti olevan ennallaan, paitsi jossain ravintolassa oli nimi vaihtunut. Me asuttiin keskellä olevan harmaan talon heti oikealla puolella olevassa talossa. Jos katsoo sitä taloa tarkemmin, niin huomaa, että alemmissa kerroksissa on isommat ikkunat, kuin siitä ylöspäin olevat. Tämä johtuu siitä, että ensimmäisen kahdeksan kerroksen asunnot olivat kaksikerroksisia. Meidän asunto oli yksikerroksinen ja yhdeksännessä kerroksessa eli käytännössä kuvassa oleva ensimmäinen asunto vasemmalta, jossa on matalammat ikkunat.


Kun kämpästä tuli hissillä alas parkkihalliin, niin Bugsys oli asuntoa vastapäätä oleva erittäin suosittu baari ja terassi, jossa oli porukkaa viikon jokaisena päivänä. Jos on alueella, niin kannattaa käydä pyörähtämässä. Kiva paikka!


Illalla High Streetin valot syttyvät. Tämä on Rustan's Market Placen ulkoseinää. Rustan'sista voisi sanoa vinkkinä, että sen alakerrasta löytyy länsimaalaiseen makuun oleva ruokakauppa ja vastaavasti yläkerrasta paremman luokan elokuvateatteri, jossa on mm. 4D sali. Siellä siis katsotaan normaaleja täyspitkiä leffoja 3D lasit päässä, koko penkkirivi tarvittaessa liikkuu ja tärisee ja esim. räjähdyksiin luodaan lisäfiilistä/efektejä tuolikoneilla ja hajuilla. Myös istuimet ovat mallia lepolasse. Suosittelen!


Illalla tavattiinkin sitten vanhat kaverit Juho ja Kate, joiden kans mentiin syömään Shangri-Lan alakerrassa olevaan saksalaiseen ravintolaan. Currywursti toimi ja kylmä huurteinen toimi hyvin ruokajuomana.


Seuraava päivä oli sunnuntai, joten kävin vain hotellin aamiaisella ja pakollinen visiitti katsomaan, että minkälaista kalustoa Manila Sports Cars Clubin porukka tuo Forbes Town Roadille näytille. Meidän asuessa BGC:ssä autot ajettiin aina Burgos Circlelle, jonka blokia pidempään seurannee varmasti muistavatkin. Tämä on muuttunut jokin aika sitten ja nyt paikkana on aivan vieressä ja Burgos Circleltä lähtevä Forbes Town Road. Käytännössä ero vanhaan paikkaan on vain noin 100 metriä. Alueella oli myös mainoksia aiheesta.


Sitten paikalla ollutta päivän kalustoa. Oikeista urheiluautomerkeistä paikalla on joka kerta Ferrareita, Porscheja ja Lamborghineja. Nyt siellä oli paikan päällä myös mm. yksi McLaren ja Ford GT.


Tein myös lyhyen videopätkän, josta näkee paremmin autoja.


Iltapäivästä olikin sopinut tapaamisen muutaman vanhan työkaverin kans High Streetille. Kun kaikki oli paikalla, niin mentiin High Streetillä olevaan Village Tavernaan parille virkistävälle. Kuvassa Paolo Portugalista, Gerald Filippiineiltä, Tommy Ruotsista ja minä.


Välillä vähän lankkupiatsaa hiukopalaksi.


Illan päälle otettiin vielä taksi alle ja kävästiin pyörähtämässä baareilemassa Makatin puolella Burgoksen alueella.


Oli mukava nähdä kavereita pitkästä aikaa. Toivottavasti ensi kertaan ei mene yhtä pitkä aika.

Seuraava päivä olikin maanantai ja samalla meidän viimeinen täysi päivä Manilassa. Tässä Jack Danielsin versio joulukuusesta High Streetillä, joka oli kasattu whiskytynnyreistä.



Viimeisen kymmenen vuoden aikana BGC:hen on rakennettu todella paljon erilaisia toimisto- ja asuinrakennuksia. Siitä ei tarvitse mennä montakaan vuotta taakse päin, kun BGC oli lähes tyhjää täynnä. Paikan kasvu on ollut uskomatonta. Meidän lähtiessä Suomeen kolme vuotta sitten alueen korkein rakennus oli vielä hieman kesken ollut kuvassa vasemmalla oleva Shangri-La at the Fort hotellirakennus. Tuona aikana sen viereen on noussut toinen ilmeisesti vieläkin korkeampi rakennus.


