tiistai 18. helmikuuta 2014

Mandaluyong, Shabu-Shabu ja Public Market

Meillä oli lauantaina illanistujaiset työkaverin tykönä Mandaluyongissa. Kaverin asumassa rakennuksessa on 41 kerrosta ja katolta avautuivat hyvät näkymät lauantaiseen iltaan.
Isäntä oli kokkaillut meille hyvät sapuskat.
Kysessä oli samalla myöhäiset varpajaiset, kun taloon syntyi joulun tienoilla pieni pojanviikari.
Minun täytyi pitää sen verran Suomen lippua yllä, että tein meille putelin salmaria maistiaisiksi. Hyvin teki kauppansa.
Sitten on päästykkin jo ruuan kimppuun.
Kaveri asuu kuudennessa kerroksessa ja tässä näkymiä hänen “kotikadulta”.
Esimerkki miten suurkaupungeissa ratkaistaan parkkitilaongelmat. Rakennetaan ylöspäin. Tässä tapauksessa ensin kahdeksan kerrosta parkkihallia ja sen päälle riittävästi muita kerroksia.
Jossain vaiheessa iltaa lähdettiin parin kilometrin päähän Metrowalkille. Tagay!
Metrowalk on todella suosittu illanviettopaikka. Paikassa on paljon erilaisia ravintoloita ja baareja.
Mikäpä on istua kaveriporukalla ulkona iltaa, kun bändi pitää meiningistä huolta.
Loppuillasta käytiin vielä pyörähtämässä Makatin yössä pelailemassa bilistä.
Sitten vain arabialaisen kautta heittämässä kebabit nassuun ja tuprutellen vesipiippua. Sitten olikin aikasta valmista miestä kämpille nukkuun.
Käytiin sunnuntaina syömässä viiden hengen porukalla Makatissa Tong Yangin Shabu-Shabussa. Aikaisemmin tullut käytyä kerran Tong Yangissa, mutta se oli Mega Mallissa.
Shabu-Shabun idea on loistava. Pöydissä oli kaksi grillausalustaa ja niiden välissä oli iso keskeltä kahtia jaettu keittoastia keittoa varten. Ravintolan seisovat pöydät notkuvat eri ruoka-aineksia. Tarjolla on paljon erilaisia kalafileita, kanaa, possua, erilaisia ohuita lihasiivuja, ayriäisiä, vihanneksia, jne, jne. Keittoastiaan valitaan kahta erilaista liemivaihtoehtoa, jonne laitetaan kiehumaan kasviksia, erilaisia palleroita, rapuja, jne. 
Tässä valmistumassa pienet kana- ja possuvartaat, haita, sinimarliinia ja nautaa. Kaikille näille löytyy tietysti myös vaikka minkälaisia kastikkeita. Käytännössä kaikki sekoittavat itse haluamansa kastikkeet käyttäen valmiita teriyaki, yakiniku, yms. kastikkeita. Sinne vain lisätään mielen mukaan valkosipulia, sipulia ja vaikkapa chiliä.
Ja ääntä kohden!
Kun varsinainen ruoka on syöty, niin sitten on aika ottaa vähän jälkiruokana olutta jäätelö erilaisilla höysteillä ja siihen parit pienet kakkupalat.
Se mikä oli hintaan nähden erikoista, niin siihen kuului myös San Miguelin hanaolut. Meillä vierähti ravintolassa kolme tuntia oikein leppoisasti. Mitä tällainen lysty sitten kustantaa? Hintaa tuli palvelumaksuineen 585PHP/9,55€/hlö. Hinta-laatusuhde aikasta kohdallaan!

Laitetaan tähän loppuun vielä parit kuvat minun kämpältä 2-3min kävelymatkan päässä olevalta torilta eli ns. public marketilta.
Tänään torilla käydessä tuli ostettua tytöiltä nippu banaaneja ja muutama mango. Tytöillä hymyt herkässä ja juttua piisasi.
Saisiko olla tuoretta kalaa?
Entäpä lihaa?
Mitä olisi tori ilman riisiä. Erilaista riisiä on aina tarjolla ja hinnat voi vaihdella paljonkin eri lajikkeiden kesken. Täällä ei syödä juuri mitään ilman riisiä. Välillä tuntuu, että pitzan rinnallakin pitäisi olla vähän riisiä tarjolla. Riisi on kaikkein tärkein ruoka-aines paikallisille.
Täällä Manilassa ja käytännössä koko Filippiineillä on kuivakausi parhaimmillaan menossa ja aurinkoa ja lämpöä riittää. Päivälämpötilat tosin tulee maalis-huhtikuussa vielä kohoamaan muutaman asteen. Nyt päivälämmöt pyörii siellä 29-33C haarukassa. Tuohon tulee vielä 2-3C lisää. Ei tule vilu!

Loppuun vielä muistutus SuperSaverin Paras Aasia -Blogi 2013 kilpailusta.

Tämä Suuntana Aasia -blogi oli maanantain äänestystilanteessa ykkösenä 31% kaikista annetuista äänistä. Seuraava äänestystilanne annetaan perjantaina klo 16:00. Mikä on tilanne silloin?
Travel Blog Awards 2013!

Yllä olevasta bannerista pääset äänestämään. Kaikki äänet on tervetulleita!

Manilan auringosta,
Mika

2 kommenttia:

  1. Milläs tuota keittotapaa kutsutaan Filsuilla? Singaporessa sitä kutsuttiin nimellä "steam boat". Vietnamissa ja Kiinassa "hot pot". -Heikki H-

    VastaaPoista
  2. Moro,

    Taitaa olla ainakin sbabu-shabu ja hotpot käytössä. Singaporessa tullu kans syötyä tuollaista.

    - Mika -

    VastaaPoista