sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Joululomalla Filippiineillä, Osa1 - Manila ja Puerto Princesa

Reissutarinaa pitkästä aikaa, kun käytiin vajaan neljän viikon reissu Filippiineillä vuodenvaihteessa. Jaan reissun muutamaan osaan ja tässäpä olisi ensimmäinen.

Meidän Finnairin lento Oulusta Helsinkiin oli pe 14.12 klo 14:25. Sieltä meillä oli Finnairin jatkolento klo 16:55 Airbussin A350:llä suoraan Hong Kongiin.


Hong Kongiin saavuttiin varhain seuraavana aamuna lauantaina. Tässä ollaan just laskeutumassa ja renkaat jo lähes koskettaa kiitorataa.


Tämän kertainen reissu oli meille hyvin ainutlaatuinen siinä mielessä, että nyt meillä oli meidän 1v 8kk pojanviikari myös mukana ensimmäistä kertaa lentomatkalla ja samalla tietysti myös Filippiineillä. Etukäteen vähän pelotti, että saas nähdä miten pitkät lennot tulevat meneen. Siihen nähden Hong Kongin pätkä meni yllättävänkin hyvin, vaikka me ei saatukkaan pojalle omaa paikkaa koneen ollessa ihan täynnä.

Lentokentällä meinasikin sitten tulla vähän aika pitkäksi. Tässä Hong Kongin voimistelukerho esittää.


Hong Kongiin päästyä oli vielä Philippine Airlinesin lento Manilaan noin kolmen tunnin odottelun jälkeen.


Manilassa laskeuduttiin kolmos terminaaliin. Siellä meitä oli vaimon täti vastassa kuskeineen ja otettiin suunnaksi Metro-Manilan suurin kaupunki Quezon City. Manilan liikenne muistutti taas itsestään ja meno tädin tykö kesti reilu pari tuntia, vaikka matka ei ole kummoinen. Perille päästyä olikin jo alkuilta ja päästiin syömään kunnolla ja myös lepäämään. Sitä kaipasikin, kun minä en osaa nukkua lennoilla muutenkaan ja nyt oli vielä poika järjestämässä ylimääräistä ohjelmaa meille molemmille.

Seuraavana päivänä sunnuntaina mentiin käymään Quezon Cityssä Fisher Mallissa, josta meidän piti ostaa ylimääräinen matkalaukku. Tämä siksi, että viime kerralla Manilasta Suomeen lähdettäessä me jätettiin meidän tavaroita jonku verran tänne tädin luo talteen. Silloin ajatuksena oli, että meidän Suomivisiitti tulisi olemaan huomattavasti lyhyempi ja me palattaisiin takaisin asumaan Manilaan. Nyt meillä kuitenkin vierähti lähes kolme vuotta. Tilanteet elää ja muuttuu ja niin tässäkin tapauksessa.

Pakollisena stoppina kauppakeskuksessa oli tietysti myös paikallisten rakastama "Mäkkäri" eli Jollibee. Ne ovat aina todella suosittuja pikaruokapaikkoja riippumatta paikoista ja siellä on aina jonoa.


Tämä pakollinen stoppi johtui nimenomaan vaimosta. Sinne oli pakko päästä ja miksipä ei näin pitkän tauon jälkeen.


Vaimon piti hoitaa Manilassa maanantaina pari asiaa, joten oltiin sen vuoksi vielä toinen yö tädin luona Quezon Cityssä. Maanantaina alkuillasta meillä olikin sitten lento lopulliseen päämäärään eli Palawanille. Lento siis Manilasta Puerto Princesaan.


Lentona meillä oli AirAsia, jonka kotimaan lennot lennetään Manilassa vanhasta ja pienestä terminaali 4:sta.


Puerto Princesaan päästyä meitä oli vaimon sisko vastassa ja mentiin hänen luo seuraavaksi kolmeksi yöksi.

Palawanille päästyä alkoikin sitten varsinainen lomailu. Tässä dronella maisemia kuvattuna Microtel Palawanin rannasta Puerto Princesasta.


Tässä samasta rannasta Emeraldin rantaravintolasta.


Toki sukeltamaankin piti päästä pitkästä aikaa. Sukellukset tein vanhan sukelluskaverin Romelin sukelluskeskuksen Dive Puerto Princesa kautta. Romelin kans on tullut sukellettua vuosien varrella paljon ja hän on myös kokenut sukelluskouluttaja.

Tässä kohtaaminen rauskun kans.


Puertossa tavallisilla päiväkeikoilla sukelluksia tehdään yleensä kaksi. Tässä meillä on tauko sukellusten välillä Turtle Baylla, joka on Puerto Princesa Bayn alueella.



Kirjoitan sukelluksilta vielä erikseen juttua kuvineen sukellusblokiin.

Ensi kerralla juttua, miten mm. skorpioni yllätti meidät jouluaattona.

Reissuterveisin,
Mika

2 kommenttia:

  1. Tervehdys Mika!

    Ja onneksi olkoon perheenlisäysksestä - se selittää hyvin blogin hiljaiselon. :)
    Itselläkin lasten myötä kaukomatkat vähenivät.

    Mahtava juttu, että lähditte noinkin pitkälle reissulle pienen pojan kanssa. Matkustaminen ei lapsen kanssa ole aina rentouttavinta, mutta se on parempi vaihtoehto kuin kotiin jumittuminen. Itsekin olen pyrkinyt matkustamaan lapsieni kanssa mahdollisimman paljon, nykyään tosin enemmän kotimaassa (esim. Yöjuna on varsin helppo vaihtoehto).

    Varmaan oli jännä fiilis mennä pitkän tauon jälkeen tuttuihin maisemiin. Onneksi sieltä löytyi kiinnekohtia kuten tuttu sukelluspaikka.

    Hauskaa kevättä ja uusia kirjoituksia odotellen!

    Riku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Kiitoksia! Juu, se kummasti vaikuttaa elämään, kun tulee juniori taloon. :)

      Kyllähän siinä joutuu miettimään asioita ihan eri tavalla, kun on pieni lapsi mukana. Toki se myös rajoittaa menoja ja harrastuksia, mitä voisi muuten tehdä yhdessä. Ei voi lähteä yhdessä mopoileen, viettään samalla tavalla iltaa kuin ennen, jne. Toisaalta en valita. Aikansa kutakin.

      Palawanilta ja Manilasta löytyy tosi paljon kiinnekohtia molemmista. Palawanilla on tullu vietettyä yhteensä noin 9kk ja Manilassa pelkästään asuttua noin 4 vuotta.

      Samoin mukavaa kevättä sinne. Muutama kirjoitus tulossa vielä nyt lähi aikoina.

      - Mika -

      Poista