Tässä näkymää BGC Stopover Pavilion -kompleksin sisältä. Reunoilla menevien käytävien päälle jää katto, mutta keskelle jäävä alue on ilman kattoa. Kopleksista löytyy paljon erilaisia ravintoloita, kuten mm. japanilaista, korealaista, vietnamilaista, jenkkiä, burgeripaikkaa, jne.


Tiistaina meillä olikin jo paluulento edessä. Aamu- ja keskipäivän aikana tehtiin vielä vähän ostoksia ja käytiin syömässä. Muuten aika menikin jo lähinnä valmistellessa ja lepäillessä.

Lennon vaihtuminen ja erikoinen laukkuhässäkkä

Alunperin meidän ensimmäinen lento paluupäivänä piti olla Philippine Airlinesin lento Manilasta Hongkongiin. Vain muutama päivää ennen minulle tuli lentoyhtiöltä sähköpostia, että lento on siirtynyt noin tuntia myöhemmäksi ja samalla lennon numero oli muuttunut.

Otin Facebookin chätin kautta yhteyttä Finnairiin, josta olin ostanut liput meille ja kysyin, että ehditäänkö me vaihtaa Honkkarissa ja voidaanko vanhoja lippuja enää edes käyttää, kun lennonnumerokin muuttunut toiseksi. Sieltä vastattiin, että vaihtoaika ei enää riitä Honkkarin kentällä. Ehdottivat soittamaan Finnairin palvelunumeroon. Kerroin, että yritin jo soittaa aikaisemmin muutaman kerran, mutta ei saanut yhteyttä. Kerroin myös, että täältä ei niin vain muutenkaan soitella, ku ollaan parhaillaan Palawanilla. Ehdotin, että voisivatko he vaihtaa lennon suoraan johonkin toiseen lentoon kiireellisyyden vuoksi, jossa on järkevä vaihtoaika ja kokonaisaika sekä lennot on samalla lipulla Manilasta Ouluun, kuten alkuperäisessäkin lipussa. Meidän aikataulusta johtuen annoin Finnairille vapaat kädet, että ei väliä mitä kautta, kunhan kriteerit täyttyy ja lähettävät vain uudet liput suoraan kysymättä minun sähköpostiin. Tämä sopi heille ja meidän ensimmäinen lento vaihtui sitten Cathay Pacificin lentoon Manilasta Honkkariin ja meidän loput lennot pysyi samana.

Tullessa Helsinki-Hongkong-Manila välisillä lennoilla meillä oli vain kaksi istuinta käytössä, koska koneet oli täynnä. Poika oli alle 2v, joten hänet katsottiin sylilapseksi ja ei tarvi istuinta. Paluulennoilla meillä oli onneksi parempi tuuri. Koneet eivät olleet täynnä ja saatiin kolme istuinta Manila-Hongkong-Helsinki lennoille. Tämä auttoi kummasti, kun juniori sai pötkötellä meidän välissä ja mekin pystyttiin ottamaan vähän rennommin.


Meidän laukkuihin liittyen sattui erikoinen tapaus. Meillä oli siis lennot yhdellä lipulla Manilasta Hongkongin ja Helsingin kautta Ouluun. Manilan check-inissä sanottiin, että meidän laukkuja ei voida laittaa perille Ouluun asti, koska Helsingissä on niin lyhyt vaihtoaika. Sanoin, että eihän se voi olla mahdollista, kun Finnair on itse myynyt meille liput ja me tullaan Helsinkiin Finnairin lennolla ja myös jatketaan Ouluun Finnairin lennolla. Sanoi, että kyllä se vain on valitettavasti näin. Vaihtoaika oli tiukka, kun lippujen mukaan laskeutuminen Helsinkiin oli 05:25 ja jotko Helsingistä Ouluun oli jo 06:16.

En jaksanut uskoa millään ja kysyin, että voisitko vahvistaa asian esimieheltä. Kerroin myös, että olen lentänyt vastaavilla vaihtoajoilla Suomeen useasti. Asia varmistettiin ja kerrottiin, että näin on. Heidän järjestelmä ei yksinkertaisesti salli tehdä tuota!! Kerroin, että ei me olla jäämässä Helsinkiin, koska meillä on liput Ouluun, eikä meillä ole siellä edes aikaa käydä jonottamassa laukkuja. Sovittiin sitten, että meidät chekataan suoraan Ouluun perille asti, mutta laukut vain Helsinkiin ja selvittelen niitä uudestaan Hongkongissä.

Hongkongissä boardingin avauduttua menin suoraan kysymään aiheesta. Siellä oltiin äimän käkenä, että miten tuo voi olla edes mahdollista mitä Manilassa oltiin meille sanottu. Kerrottiin heti, että totta kai laukkujen pitää mennä samaan paikkaan mihin ihmisetkin. Tahtoivat sitten meidän passit ja laukuista saadut tarrat ja alkoivat heti selvittämään asiaa. Vähän ajan päästä kertoivat, että kyllä laukut saadaan muutettua perille asti ja odotelkaa hetki. Odoteltiin siinä ja samalla boarding eteni ja samalla viimeisiä kuulutettiin jo lennolla. Lopulta asia kuntoon ja me oltiin viimeiset matkustajat, jotka tuli koneeseen.

-----

Bonifacio Global Cityn hotellitarjonta

BGC:n vieressä Makatissa hotellitarjonta on aina ollut runsaasti ja sieltä löytyykin hotelleja edullisista perushotelleista aina kansainvälisiin luksushotelleihin. BGC tilanne on edelleen toinen. Siellä hotelleja löytyy edelleen vain muutama. Ihan BGC:n ytimestä niitä löytyy käytännössä vain neljä kappaletta ja edullisia hotelleja siellä ei ole. Kaikki neljä hotellia ovat erinomaisella sijainnilla ja jokaisesta hotellista pääsee kävellen nopeasti käytännössä joka paikkaan BGC:ssä.

F1 Hotel Manila (****)

Tämä hotelli on BGC:n edullisin ja myös sama hotelli, jossa me vietettiin tämän reissun viimeiset kolme yötä. Edullinen tässä tapauksessa tarkoittaa, että esim. meidän kolme yötä hotellissa maksoi 364€ kahdella isolla sängyllä eli noin 120€/yö.


Yksi hotellin erikoisuuksista on, että respa on vasta viidennessä kerroksessa. Hotellista löytyy aamiaisravintola, jossa on tarjolla laaja buffeeaamiainen. Paikassa on myös pieni allasalue. Huoneissa hotellin ikä jo näkyy kuluneisuutena.

Seda Bonifacio Global City (****)

Seda sijaitsee High Streetin kävelykadulla ja on BGC:n hotellien keskitasoa.


Ascott Bonifacio Global City (*****)

Ascott on 29-kerroksinen viiden tähden tasokas hotelli aivan kulman takana High Streetin kävelykadusta.


Shangri-La at the Fort (*****)

Shangri-La on BGC:n keskustan uusin hotelli ja samalla alueen yksi uusista maamerkeistä korkeana tornina. Hotellista löytyy 576 huonetta ja tarjolla on huoneita aina 239m2 luksussuiteihin asti.


Tuossapa on käytännössä BGC:n hotellitarjonta ihan keskustassa. Sijainnin suhteen kaikki neljä hotellia ovat hyvillä paikoilla ja kaikkiin BGC:n ravintoloihin, kauppoihin ja ostoskeskuksiin pääsee nopeasti myös kävellen. Lähinnä valintaa määrää hotellin taso ja oma lompakko.

-----

Sellainen oli meidän lähes kuukauden mittainen vuodenvaihteen reissu Filippiineillä. Oli tosi mukava käydä siellä näin kolmen vuoden jälkeen ja nähdä kavereita ja tuttuja niin Palawanilla kuin Manilassakin. Totta kai oli hienoa päästä pulahtamaan myös veden alle pullo selässä pitkästä aikaa ja mopoilu on aina kivaa lämpimässä. Seuraavasta reissusta Filippiineille ei ole vielä mitään tarkempaa tietoa, vaikka jotain ajatuksia siitä jo onkin. Aika näyttää.

Reissuterveisin,
Mika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti